Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2017/Pykälä 131

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 131

Asianro 3151/00.03.00.00/2017

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 ja kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanot

 

 

Strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen
Strategia ja kehittäminen

 

                                                      Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 22.5.2017 § 72 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2016. Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2016 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta arvioi lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

 

Talous- ja omistajaohjaus on pyytänyt palvelualueilta vastineet tarkastuslautakunnan esille nostamiin asioihin ja koonnut vastineiden perusteella yhteenvedon kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle raportoitavaksi.

 

Liiteaineistona on koonti arviointikertomukseen annetuista vastineista.

 

 

Liitteet

16

3151/2017 Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vastineiden yhteenveto

 

                                                     

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy arviointikertomuksen vastineet ja saattaa ne selvityksenään tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle. 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa