Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 12.04.2017/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 71

Asianro 8194/10.02.03/2016

 

 

Tiedonanto vireilletulosta / Asemakaavan muutos / Taivaanpankontie 25

 

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Asemakaavan muutostyössä päivitetään alueella voimassaolevia vuosina 1963, 1971, 1975 ja 1978 vahvistuneita asemakaavoja ja tutkitaan alueella olevien korttelialueiden täydennysrakentamismahdollisuudet. Asemakaavamuutos koskee kiinteistöjä 297-12-32-2, 297-12-71-1, 297-12-33-5 ja 297-12-33-6 sekä katualuetta ja osaa puistoalueesta. Asemakaavan muutoksessa liikerakennusten korttelialue, sen viereisen sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten korttelialue sekä autopaikkojen korttelialueet muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kaavatyöhön liittyy myös autopaikkojen sekä puisto- ja katualueiden uudelleenjärjestelyt.

 

 

Vaikutusten arviointi                Hankkeen toteutuminen lisää ja monipuolistaa Puijonlaakson asuntotarjontaa. Uudet asukkaat vilkastuttavat ja elävöittävät aluetta ja parantavat Puijonlaakson yritysten ja joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä.

 

Liikenne ja autopaikkojen tarve lisääntyvät. Olevat maanpäälliset pysäköintipaikat (158 ap) poistuvat uudisrakentamisen tieltä, mutta autopaikat korvataan uusilla rakenteellisilla tai maanpäällisillä pysäköintipaikoilla. Pysäköintipaikkojen laatu paranee ja jäsentymätön pysäköintialue siistiytyy, mikä lisää koko alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta. Kaupunki tukee uusien autopaikkojen rakentamista.

 

Suunnittelualue sijaitsee keskeisellä paikalla lähiympäristön kaupunkikuvassa ja hanke vaikuttaa koko alueen luonteeseen. Nykyistä korkeammilla rakennuksilla on vaikutuksia naapuruston näkymiin ja mahdollisesti varjostukseen. Korkeat rakennukset myös näkyisivät maisemassa.

 

Vaikutukset ilmastoon ovat positiivisia kaupungin yhdyskuntarakenteen tiivistyessä. Rakentaminen tukeutuisi olemassa olevaan kunnallistekniikkaan ja muuhun infrastruktuuriin, jolloin se on ekologisempaa ja taloudellisempaa kuin täysin uudelle alueelle rakentaminen. Yhdyskuntarakenteen eheytymisen hyödyt tasapainottaisivat rakentamisesta koituvia ympäristövaikutuksia.

 

Kaavaprojektista pidettiin lähikiinteistöjen asukkaille infotilaisuus maaliskuussa 2017.

 

Esitys                                              MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

21

8194/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

                                                          Valmistelija                                                           

Sonja Tilaeus

puh. +358 44 718 5047

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa