Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.02.2018/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 23

Asianro 9932/10.02.04/2017

 

 

Tiedonanto valmistelusta, ranta-asemakaava / Jänismajat / Kuopio 297-426-1-85

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Maanomistajan aloitteesta valmistellaan Puutossalmen kylään sijoittuvaa kiinteistöä 297-426-1-85 koskevaa ranta-asemakaavaa.

 

Ranta-asemakaavan tarkoituksena on muuttaa lomakylänä palvellut Jänismajojen alue asuinkäyttöön. Yritystoiminta alueella on loppunut 1990 –luvun alussa. Luonnoksessa on osoitettu alueelle 6 uutta rakennuspaikkaa, jotka hyödyntävät alueen olemassa olevaa rakennuskantaa. Rakennuspaikoista kolme on esitetty loma-asumiselle ja kolme vakituiselle asumiselle. Vanhan ravintolarakennuksen rakennuspaikka on osoitettu merkinnällä, jonka määräys mahdollistaa rakennuspaikan käyttämisen myös pienimuotoiseen yritystoimintaan.

 

 

Vaikutusten arviointi                Hankkeella ei ole ilmastopoliittisia vaikutuksia. Nykyisessä muodossa alueella ei ole toimintaedellytyksiä yrityksille. Kaava mahdollistaa pienimuotoisen yritystoiminnan ja yritysvaikutukset ovat näin ollen positiivisia. Ränsistyneen alueen käyttöön otolla on positiivisia vaikutuksia talouteen, ympäristöön ja alueen asukkaisiin.

 

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

27

9932/2017 kaavakarttaluonnos, pienennös

 

28

9932/2017 kaavaselostusluonnos liitteineen

 

29

9932/2017 osallistumis- ja arviointisuunnitelma liitteineen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jukka Holopainen

puh. +358 44 718 5418

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa