Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 117

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 117

Asianro 8304/14.05.00.01/2017

 

 

Pieksänkosken vesiosuuskunnan viemäriverkoston toiminta-alue

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Tiivistelmä      

Pieksänkosken vesiosuuskunta on 2.11.2017 jättänyt Kuopion kaupungille vesihuoltolain mukaisesti esityksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen tarkistamiseksi. Pieksänkosken vesiosuuskunta on esittänyt jätevesiviemärin verkoston laajentamista Pieni-Pieksän alueelle, jonne on tarkoitus rakentaa viemäriverkosto vuoden 2018 aikana. Lisäksi vesijohdon toiminta-aluetta laajennetaan niille alueille, jonne vesijohtoverkosto on jo rakennettu.

 

Kuopion kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se asettaisi Pieksänkosken vesiosuuskunnan esityksen toiminta-alueen tarkistamiseksi julkisesti nähtäväksi ja varaisi mahdollisuuden valvontaviranomaisille antaa lausunto sekä alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuuden tulla kuulluksi.

                                                     

1.       Yleistä vesihuollosta

 

Vesihuoltoa ohjaa vesihuoltolaki (119/2001) myöhempine muutoksineen. Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutenkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Vesihuoltolain soveltamisen kannalta on keskeistä, mitkä alueet sisällytetään vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin. Yhdyskuntajätevesistä annettu asetus edellyttää taajamien sisällyttämistä vesihuoltolaitosten toiminta-alueen jätevesiviemäriverkoston piiriin.

 

Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, laitoksille vettä toimittavien ja niiden jätevesiä käsittelevien sekä muidenkin kuntien kanssa sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Lisäksi kunnalla on vesihuollon järjestämisvelvollisuus, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Tällöin kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään toimenpiteisiin tarvetta vastaavan vesihuoltolaitoksen perustamiseksi, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai muun tarpeellisen vesihuollon palvelun saatavuuden turvaamiseksi.

 

2.       Yleistä toiminta-alueista

 

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan aluetta, jolla vesihuoltolaitos vastaa vesihuoltopalvelujen toimittamisesta asiakkailleen. Kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitos pystyy huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti sekä siten, että vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi.

 

Vesihuoltolaitoksella on toiminta-alueellaan velvollisuus huolehtia vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuudella tarkoitetaan verkostojen rakentamis- ja kunnossapitovelvollisuutta.

 

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on pääsääntöisesti liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Liittymisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät ainoastaan rakentamattomat kiinteistöt. Kunnan ympäristösuojelunviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta.

Toiminta-alueen hyväksymispäätöksen yhteydessä on asetettava tavoitteellinen aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle vesihuoltolaitoksen verkostojen piiriin. Kysymyksessä on suuntaa antava aikataulu, jonka perusteella toiminta-alueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajat ja haltijat voivat arvioida, millä ajanjaksolla verkosto on tarkoitus ulottua heidän kiinteistöjensä läheisyyteen.

 

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet hyväksyy kunta. Kuopiossa toiminta-alueiden hyväksyminen on delegoitu kaupunginhallitukselle. Valvontaviranomaisille ja alueen kiinteistöjen omistajille sekä haltijoille tulee varata tilaisuus tulla kuulluiksi ennen hyväksymispäätöksen tekemistä.

 

3.       Pieksänkosken vesiosuuskunnan perustietoja

 

Pieksänkosken vesiosuuskunta on perustettu vuonna 1992. Se toimii Nilsiän, Juankosken ja osin myös Siilinjärven alueella. Vesiosuuskunnalla on ollut rakennettuja liittymiä tällä hetkellä noin 580 ja vesiosuuskunnan vesijohtoverkosto on yli 250  km pitkä. Viemäriverkostoa osuuskunta on rakentanut muun muassa Tahkon länsipuolella ja koko viemäriverkoston kokonaispituus on noin 25 km ja liittymiä noin 80.

 

Pieksänkosken vesiosuuskunnan suurimmat vedentoimittajat ovat Kuopion Vesi liikelaitos ja Koillis-Savon Vesi Oy. Koillis-Savon Vesi ottaa vettä Juankosken ja Tuusniemen rajalta ja Kuopion Veden toimittama vesi on peräisin Reittiön vedenottamolta.

 

4.       Pieksänkosken vesiosuuskunnan esitys tarkistetuksi vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueeksi

 

Pieksänkosken vesiosuuskunta on jättänyt 1.11.2017 sähköpostitse Kuopion kaupungille esityksen viemäriverkoston toiminta-alueen hyväksymiseksi Pieni-Pieksän alueelle, jonne jätevesiviemäriverkoston oletetaan rakentuvan vuoden 2018 aikana. Osuuskunta esittää toiminta-alueeksi liitteenä olevan kartan mukaista aluetta.

 

Toiminta-alueen sisäpuolella on noin 50 kiinteistöä. Toiminta-alueen laajennukselta kerättävät jätevedet johdetaan Pajulahteen ja edelleen Kuuslahden siirtoviemäriä pitkin Jynkänniemen jätevedenpuhdistamolle Siilinjärvelle. Pieksänkosken vesiosuuskunta on 17.3.2015 solminut jätevesien vastaanotosta sopimuksen Siilinjärven kunnan kanssa. Puhdistamon kapasiteetti on uusien jätevesien johtamista varten vesiosuuskunnan mukaan tarkastettu.

 

Vaikutusten arviointi                Esitys on ympäristö- ja yritysvaikutuksiltaan positiivinen, kun vedenjakelun toimintavarmuus paranee ja jätevesilietteiden kuljetustarve vähenee sekä vesistöjen tila paranee, kun kiinteistöt liittyvät keskitettyyn viemäröintiin.

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että se asettaisi Pieksänkosken vesiosuuskunnan esityksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistamiseksi julkisesti nähtäväksi sekä varaisi valvontaviranomaisille ja alueen kiinteistöille tulla kuulluksi ennen hyväksymispäätöksen tekemistä.

 

Esitys toiminta-alueeksi on lausunnolla ja nähtävänä 18.12.2017–19.1.2018 Kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalvelussa sekä kaupungin internet-sivuilla. Mahdolliset lausunnot, mielipiteet ja kannanotot on esitettävä kirjallisesti kaupunkirakennelautakunnalle nähtävänä oloaikana.

 

 

Liitteet

11

8304/2017 Hakemuskartta

 

12

8304/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan toiminta-alue esitys (pienennös)

                                       

Lausunnot pyydetään              Pohjois-Savon ELY-keskus (Y-vastuualue),

Kuopion kaupungin alueelliset ympäristönsuojelupalvelut,

Kuopion kaupunki/kaupunkiympäristön palvelualue/ympäristöterveydenhuolto,

Kuopion kaupungin alueellinen rakennusvalvonta,

Kuopion kaupunki/kaupunkiympäristön palvelualue/strateginen maankäyttö

Kuopion Vesi

Lukkarilan seudun vesiosuuskunta

Nousionmäen – Pelonniemen vesiosuuskunta

Pöljän vesiosuuskunta

Vuotjärven vesiosuuskunta 

Siilinjärven kunta

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Päivi Rissanen

puh. +358 44 718 5303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa