RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 21.03.2018/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 61 | Asianro 4601/10.00.02.01/2016 |
Suunnittelun varausajan jatkaminen saunamaailmaa varten kiinteistöstä 297-407-2-0 (Koljolanniemi)/ Sauna Finlandia Holding Oy perustettavan yrityksen lukuun
Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut
Kaupunkirakennelautakunta on 29.6.2016 § 104 varannut alueen kiinteistöstä 297-407-2-0 Sauna Finlandia Oy:lle perustettavan yrityksen lukuun. Varaus on ollut voimassa 30.6.2017 saakka. Alueen yleissuunnitelma on hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa, mutta tarkempi suunnittelu on vielä käynnissä. Yleissuunnitelmassa on aluevaraus saunamaailmaa varten.
Kauppakadun jatkeen aallonmurtajan leventämiseen ja jatkamiseen on haettu vesilain mukaista lupaa
Varaaja on hakenut jatkoa suunnitteluvaraukselle. Aallonmurtajarakenteiden rakentaminen alueelle alkaa aikaisintaan syksyllä 2018, joten on perusteltua jatkaa suunnitteluvarausta.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän kaupunkirakennelautakunnalle päätettäväksi suunnitteluvarauksen jatkamista Sauna Finlandia Holding Oy:lle perustettavan yrityksen lukuun seuraavin ehdoin:
1. Varausaika päättyy 30.3.2019. Mikäli rakentaminen alueella ei voi käynnistyä varausaikana, voidaan suunnitteluvarausta jatkaa vuosi kerrallaan viranhaltijapäätöksellä tonttipalveluissa.
2. Kaupunki ei ole velvollinen korvaamaan mitään suunnittelukustannuksia varauksen saajalle mikäli hanke ei saa tarpeellisia viranomaislupia tai hanke muutoin raukeaa.
3. Alueen mahdollisesta vuokrauksesta päättää erikseen kaupunkirakennelautakunta ja vuokrattavan alueen laajuus tarkentuu suunnittelun edetessä.
Valmistelija
Pirkko Laaksonen | puh. +358 44 718 5511 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |