Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 27.09.2017/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  7198/2017 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 22

Asianro 7198/02.05.01.00/2017

 

 

Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry:n kanssa vuosiksi 2018-2020

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry on järjestänyt Nilsiässä ja Tahkovuorella ns. alppikoulutoimintaa vuodesta 1994 alkaen. Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskus-yhdistys ry on alun perin Nilsiän kunnan perustama yhdistys, jonka kautta alppikoulun toiminta sekä muut valmennuslajit (golf, salibandy ja hiihto) ovat organisoituneet toimimaan yhteistyössä Nilsiän koulujen kanssa. Tahkon alppikoulua ylläpitää Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry, jonka jäseninä ovat Kuopion kaupunki, Huippupaikat Oy, PNT Active Oy ja Ski Sport Finland ry (SSF). Lisäksi Suomen Olympiakomitea tukee myös toimintaa valmentajapalkkauksen kautta. Tahkon alppikoulu Nilsiässä ja Rukan alppikoulu Kuusamossa ovat alppihiihdon lajiliiton virallisia yhteistyötahoja peruskoulu- ja lukioikäisten valmentautumisen organisoinnissa alppikoulu-muotoisena toimintana.

 

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskuksessa tapahtuvaa alppihiihto- ja muuta talviurheilutoimintaa sekä valmennus – ja kilpailutoimintaa ja niihin liittyvää koulutusta (yhdistyksen säännöt 2§).

 

Yhteistyösopimuksen tavoite on vahvistaa Kuopion kaupungin vetovoimaa, saada aluetaloudellisia ja imagohyötyjä sekä edistää Tahkon alppikoulun kehittymistä valmennus- ja opiskelu-mahdollisuuksia tarjoavana peruskoulu- ja lukioikäisten sekä lukioiän ylittäneiden urheilijoiden valmennuskeskuksena tiiviissä yhteistyössä Ski Sport Finland ry:n kanssa.

 

Tahkon Alppikoulu edustaa toisen asteen koulutuksen osalta pisimmälle vietyä korkean profiilin urheilun ja opiskelun yhdistämisen mahdollistavaa putkea tällä alueella. Lisäksi alppikoulu on ollut aloitteellinen kartoittamaan mahdollisuuksia kehittää toimintaa myös korkea-asteen opetuksen osalta.

 

Lajiliitto (Ski Sport Finland) on linjannut lajin tyttöjen maajoukkuetoiminnan keskittämisen Tahkolle (tämä on ainoa vastaava linjaus Kuopion alueella), mikä tarkoittaa sitä, että valtakunnallisesti parhaat urheilijat ikäryhmässään hakeutuvat jatkossa opiskelemaan Nilsiään.

 

 

Kuopion kaupunki on tukenut vuonna 2017 yhdistystä 170.000 eurolla hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle varatuista avustusmäärärahoista.

 

Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry esittää yhteistyöesityksessään tuen suuruudeksi 190.000 euroa.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle yhteistyösopimuksen hyväksymistä Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry:n kanssa vuosille 2018–2020. Tuen suuruus on 170.000 euroa vuosittain.

 

Liitteet

5

7198/2017 Yhteistyösopimus

 

6

7198/2017 Vaikutusten arviointi

 

7

7198/2017 Yhteistyöesitys/Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry

 

                                                          Valmistelija                                                           

Heli Norja

puh. +358 44 718 4000

Sirpa Niemi

puh. +358 44 718 2504

Ilja Venäläinen

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Ritva Hakulinen esitti, että vuodelle 2018 myönnetään 170.000 euroa toimintaan ja seuraavan kahden vuoden tuki päätetään talousarviovalmistelun yhteydessä vuosittain.

 

Mikko Lankinen kannatti Ritva Hakulisen esitystä.

 

Ennen äänestystä puheenjohtaja ehdotti pidettäväksi 5 minuutin tauon klo 17.41 – 17.46.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Hakulisen ehdotusta, äänestävät "EI". Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esitys sai 8 (kahdeksan) ääntä (Pietikäinen, Hanhela, Hartikainen, Kiflie, Nykänen, Reijula, Rytsy, Väisälä) ja Hakulisen esitys 3 (kolme) ääntä (Lankinen, Hakulinen, Savolainen-Lipponen), joten esittelijän ehdotus hyväksyttiin ja tuli lautakunnan päätökseksi.

 

Raija Heinonen poistui kokouksesta klo 17.23 asian käsittelyn aikana.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa