RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2017/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 16 | Asianro 8882/00.02.01/2016 |
Kh:n tiedonannot
Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:
4179/2014 Professor of Practise hankkeelta on tullut yrityspalvelulle tiedoksi hankkeen jatkoaikapäätös. Päätös ei vaikuta hankkeen kokonaiskustannuksin eikä kuntarahaosuuksiin
471/2015 Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös (dnro 01145/15/4111) poikkeamislupaa koskevaan valitukseen. Kuopion yleiskaavajohtaja on myöntänyt poikkeamisluvan hakemukseen jätevesijärjestelmän rakentamiseen tilalle Mäntylahti (297-510-11-109) vastoin yleiskaavan etäisyysmääräystä. Kaupunginhallitus on hylännyt valittajien yleiskaavajohtajan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen. Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Jälj. kaupunkisuunnittelujohtaja Romppanen.
3327/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön on päätöksellään 8.6.2017 (OKM/487/627/2015) jatkanut ”Nuorten tieto- ja neuvontatyön lähipalvelun kehittäminen Kuopion maaseutualueille – hankkeeseen myönnetyn avustuksen käyttöaikaa 31.12.2017 ja selvitysaikaa 30.3.2018 saakka. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.
4703/2016 Raksa Coach –hankkeelta on tullut yrityspalvelulle tiedoksi hankkeen jatkoaikapäätös. Päätös ei vaikuta hankkeen kokonaiskustannuksin eikä kuntarahaosuuksiin
8882/2016-52 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen Pohjois-Savon aluekierros Kuopiossa 6.9.2017.
3962/2017 Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 2.5.2017: Perusturvan palvelualueella vanhusten hoivapalveluissa työskentelevälle hoitohenkilöstölle maksettavat tehtäväkohtaisen palkan lisät lääkehoidon, mm. Marevan hoidon seurannan vastuusta 1.5.2017 alkaen.
4496/2017 Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kirje 31.5.2017 koskien kuntakohtaisten vanhusneuvostojen merkitystä. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.
Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Kuopio 24-7-9.
Kuopion kaupunginhallitus vieraili Kupsin jalkapallopelissä 4.6.2017. Vierailusta aiheutuneet kulut 266,50 € maksettiin kaupunginhallituksen käyttövarausmäärärahoista.
Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta on lomalla 3.-16.7.2017 ja
7.-16.8.2017.
Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas on lomalla 10.7.-6.8.2017.
Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 5.-11.6.2017:
Asianro | Päätöksentekijä | § / vuosi | Päätöspvm | Otsikko |
3575/2017-2 | hallintojohtaja - ELKO Hallintojohtaja | 28 § / 2017 | 5.6.2017 | Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Suomi 100 Gaala Varikko 15.11.2017 |
3839/2017-2 | hallintojohtaja - ELKO Hallintojohtaja | 29 § / 2017 | 5.6.2017 | Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Tieteen päivät 30.9.2017 |
7754/2016-1 | palvelualuejohtaja - ELKO Palvelualuejohtaja kyp | 2 § / 2017 | 5.6.2017 | Kertapalkkio tiimille / Savilahti projekti |
3939/2017-3 | toimitilajohtaja - ELKO Toimitilajohtaja | 3 § / 2017 | 9.6.2017 | 476-409-11-7 Maaninka, Korkeakosken kioskin myynti |
Päätösehdotus Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että jalkapallo-ottelun vierailusta aiheutuneista kuluista osa on vielä laskuttamatta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |