Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 11.10.2017/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 64

Asianro 145/10.02.03/2017

 

 

Tiedonanto valmistelusta, asemakaavan muutos / Tuulikanteleen pohjoispuoli, Puijonlaakso 12-16

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Kaavatyö on jatketta alueen kaakkoispuolelle vuonna 2014 voimaan tulleeseen Puijonlaakso 12-16-2 asemakaavaan, jossa vanhan Puijon-Aitan kauppakiinteistön paikalle kaavoitettiin asuinkerrostaloja. Nyt tehtävässä kaavassa korttelin keskiosan pysäköintialueelle kaavoitetaan näiden jatkoksi kaksi lamellimaista kerrostaloa ja laajennetaan korttelin pohjoisosan pysäköintikantta. Rakennusmassan korkeudesta on kaavassa esitetty kolme vaihtoehtoa. Pysäköintipaikat sijoittuvat kerrostalojen alle pysäköintihalleihin tai pysäköintikannelle.

 

Hankkeen tarkoitus on lisätä asuntotuotantoa keskustan, yliopistollisen sairaalan ja monipuolisten koulutusmahdollisuuksien läheisyydessä. Alue tukeutuu olemassa oleviin joukkoliikenneyhteyksiin ja sijaitsee pyöräilymatkan päässä Kuopion keskustasta.

 

Uuden kaavatyön aluerajaus on ulotettu koskemaan myös aiemmin kaavoitettua tonttia 12-16-2, jotta korttelin pysäköintivaatimusta voitaisiin tutkia kokonaisuutena.

 

 

Vaikutusten arviointi                Korttelin rakentuminen edistää nyt pysäköintialueena olevan ympäristön siistiytymistä ja lisää koko alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Alueelle tulee kaavan vaihtoehdosta riippuen n. 150 - 170 uutta asuntoa, joten liikenne alueella lisääntyy hieman. Keskustan läheisyyteen sijoittuvan kaupunginosan täydennysrakentaminen vähentää kuitenkin yksityisautoilun tarvetta ja lisää joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen käyttöä. 

 

Kaavan valmisteluaineistossa alueen pysäköintinormiksi on ehdotettu 2 autopaikkaa 3 asuntoa kohden, joiden lisäksi 1 vierasautopaikka 10 asuntoa kohden. Pysäköintinormin muutos mahdollistaa muutoin tiiviin alueen täydennystarkentamisen ja toivotaan kannustavan valitsemaan joukkoliikenteen tai kevyen liikenteen yksityisautoilun sijaan. Lievempää pysäköintinormia on aikomus hyödyntää myös seuraavissa Puijonlaakson täydennysrakentamishankkeissa.

 

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.


 

Liitteet

2

145/2017 Pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen, VE1-VE3

 

3

145/2017 Kaavan havainnekuvat

 

4

145/2017 Kaavaselostusluonnos (ei jaeta julkaistaan internetissä)

 

5

145/2017 Ote ajantasa-asemakaavasta (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

6

145/2017 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Sonja Tilaeus

puh. +358 44 718 5047

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa