Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 29

Asianro 9408/00.01.02.00/2017

 

 

Lähidemokratiajaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 22.5.2017 hyväksynyt Kuopion kaupungin hallintosäännön, jossa lähidemokratiajaoston tehtävät ja ratkaisuvalta määritellään seuraavasti:

 

34 § Kaupunginhallituksen lähidemokratiajaoston tehtävät ja ratkaisuvalta

 

Jaoston tehtävänä on huolehtia lähidemokratian kaupunkitasoisesta kehittämisestä ja sitä edistävän toiminnan ohjaamisesta.

 

Edellä mainitun tehtävän lisäksi jaosto

 

1. asettaa pitäjäraadit Pitäjäkokousten tekemien esitysten mukaisesti

2. päättää kaupunginvaltuuston pitäjäraadeille myöntämän kehittämismäärärahan jakamisesta

3. antaa vuosittaisen arvion lähidemokratian toteutumisesta ja kehittämisestä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle

4. huolehtii viestinnästä ja yhteydenpidosta pitäjäraateihin ja muihin sidosryhmiin.

 

Liitteenä on lähidemokratiajaoston vuosikellosuunnitelma.

 

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

Liitteet

5

9408/2017 Vuosikello/Lähidemokratiajaosto

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

 

Lähidemokratiajaosto käsittelee ja päättää toiminnan painopisteet ja tavoitteet vuodelle 2018.

 

 

Päätös                                          Toimintasuunnitelmassa ei näy riittävän hyvin kantakaupungin osalta lähidemokratiamallin kehitystyö. Lisätään toimintasuunnitelmaan, että vuoden aikana käynnistetään kantakaupungin osalta lähidemokratiamallin suunnittelu.

 

                                                      Lähidemokratian ja asukkaiden osallistumisen käytännöistä ja toteutustavoista kerätään tietoa ja kokemuksia eri menetelmin.

                                                      Läpi vuoden toteutetaan koulutusta.

 

                                                      Toimintasuunnitelma hyväksyttiin edellä mainituilla lisäyksillä.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa