Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2018/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 16

Asianro 805/12.03.02.00/2018

 

 

Kirjastojen aukioloaikamuutokset (Jynkän, Nilsiän, Karttulan ja Neulamäen lähikirjastot)

 

 

Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen
Kirjaston talous-, hallinto- ja kehitysyksikkö

 

                                                          Johdanto

 

Kirjastojen aukioloaikamuutokset koskevat Jynkän, Nilsiän ja Karttulan lähikirjastojen osalta omatoimiaukioloaikoja.  Jynkän lähikirjaston omatoimiaikoja on tarpeen muuttaa hieman sunnuntai- ja aattoiltojen ja pyhäpäivien iltojen osalta pikaisesti. Nilsiän lähikirjaston omatoimiratkaisu otetaan käyttöön tämänhetkisten suunnitelmien mukaan 2.5.2018 ja Karttulan 1.10.2018, mutta näistä on hyvä tiedotuksellisista ja markkinoinnillisista syistä päättää jo nyt. Nilsiän lähikirjasto avataan peruskorjauksen jälkeen 3.4.2018 ja Karttulan lähikirjasto uudessa lähipalvelukeskuksessa 13.8.2018.

 

Neulamäen lähikirjasto ei ole laajennetun aukioloajan kirjasto ja sillä ei ole omatoimiaikaa erikseen, vaan kirjasto on avoinna ainoastaan henkilökunnan ollessa paikalla. Neulamäen lähikirjasto avattiin tilan peruskorjauksen jälkeen asukastuvan kanssa yhteisissä tiloissa 18.9.2017. Neulamäen lähikirjaston aukioloaikamuutostarve johtuu sen yhteistyöstä samaan tilaan siirretyn asukastuvan kanssa.

 

Jynkän, Karttulan ja Nilsiän lähikirjastojen osalta Kuopion kaupunginkirjasto toteutti Aluehallintoviraston rahoituksella hankkeen ”Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä”, jossa osallistettiin yhteistyökumppaneita ja muita kuntalaisia muotoilemaan kirjastopalveluja näihin kirjastoihin. Vaikka muotoilu keskittyi etenkin Jynkän lähikirjaston osalta sisältöpalveluiden muotoiluun (mm. mediakasvatustuntien sisällöt eri ikäryhmille, eri toimintamuodot), niin yksi muotoilun kohde (erityisesti Nilsiän ja Karttulan lähikirjastojen osalta) oli myös näiden kirjastojen omatoimiaukioloajat ja henkilökunnan läsnäoloajat. Hankeraportissa esille tulleet kuntalaisten tarpeet ja toiveet on huomioitu omatoimiaukioloaikoja suunniteltaessa. Hankeraportti on liitteenä.

 

Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteiden (pääkirjasto ja 13 lähikirjastoa) aukioloaikoja aloitetaan kokonaisuudessaan tarkastelemaan tämän vuoden aikana laajemminkin ja asiakkaita tullaan osallistamaan aukioloaikojen suunnitteluun. Tässä yhteydessä tullaan tarkastelemaan tarkemmin henkilökunnan läsnäoloaikojen tarvetta ja vielä kerran omatoimiaukioloaikojen tarvetta ja toimivuutta sekä yleisesti kirjaston toimipisteiden aukioloaikoja.

 

Jynkän lähikirjaston omatoimiajan supistaminen sunnuntaiden ja aatto- ja pyhäpäivien osalta

 

Jynkän lähikirjasto avattiin uudessa Jynkän lähipalvelukeskuksessa 7.8.2017 ja omatoimiratkaisu siinä otettiin käyttöön 28.8.2017 siten, että Jynkän lähikirjastoon on päässyt asioimaan kirjastokortin ja pin-koodin avulla su-to klo 7-21 ja pe-la klo 7-18. Jynkän kirjaston henkilökunta (lähikirjastonjohtaja ja 2 kirjastovirkailijaa) on ollut asiakaspalvelumiehityksessä aiempien aukioloaikojen mukaisesti ma, ke, to klo 13-19 ja ti, pe klo 10-16 ja muuna työaikana tekemässä mediakasvatus- ja opetus- ja ohjaustyötä, kokoelmatyötä, järjestelyä, suunnittelua ja muuta kirjastoammatillista työtä sekä osallistumassa mm. pääkirjastolla järjestettäviin yhteisiin kokouksiin ja koulutuksiin. Lisäksi Jynkän ja Pyörön lähikirjastot toimivat yhdessä eteläisenä lähikirjastokokonaisuutena siten, että näiden kirjastojen henkilökunta toimii yhdessä suunniteltujen työ- ja lomalistojen mukaisesti. Pyörön lähikirjastossa työskentelee lähikirjastonjohtaja ja 3 kirjastovirkailijaa. 

 

Jynkän lähikirjastossa on havaittu omatoimiaikana sunnuntai- ja aattoiltaisin ja pyhäpäivien iltoina häiriöitä. Tästä on saatu myös asiakaspalautetta.  Tämän vuoksi omatoimiaukioloaikaa katsotaan tarpeelliseksi rajata sunnuntaiden ja aatto- ja pyhäpäivien osalta perjantain ja lauantain tavoin klo 7-18 (aiemmin klo 7-21). Jynkän lähikirjasto olisi siis jatkossa avoinna ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatto- ja pyhäpäivinä klo 7-18, omatoimisena ne ajat jolloin henkilökunta ei ole paikalla. Vaikka asiakkailla on vastuu omasta käyttäytymisestään, niin kirjaston lähtökohtana on tarjota turvalliset ja miellyttävät kirjastokäynnit kaikille asiakkaille.

 

Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä hankkeessa (liitteenä) toteutettiin Jynkän vanhassa kirjastossa asiakaskysely seinäjulisteen ja posti t –lappujen avulla. Siinä toivottiin aukioloaikojen suhteen joustavuutta, mm. viikonloppu- ja ilta-aukioloaikoja (s. 4). Nämä toteutuvat pitkien omatoimiaukioloaikojen keinoin niiden pienestä supistamisesta huolimatta.

 

Nilsiän lähikirjaston omatoimiaukioloaika

 

Nilsiän lähikirjasto avataan peruskorjauksen jälkeen 3.4.2018 aiempien aukioloaikojen mukaisesti ma, to klo 10–19 ja ti, ke, pe klo 10–16. Nilsiän kirjastossa työskentelee lähikirjastonjohtaja ja kaksi kirjastovirkailijaa. Nilsiän lähikirjastonjohtaja johtaa myös Riistaveden lähikirjastoa, jossa työskentelee yksi kirjastovirkailija.

 

Kuntalaisille tehtiin osallistamiskysely tulevan Nilsiän lähikirjaston omatoimisista aukioloajoista ja henkilökunnan läsnäoloajoista ”Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä” –hankkeen yhteydessä sekä paperisena että sähköisenä. Kyselyyn tuli Nilsiän lähikirjaston osalta 188 vastausta (liite 1, s. 3-4 ja liitteen liite 2). Omatoimisesti kirjaston toivottiin olevan auki arkiaamuisin (27 %), arki-iltaisin (60 %), lauantaisin (75 %) ja sunnuntaisin (36 %). Suurin osa toivoi henkilökunnan olevan paikalla arkisin päiväaikaan (86 %) ja melko suuri osa toivoi henkilökunnan olevan paikalla myös ilta-aikaan (36%). Lauantaina henkilökunnan läsnäoloa toivoi 25 % vastaajista.

 

Asiakkaiden toiveet pitkistä aukioloajoista huomioidaan esittämällä Nilsiän lähikirjastolle samoja omatoimiaukioloaikoja kuin Jynkän lähikirjastolle. Omatoimiratkaisu on suunniteltu otettavaksi käyttöön 2.5.2018 siten, että Nilsiän lähikirjasto olisi avoinna Jynkän lähikirjaston tavoin ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatto- ja juhlapäivinä klo 7-18, omatoimisena ne ajat jolloin henkilökunta ei ole paikalla. Nilsiän lähikirjaston henkilökunta olisi paikalla entisten aukioloaikojen mukaisesti (ma, to klo 10–19, ti, ke, pe klo 10-16) ja muuna työaikana tekemässä mediakasvatus- ja opetus- ja ohjaustyötä, kokoelmatyötä, järjestelyä, suunnittelua ja muuta kirjastoammatillista työtä sekä osallistumassa pääkirjastolla yhteisiin kokouksiin ja koulutuksiin. Henkilökunnan läsnäoloa toivottiin eniten juuri arkisin päiväsaikaan ja toiseksi eniten arkisin ilta-aikaan. Lauantaille tuli myös toiveita henkilökunnan läsnäolosta, mutta sitä on vaikea järjestää nykyisen henkilökuntamäärän turvin. Nilsiän lähikirjastossa työskentelee lähikirjastonjohtajan lisäksi vain 2 kirjastovirkailijaa, joten lisää läsnäoloaikaa on vaikea järjestää.

 

Karttulan lähikirjaston omatoimiaukioloaika

 

Karttulan lähikirjasto avataan uudessa Karttulan lähipalvelukeskuksessa 13.8.2018 aiempien aukioloaikojen mukaisesti ma, ke klo 13–19 ja ti, pe klo 9-15, torstaisin suljettu. Karttulan kirjastossa työskentelee yksi työntekijä, vastaava kirjastovirkailija.

 

Kuntalaisille tehtiin osallistamiskysely tulevan Karttulan lähikirjaston omatoimisista aukioloajoista ja henkilökunnan läsnäoloajoista ”Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä” – hankkeen yhteydessä sekä paperisena että sähköisenä. Kyselyyn tuli Karttulan lähikirjaston osalta 63 vastausta (liite 1, s. 3-4 ja liitteen liite 1). Omatoimisesti kirjaston toivottiin olevan auki arkiaamuisin (48 %), arki-iltaisin (61 %), lauantaisin (53 %) ja sunnuntaisin (37 %). Suurin osa vastaajista toivoi henkilökunnan olevan paikalla arkisin päiväaikaan (78%) ja melko suuri osa vastaajista toivoi henkilökunnan olevan paikalla myös ilta-aikaan (35%). Lauantaina henkilökunnan läsnäoloa toivoi 6 % vastaajista.

 

Asiakkaiden toiveet pitkistä aukioloajoista huomioidaan esittämällä Karttulan lähikirjastolle samoja omatoimiaukioloaikoja kuin Jynkän lähikirjastolle. Omatoimiratkaisu on suunniteltu käyttöönotettavaksi 1.10.2018 siten, että Karttulan lähikirjasto olisi avoinna Jynkän lähikirjaston tavoin ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatto- ja juhlapäivinä klo 7-18, omatoimisena ne ajat jolloin henkilökunta ei ole paikalla. Karttulan lähikirjaston vastaava kirjastovirkailija olisi paikalla entisten aukioloaikojen mukaisesti (ma, ke klo 13–19 ja ti, pe klo 9-15).  Henkilökunnan läsnäoloa toivottiin eniten juuri arkisin päiväsaikaan ja toiseksi eniten arkisin ilta-aikaan. Lauantaille henkilökunnan läsnäoloa ei juurikaan toivottu. Koska Karttulan kirjastossa työskentelee vain yksi virkailija, on hänen asiakaspalveluaikansa tarkoituksenmukaista suunnitella tässä vaiheessa kaksi aamu- ja päiväaikaa ja kaksi iltapäivä- ja ilta-aikaa. Torstain aikana hän pitää opetus- ja mediakasvatustunteja oppilasryhmille, tekee kokoelmatyötä, järjestelyä, suunnittelua ja muuta kirjastoammatillista työtä sekä osallistuu pääkirjastolla yhteisiin kokouksiin ja koulutuksiin.

 

Neulamäen lähikirjaston aukioloajan pidentäminen asukastupayhteistyön sujuvoittamseksi

 

Neulamäen lähikirjaston tilat remontoitiin ja niihin yhdistettiin asukastuvan tilat. Kirjasto avattiin remontin jälkeen 18.9.2017. Neulamäen kirjastossa työskentelee Neulamäen ja Puijonlaakson lähikirjastojen yhteinen lähikirjastonjohtaja ja kaksi kirjastovirkailijaa. Neulamäen ja Puijonlaakson lähikirjastot toimivat yhdessä pohjoisena lähikirjastokokonaisuutena siten, että näiden kirjastojen henkilökunta toimii yhdessä suunniteltujen työ- ja lomalistojen mukaisesti yhteisen lähikirjastonjohtajan alaisuudessa. Puijonlaakson lähikirjastossa työskentelee 2,4 kirjastovirkailijaa. 

 

Neulamäen lähikirjasto on ollut avoinna ma, ti ja to klo 13–19 ja ke, pe klo 10-16. Neulamäen asukastuvan vakituinen työntekijä työskentelee siten, että asukastuvan pääsääntöiset aukioloajat ovat arkisin klo 8-12.30. Tällöin yhteisten asiakkaiden on poistuttava ja ulko-ovi suljettava puoleksi tunniksi kolmena päivän viikossa (ma, ti, to). Asiakasnäkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista avata Neulamäen lähikirjasto ma, ti ja to jo klo 12, siten, että asiakaspalvelu tapahtuisi tuon ensimmäisen tunnin aikana pitkälti automaation ja itsepalvelun keinoin henkilökunnan tehdessä hyllytys- ja järjestelytehtäviä. Vaikka Neulamäen kirjastoa ei olekaan varustettu varsinaiseksi omatoimikirjastoksi, niin seillä on yksi lainausautomaatti ja varausten nouto on järjestetty itsepalveluna. Neulamäen lähikirjaston aukioloajat olisivat siis jatkossa ma, ti, to klo 12–19 ja ke, pe klo 10-16.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää, että

 

-          Jynkän lähikirjasto on avoinna 1.3.2018 lähtien ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatot ja juhlapyhät klo 7-18

-          Nilsiän lähikirjasto on avoinna omatoimiratkaisun käyttöönotosta lähtien (suunniteltu alkamisajankohta 2.5.2018) ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatot ja juhlapyhät klo 7-18

-          Karttulan lähikirjasto on avoinna omatoimiratkaisun käyttöönotosta lähtien (suunniteltu alkamisajankohta 1.10. 2018) ma-to klo 7-21 ja pe-su sekä aatot ja juhlapyhät klo 7-18.

-          Henkilökunta on läsnä asiakaspalvelussa aiempien aukioloaikojen mukaisesti.

-          Neulamäen lähikirjasto on avoinna 1.3.2018 lähtien ma, ti, to klo 12-19 ja ke, pe klo 10-16.

 

 

Liitteet

13

805/2018 Kirjasto lähipalvelukeskuksen ytimessä hankkeen loppuraportti liitteineen

 

14

805/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kirjastotoimenjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa