Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2017/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

307 §

8.9.2014

 

§ 49

Asianro 7954/10.02.03/2013

 

 

Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 8.9.2014 307 §

 

 

                                                    Kaupunkirakennelautakunta 11.12.2013 § 239:

 

Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen
Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

 

                                          

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutoksessa lisätään rakennusoikeutta ja muutetaan kaavamääräyksiä kaavamuutoksen hakijan rakennussuunnitelman toteuttamiseksi. Asemakaavan muutos on osa Tahkovuoren yleistä kehitystä tehokkaammin rakennetuksi ympäristöksi. Kaavassa säilytetään rantavyöhykettä luonnontilaisena ja siten suojellaan järvimaisemaa. Alue liittyy olemassa olevaan rakenteeseen ja infrastruktuuriin sekä tukeutuu Tahkovuoren palveluihin.

 

Kaava-alue                               Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren korttelin 215 tonttia 11. Kaava-alue sijaitsee Tahkon keskusta-alueen pohjoispuolella, Syvärin rannalla Sääskiniemen pohjoisosassa. Alueen koko yhteensä on noin 0,205 ha.

 

Laadintaperusteet, päätökset ja suunnitelmat

 

Asemakaavan muutos on lähtenyt vireille alueen maanomistajan halusta lisätä korttelin rakennusoikeutta mahdollistamaan nykyaikaisen lomarakennuksen rakentamisen. Päätös asemakaavan laatimisesta tehtiin Nilsiän kaupunginhallituksessa 2.4.2012 § 111.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos oli nähtävillä 28.1. - 28.2.2013. Luonnoksesta saatiin kaksi mielipidettä.

 

Kaavoitustilanne                   Pohjois-Savon maakuntakaavassa (8.11.2010) alue on matkailupalveluiden aluetta. Tahkovuoren osayleiskaavassa (1.4.2003) alue on osoitettu loma-asuntoalueeksi (RA). Suunnittelualueella on voimassa entisen Nilsiän kaupungin valtuuston 11.04.2000 hyväksymä asemakaava, jossa alue on osoitettu loma-asuntojen korttelialueeksi (RA).  Rakennusoikeutta on 100 k-m² ja suurin sallittu kerrosluku on I½

 

Nykyinen tilanne                   Tontilla on vuonna 1971 valmistunut 70 k-m² lomarakennus, 30 k-m² sauna ja 8 k-m² talousrakennus.

                                                   

Maanomistus                          Tontin omistaa kaavamuutoksen hakija.

 

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Asemakaavan muutoksessa tontti 11 on osoitettu loma-asuntojen korttelialueeksi (RA-20). Loma-asuntojen korttelialue. Rakennuspaikalle saa rakentaa yksi- tai kaksiasuntoisen lomarakennuksen sekä talousrakennuksia. Rakennusoikeudesta tulee varata vähintään 10 % talousrakennuksille.

 

Rakennusoikeutta on 436 k-m², josta 36 k-m² on osoitettu venesuojalle rannassa. Suurin sallittu kerrosluku on ½II.

 

Osa ranta-alueesta ja tontin itäosa on osoitettu istutettavaksi alueen osaksi määräyksellä: Lähinnä luonnontilassa säilytettävä alueen osa, jonka olemassa oleva puusto on säilytettävä ja täydennettävä.

 

Kaavan laadinnassa on laadittu rakennussuunnitelma, joka on asemakaavassa rakennustapaohje.

                                                                                                       

Käsittelyvaiheet                     Nilsiän kaupunginhallitus päätti kaavan muuttamisesta 2.4.2012 § 111. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos oli nähtävillä 28.1-28.2.2013. Luonnoksesta saatiin kaksi muistutusta.

 

Ehdotusaineisto on laadittu saatujen kannanottojen ja käytyjen neuvottelujen pohjalta.

                                                   

Jatkotoimenpiteet                Kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

                                                   

Hyväksyvä viranomainen   Kaupunginvaltuusto

 

Vaikutusten arviointi           Asemakaavan alue on jo rakennettua loma-asuntoaluetta. Kaava on osa muutosta, jossa Tahkovuoren alue uudistuu tehokkaammin rakennetuksi ja arkkitehtuuriltaan monipuolisemmaksi ympäristöksi. Luonnontilaiseksi jätettävällä alueenosalla edesautetaan rakentamisen sopeutumista järvimaisemaan. Yritys- ja ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia.

 

Esitys                                       Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi MRL 65 §:n ja MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Mikäli ehdotukseen ei muistutuksissa tai lausunnoissa esitetä muutoksia, kaavanmuutosehdotus esitetään edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Ehdotusaineisto toimitetaan tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle. Lisäksi aineisto lähetetään tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristövastuualueelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiakirjoissa: selostus liitteineen, asemakaavakartta 1:500, havainneaineisto, valmisteluvaiheen mielipiteet vastineineen ja poistokartta

 

 

                                                    Valmistelija                                                   

Iivo Vänskä

puh. +358 044 7185414

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                   Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                     Esittelijä täydesti esitystä siten, että jatkotoimenpiteet kohtaan lisätään lause: ”Kaavamuutoksen hakijan kanssa laaditaan sopimus MRL 12 a luvun mukaisesti yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta”.

 

Täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että Varpu Puskala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen

                                                   

 

                                                    Kaupunkirakennelautakunta 27.8.2014 § 162:

 

                                                    Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen
Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

 

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutoksessa lisätään rakennusoikeutta 100 k-m2:sta 400 k-m2:een ja muutetaan kaavamääräyksiä kaavamuutoksen hakijan rakennussuunnitelman toteuttamiseksi. Asemakaavan muutos on osa Tahkon keskustan kehitystä tehokkaammin rakennetuksi kaupunkimaiseksi ympäristöksi. Tämä perustuu strategisiin suunnitelmiin Kuopion toiminnallisen kaupunkiseudun rakennemalli ”Loikka 2030” ja Tahkon kehittämissuunnitelma 2030, jotka Kuopion kaupunginhallitus on hyväksynyt Tahkon keskustan yleiskaavoituksen lähtökohdiksi. Alue liittyy olemassa olevaan rakenteeseen ja infrastruktuuriin sekä tukeutuu Tahkon keskustan palveluihin.

 

Kaava-alue                               Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren korttelin 215 tonttia 11. Kaava-alue sijaitsee Tahkon ydinkeskustan pohjoispuolella, Syvärin rannalla Sääskiniemen pohjoisosassa. Alueen koko yhteensä on noin 0,205 ha.

 

Käsittelyvaiheet                     Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen 11.12.2013. Muutosehdotus on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 30.12.2013 - 31.1.2014. Aineisto on lähetetty tiedoksi mahdollista lausuntoa varten Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalle, lisäksi aineisto lähetettiin tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle. Muutosehdotusta käsiteltiin laajennetussa kaupunkikuvatyöryhmässä 8.5.2014.

 

Lausunnot on saatu Savon Voimalta, jolla ei ollut huomautettavaa sekä laajennetulta kaupunkikuvatyöryhmältä. Asemakaavan muutosehdotuksesta jätettiin kaksi muistutusta.

 

Lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyjen kannanottojen takia kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakenne-lautakunnan kautta.

 

Lausunnot ja muistutus      Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä.

 

Muutokset asemakaavan muutosehdotukseen

 

Asemakaavan muutosehdotusta on muutettu muistutuksen johdosta, siten että asemakaavaan liittyvää rakennustapaohjetta on täydennetty luonnontilaisena säilytettävän ja istutettavilla täydennettävän alueen osan osalta määräyksellä: ”Alueelle tulee istuttaa mäntyjä ja koivuja, taimien korkeus vähintään 3 metriä”.

 

Asemakaavaselostusta on päivitetty ja täydennetty asemakaavan lähtökohtien ja tavoitteiden osalta mm. tekeillä olevan yleiskaavan mukaan.

 

Rakennustapaohjetta on täydennetty asemapiirustuksella sekä havainnekuvilla. Alueelle laadittua rakentamistapaohjetta on ehdottomasti noudatettava.

 

Asemakaavasta on poistettu venetunnelin rakennusoikeus, sillä sitä ei lasketa kerrosalaan. Asemakaavan yleismääräyksistä on poistettu koko korttelia koskevia rakennustapaohjeita, sillä asemakaavassa on erillinen rakennustapaohje.

 

 

Vaikutusten arviointi           Asemakaavan alue on jo rakennettua loma-asuntoaluetta. Kaava on osa muutosta, jossa Tahkon keskustan alue uudistuu tehokkaammin rakennetuksi ja arkkitehtuuriltaan monipuolisemmaksi kaupunkimaiseksi ympäristöksi. Luonnontilaisena säilytettävillä ja istutuksilla täydennettävillä alueen osilla pehmennetään rakentamisen vaikutuksia maisemaan.

 

Yritysvaikutukset ovat positiivisia rakentamisen sekä Tahkovuoren palvelujen lisääntyvän käytön myötä. Tehostunut alueen käyttö sijaitsee Tahkovuoren keskustan läheisyydessä tiivistäen alueen yhdyskuntarakennetta. Hankkeella ei ole oleellisia vaikutuksia ilmastoon.

 

 

Esitys                                       Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen tehty muutos ei ole olennainen, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Kaavamuutoksen hakijan ja Kuopion kaupungin välillä on valmisteltu maankäyttösopimusta osallistumisesta sopimusaluetta koskevan asemakaavan muuttamisesta seuraavasta yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvauksesta MRL 91 a § 1 momentin mukaisella tavalla edellyttäen, että asemakaavan muutos saa lainvoiman. Maankäyttösopimus käsitellään kaupunginhallituksessa samanaikaisesti asemakaavan muutoksen käsittelyn kanssa.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa. Kaavan hyväksymisestä koskevasta päätöksestä tulee MRL 67 §:n mukaisesti lähettää tieto niille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet.

 

 

                                                    Valmistelija  

Iivo Vänskä

puh. +358 044 7185414

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                   Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                     Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Liitteet

 

7954/2013 Kaavaselostus

 

 

7954/2013 Kaavaselostuksen liitteet

 

 

Päätösehdotus                   Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kh. esittää kv:lle asemakaavan muutoksen hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                                     Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 


 

 

 

                                                    Merkitään, että asiaa koskeva maankäyttösopimus on allekirjoitettu ….

 

 

Liitteet

6

7954/2013 Kaavaselostus

 

7

7954/2013 Kaavaselostuksen liitteet

 

                                                   

 

Päätösehdotus                        Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

 

 

 

Päätös                                        Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa