RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2017/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
5934/2017 Kartta alueesta |
§ 21 | Asianro 5934/11.01.00/2017 |
Päätös ympäristölupahakemuksesta / Savon Sellu Oy, betonimurskeen ja tuhkan käyttö maanrakentamisessa, Selluntie, kiinteistö 297-430-1-97, Kuopio
Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut
Savon Sellu Oy on 14.7.2017 jättänyt ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristölupahakemuksen, joka koskee betonimurskeen ja tuhkankäyttöä Savon Sellu Oy:n tukkitien parantamisessa.
Vaikutusten arviointi Tuhkien ja betonimurskeen hyödyntämisellä tierakenteessa vähennetään kaatopaikalle sijoitettavien jätteiden määrää. Kun tien rakenteissa käytetään hyötykäyttökelpoisista tuhkia ja betonimursketta, säästetään lisäksi neitseellisiä luonnonvaroja.
Tien perusparantamisen ja toiminnan aikaiset ympäristövaikutukset ovat hyvin vähäisiä.
Esitys Ympäristö- ja rakennuslautakunta myöntää ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan Savon Sellu Oy:lle seuraavasti:
Asia
Päätös ympäristölupahakemuksesta
Luvan hakija
Savon Sellu Oy
Selluntie 142
70420 Kuopio
yhteyshenkilö: Jaakko Lyhykäinen, p. 050 5257136, sähköposti:
jaakko.lyhykainen@powerflute.com
Y-tunnus: 1927906-4
Toiminta ja sen sijainti
Betonimurskeen ja tuhkan käyttö maanrakentamisessa Savon Sellu Oy:n tukkitien parantamisessa
Selluntie 142, KUOPIO
Kiinteistö: 297-430-1-97
koordinaatit: pohjoinen 62.9557: itäinen 27.697
Luvan hakemisen peruste ja lupaviranomaisen toimivalta
Toiminta on lupavelvollinen ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 § perusteella ja liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13f perusteella. Kunnan ympäristösuojeluviranomainen on toimivaltainen lupaviranomainen toiminnan ympäristölupa-asiassa valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) 2 §:n 12b kohdan perusteella.
Asian vireille tulo
Lupahakemus on jätetty ympäristö- ja rakennuslautakunnalle 14.7.2017.
Toimintaa koskevat muut luvat ja sopimukset
Savon Sellu Oy:n aallotuskartonkitehtaalla ja voimalaitoksella on voimassa Itä-Suomen ympäristölupaviraston 8.10.2007 myöntämä ympäristölupa. Lupa koskee Sorsasalon tuotantolaitosten normaalia toimintaa.
Ympäristön kaavoitustilanne, maankäyttö ja ympäristövaikutuksille herkät kohteet
Alue, jolla betonia ja tuhkaa käytetään maanrakentamisessa, sijaitsee Kuopion Sorsasalossa Savilahden kylässä Savon Sellu Oy:n kartonkitehtaan kiinteistöllä 297-430-1-97.
Alueella on voimassa Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaava (hyväksytty 11.12.2000). Yleiskaavassa alue on merkitty teollisuus ja varastoalueeksi (T). Alueella ei ole voimassa asemakaavaa.
Fortum Environmental Construction Oy:n teollisuusjätekeskus (kiinteistö 297-430-1-277) sijaitsee perusparannettavan tiealueen välittömässä läheisyydessä. Lähmmät asuin- ja loma-asuinkiinteistöt sijaitsevat 800-1000 metrin etäisyydellä kohteesta koillisessa ja idässä.
Alue sijoittuu teollisuusalueelle, jolla ei juurikaan ole luonnontilaisia alueita. Lähimnmät luonnonsuojelulain mukaiset suojelualueet (Halmejoen lehtoalue, Natura 2000 FI 060 0007) sijaitsevat noin 1,3 kilometrin päässä itään ja kaakkoon alueesta. Suojelualueet sijaitsevat Kallaveden toisella rannalla.
Alue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella. Lähin ympäristöhallinnon luokittelema pohjavesialue (Reposaari 0829703, I-luokka) sijaitsee 4,6 km etäisyydellä lounaaseen. Kallaveden rannassa 450 m etäisyydellä alueesta länteen sijaitsee lähimmät kiinteistöt, joilla mahdollisesti on kaivoja. Selluntien reunasta johtaa oja Kuikkalampeen, joka sijaitsee maanrakennuskohteen luoteispuolella. Kuikkalampi laskee Kallansiltojen itäpuolelle Kallaveden vesistöön.
Alueen ympäristön tila
Alueen ympäristön tilaan vaikuttavat lähinnä Savon Sellu Oy:n tehtaan ja Fortum Environmental Construction Oy:n teollisuusjätekeskuksen toiminnot, liikenne ja työkoneet.
Alueen pinta- ja pohjavesien tilaan on todettu vaikuttavan etenkin Savon Sellu Oy:n vanhan teollisuuskaatopaikan. Kaatopaikan kuormitus näkyy kohonneina typpiyhdisteiden ja sulfaatin sekä suolojen (sähkönjohtavuus) pitoisuuksina.
Savon Sellu Oy:n teollisuusalue sisältyy ympäristöhallinnon ylläpitämään maaperän tilan tietojärjestelmään (MATTI) kohteena, jossa maaperän pilaantuminen voi olla mahdollista ottaen huomioon alueen käyttöhistoria. Alueella, jonne betonijätteen ja tuhkan käyttöä haetaan, ei ole tehty maaperätutkimuksia.
Kuvaus toiminnasta
Savon Sellu Oy:n tehdasalueella sijaitsevaa sorapintaista tukkitietä (Selluntie) parannetaan poistamalla tien runkorakenteesta routiva maa-aines korvaamalla se valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (MARA-asetus, 591/2006) peitetyn rakenteen vaatimukset täyttävillä materiaaleilla, tuhkalla ja betonimurskeella (#0/90 tai #0/150 mm). Betonimursketta ja tuhkaa käytetään yhteensä enintään 30 000 t.
Tien kulutuskerrokseksi asennetaan betonimurske ja tuhkarakenteen päälle KaM #0/32..53 mm murske. Tarvittaessa tien pinnan parantamiseksi ja pölyämisen vähentämiseen asennetaan murskekerroksen päälle asfalttimurske.
Tien luiskat verhoillaan tienrungon kaivumailla, Savon Sellu Oy:n puhdistamolietteellä ja/tai näiden seoksella.
Tien perusparannus toteutetaan vaiheittain alkusyksyn 2017 ja 30.12.2018 välisenä aikana materiaalin saatavuuden mukaan. Rakennustöiden vaiheistus tapahtuu niin, että kyseinen parannettava tiealue tehdään loppuun saakka saman työvaiheen aikana, jolloin betonimurske- ja tuhkarakenteet tulevat peitetyksi kyseisen rakennusvaiheen aikana
Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja energiatehokkuus
Tuhkien ja betonimurskeen hyödyntämisellä tierakenteessa vähennetään kaatopaikalle sijoitettavien jätteiden määrää. Kun tien rakenteissa käytetään hyötykäyttökelpoisista tuhkia ja betonimursketta, säästetään lisäksi neitseellisiä luonnonvaroja. Rakenteessa käytettävät jäteperäiset materiaalit peitetään, jolloin vähennetään niiden käytöstä aiheutuvia haittoja maaperälle ja pohjavedelle.
Tien perusparantamisen ja toiminnan aikaiset ympäristövaikutukset ovat hyvin vähäisiä. Rakentamisen aikaisia vaikutuksia vähennetään peittämällä rakenne mahdollisimman pian rakentamisen jälkeen
Päästöt ja niiden käsittely
Maanrakennustoiminnassa ei muodostu jätteitä, eikä päästöjä vesistöön tai viemäriin.
Rakentamiseen liittyvästä liikenteestä ja työkoneista aiheutuu pakokaasupäästöjä. Pakokaasupäästöt sisältävät mm. typen oksideja, hiilidioksidia ja hiukkasia. Päästöihin vaikuttavat mm. käytettävän kaluston määrä, ikä, kunto ja käyttömäärät. Työkoneiden ja ajoneuvojen päästöjä voidaan vähentää välttämällä koneiden ja ajoneuvojen joutokäyntiä ja turhaa liikennöintiä.
Rakentamisen aikana työkoneista aiheutuu jonkin verran melua sekä tiivistyksessä käytettävän jyrästä ja kuljetuskalustosta tärinää. Vaikutuksia vähennetään rajoittamalla työskentelyaika arkipäiviin ja klo 7-18.00 väliseen aikaan. Meluntorjunta otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon myös koneiden valinnassa, käytössä ja kunnossapidossa, teiden kunnossapidossa sekä liikennöinnissä. Tärinävaikutuksia voidaan estää teiden kunnossapidolla sekä ajonopeuksia rajoittamalla.
Toiminnan ympäristövaikutukset
Ympäristövaikutukset tien perusparannuksen yhteydessä ovat vähäisiä rajoittuen pääosin mahdolliseen rakentamisen aikaisiin vähäisiin työkoneiden ja kuljetusten aiheuttamiin melu- ja pölypäästöihin. Toiminnan aikana haitallisia ympäristövaikutuksia lähiympäristöön ei aiheudu, eikä toiminta aiheuta muutoksia alueen nykytilaan.
Toiminnan, päästöjen ja ympäristövaikutusten tarkkailu
Alueen pinta- ja pohjavesiä tarkkaillaan osana Savon Sellu Oy:n vanhan kaatopaikan ja Fortum Environmental Construction Oy:n jätekeskuksen toiminnan tarkkailua.
Poikkeukselliset tilanteet ja ympäristöriskit sekä niihin varautuminen
Toiminnasta ei ennalta arvioida aiheutuvan merkittävää vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Myöskään muualle ympäristöön ei arvioida kohdistuvan vahinkoja.
Lupahakemuksen käsittely
Hakemuksesta on kuulutettu Kuopion kaupungin ilmoitustaululla ja verkkosivuilla 31.7 – 31.8.2017. Hakemuksen vireilläolosta on tiedotettu 28.7.2017 päivätyllä kirjeelle lähialueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusaikana Kuopion valtuustotalon asiakaspalvelussa. Hakemuksesta on pyydetty 28.7.2017 Kuopion kaupungin ympäristöterveydenhuollon lausunto.
Muistutukset, mielipiteet ja lausunnot sekä hakijan vastine niihin
Hakemuksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Kuopion kaupungin ympäristöterveydenhuolto on ilmoittanut, että sillä ei ole huomautettavaa hakemuksen johdosta.
Tehdyt tarkastukset
Maanrakennuskohteeseen ei hakemuksen johdosta tehty erikseen tarkastusta, koska Savon Sellu Oy:n teollisuusalueelle on muutoin tehty tarkastuskäyntejä vuosittain ja maanrakennuskohde on täten tuttu.
Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ratkaisu
Ympäristö- ja rakennuslautakunta myöntää Savon Sellu Oy:lle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan betonimurskeen ja tuhkan käyttöön tukkitien parantamisessa kiinteistölle 297-430-1-97 seuraavasti:
Sen lisäksi, mitä lupahakemuksessa on esitetty, toiminnassa tulee noudattaa seuraavia lupamääräyksiä:
1. Hakemuksen mukaiseen tukkitien parannukseen saa sijoittaa kertaluontoisesti betonimursketta ja tuhkaa yhteensä 30 000 t. Betonijätteen ja tuhkan sijoittamisessa tulee noudattaa ympäristölupahakemuksessa kuvattua rakentamistapaa. Tuhkan osuus tuhkan ja betonimurskeen seoksessa saa olla enintään 30 paino-%.
Käytettävän betonimurskeen palakoko saa olla enintään 150 mm ja sen seassa saa enintään 1 paino-% siihen kuulumatonta ainesta, kuten puuta, kumia, muovia, metallia tai eristemateriaaleja.
Rakentamisessa käytettävän betonimurskeen ja tuhkan tulee täyttää valtioneuvoston asetuksen 591/2006 liitteen 1 mukaiset peitetyn rakenteen laatuvaatimukset. Materiaalien laatu tulee tutkia valtioneuvoston asetuksen 591/2006 liitteen 2 mukaisesti ja tutkimustulokset tulee esittää Kuopion kaupungin alueellisille ympäristönsuojelupalveluille ennen materiaalin sijoittamista täyttöön.
Betoni- ja tuhkatäytön paksuus saa olla enintään 1500 mm. Betoni- ja tuhkakerros on peitettävä asfalttimurskeella tai vastaavalla tiivistetyllä aineksella. Täytön reunat (tien liuskat) tulee peittää moreenimaalla tai vastaavalla materiaalilla, jonka joukossa voidaan käyttää käsiteltyä puhdistamolietettä. Peittokerrosten paksuus tulee olla vähintään 150 mm.
Pölyämisen ja liettymisen estämiseksi jätetäytön rakentaminen tulee tehdä vaiheittain niin, että kulloinkin avoinna oleva täyttö on mahdollisimman pieni.
(YSL 52, 58 §, vna 591/2006)
Perustelu: Annetuilla betonijätteen ja tuhkan sijoittamista ja käyttöä koskevilla määräyksillä estetään jätemateriaaleista aiheutuvat haitalliset ympäristövaikutukset. Annetut määräykset pääosin vastaavat valtioneuvoston asetuksen 291/2006 mukaisia vaatimuksia.
2. Rakennustyölle on nimettävä valvoja, joka vastaa rakentamisen aikaisesta jätteiden laadunvalvonnasta ja rakentamisesta. (YSL 8, 58 §)
Perustelu: Määräys on tarpeen valvonnan kannalta.
3. Jätteen hyödyntämistä varten tulee asettaa 15 000 euron vakuus, joka tulee esittää Kuopion kaupungin alueellisille ympäristönsuojelupalveluille ennen työn aloittamista. Vakuus voidaan palauttaa, kun lupamääräyksen 6 mukainen loppuraportti on hyväksytty ja lupamääräyksen 5 mukainen loppukokous on pidetty. (YSL 59-61 §)
Perustelu: Asetettavalla vakuudella voidaan varmistua, että jätteiden sijoittaminen voidaan saattaa päätökseen työn mahdollisesti keskeytyessä.
4. Ennen töiden aloittamista toiminnanharjoittajan on kutsuttava koolle aloituskokous, jossa ovat edustettuina hakijan, urakoitsijoiden ja valvojan edustajat ja vastaavasti työn päätyttyä toiminnanharjoittajan on kutsuttava koolle loppukokous, jossa ovat edustettuina em. tahojen edustajat. (YSL 52 §)
Perustelu: Aloitus- ja loppukokoukset ovat tarpeen valvonnan kannalta.
5. Toteutuneesta rakennustyöstä tulee esittää enintään 3 kuukautta työn päätyttyä Kuopion kaupungin alueellisille ympäristönsuojelupalveluille loppuraportti hyväksyttäväksi. (YSL 52, 62 §)
Perustelu: Loppuraportin perusteella voidaan varmistua, että työ on tehty lupahakemuksen ja annettujen määräysten mukaisesti.
Toiminnan muuttuminen
6. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle toiminnan
muutoksista ja toimintaa koskevista tapahtumista, joilla voi olla vaikutusta
ympäristön pilaantumiseen tai luvan noudattamiseen. (YsL 170 §)
Perustelu: Määräys on tarpeen valvonnan kannalta.
Luvan myöntämisen edellytykset ja yleiset perustelut lupapäätökselle
Päätöksen määräysten ja hakemuksen tietojen mukaisesti toimittaessa toiminnasta ei aiheudu
− terveydellistä haittaa
− muuta merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa
− maaperän tai pohjaveden pilaantumista
− erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista
− vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella
− kohtuutonta rasitusta naapurustossa.
Toiminta täyttää jätelain vaatimukset. Betonijätteen ja tuhkan käyttö edistää jätteiden hyödyntämistä.
Toiminta ei ole voimassa olevan yleiskaavan vastaista.
Ympäristön pilaantuminen voidaan estää annetuilla määräyksillä. Lupapäätöksessä on otettu huomioon ympäristöhaittojen ennaltaehkäiseminen ja että toimintaa harjoitetaan ottaen huomioon varovaisuus ja huolellisuus. Lisäksi lupapäätöksessä on otettu huomioon, mitä luonnonsuojelulaissa sekä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa sekä tulvariskien hallinnassa annetussa laissa ja niiden nojalla on säädetty.
Toimittaessa luvan mukaisesti toiminnan tekniset ratkaisut sekä päästöjen rajoittamista ja jätteiden syntyä ehkäisevät ratkaisut ovat sen tasoisia, että niiden voidaan katsoa täyttävän toimialan parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja käytännön vaatimukset.
Rakennustyö sijoittuu Savon Sellu Oy:n laajalle teollisuusalueelle ja työn aikaiset ympäristövaikutukset eivät arvion mukaan ulotu teollisuusalueen ulkopuolelle. Työn ympäristövaikutukset, kuten melu ja pölyäminen, arvioidaan muutoinkin vähäiseksi suhteessa teollisuusalueen muihin ympäristövaikutuksiin.
Erillisten työn jälkeisten tarkkailumääräysten antaminen ei ole tarpeen. Jätetäytön ympäristövaikutuksia voidaan seurata Savon Sellu Oy:n vanhan teollisuuskaatopaikan ja Fortum Environmental Construction Oy:n teollisuusjätekeskuksen pinta- ja pohjavesitarkkailun avulla.
Luvan voimassaolo ja lupamääräysten tarkistaminen
Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnalle on haettava uusi lupa, mikäli toiminnassa tapahtuu oleellisia muutoksia.
Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai tästä luvasta poikkeavia säännöksiä, on asetusta tämän luvan estämättä noudatettava.
Lupa raukeaa, jos toimintaa tai sen aloittamisen kannalta olennaisia toimia ei ole aloitettu viiden vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta tai toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai toiminta on keskeytetty pysyvästi.
Käsittelymaksu ja sen määräytyminen
Päätöksestä peritään 3 600,00 euroa. Käsittelymaksu perustuu Kuopion kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan.
Sovelletut säännökset
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) (YsL) 6-8, 11-12, 14-17, 20, 27, 34, 37, 39-40, 42-44, 48-49, 51-53, 58-62, 66, 70, 83-85, 87-88, 94, 170, 172, 190-191, 205 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2-4, 6, 11-15 §
Jätelaki (646/(2011) (JL) 8, 13, 118-120 §
Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 22, 25 §
Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maanrakentamisessa (591/2006)
Kuopion kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, hyväksytty 18.5.2017 / § 51
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Viiteaineisto | * | 5934/2017 Kartta alueesta |
Valmistelija
Erkki Pärjälä | puh. +358 44 718 2142 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |