Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 29

Asianro 2862/12.03.02.00/2018

 

 

Kuopion kaupunginkirjaston käyttösääntömuutokset

 

 

Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen
Kirjaston talous-, hallinto- ja kehitysyksikkö

 

                                                          Laki yleisistä kirjastoista astui voimaan 1.1.2017 (1492/2016). Uuden kirjastolain 14 §:ssä todetaan, että ”Kunta voi hyväksyä yleisen kirjaston käyttösäännöt, joilla edistetään kirjaston sisäistä järjestystä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Käyttösäännöissä voidaan antaa määräyksiä kirjaston tilojen ja omaisuuden käytön ohella kirjastoaineiston lainaamisesta, varaamisesta, palauttamisesta ja palauttamisen määräajoista sekä lainauskiellosta, kirjaston käyttökiellosta ja maksuista.”

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt 28.2.2017 ja ne astuivat voimaan 6.3.2017. Käyttösääntöihin lainauskielto-kohtaan on tarpeen tehdä kolme muutosta. 

 

Muutos 1.

Kaupungin laskutus- ja perintäohjeen (liitteenä.) mukaisesti vähäiset saatavat voidaan jättää kaupungin laskutuksessa perimättä talous- ja rahoitusjohtajan päättämään määrään saakka (38 §). Talous- ja rahoitusjohtajan päätöksellä saatava katsotaan vähäiseksi, jos se on alle 10 € (17.11.2016, nro 6533/2016, liitteenä.). Kirjaston käyttösäännöissä on mainittu, että 15 € ylittävät maksut (myöhästymismaksut ja noutamattomien varausten maksut) aiheuttavat lainauskiellon. Tämä kohta on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että 10 € ylittävät maksut aiheuttavat lainauskiellon. Näin saatavien perintä tehostuu, kaupungin laskutustyö vähenee ja asiakkaille kertyy vähemmän maksuja kerralla maksettavaksi esimerkiksi niinä kahtena käyttösäännöissä erikseen mainittuina päivinä, jolloin velkasaldo on maksettava kokonaan, jotta asiakas välttää lainauskiellon.

 

Muutos 2.

Päivät, jolloin asiakkaan velkasaldon on oltava 0 €, ovat olleet käyttösääntöjen mukaan maaliskuun ja syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä. Maaliskuun ensimmäisen arkipäivän velkasaldon maksaminen on muutaman asiakaspalautteen perusteella koettu hankalaksi hoitaa hiihtolomien ja niihin liittyvien matkojen vuoksi, jos sitä ei ole osattu ennakoida. Hankaluutta on aiheuttanut myös verkkomaksamisen mahdollisuuden puuttuminen. Vaikka asiakkaan tehtävänä on huolehtia itse eräpäivistä, niin tätä kohtaa lienee tarkoituksenmukaista asiakaspalautteen perusteella muuttaa siten, että velkasaldon on oltava 0 € helmikuun ja syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä.

 

Muutos 3.

Vastoin aiempaa käsitystä uusi kirjastolaki (laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) toi mukanaan muutoksen myös kirjastomaksujen luokittelemiseen julkisoikeudellisiin ja yksityisoikeudellisiin maksuihin. 1.1.2017 tai sen jälkeen syntyneet myöhästymis- ja muistutusmaksut sekä noutamattomien varausten maksut ovat julkisoikeudellisia, ne voi periä ilman käräjäoikeuden päätöstä ja ne vanhenevat viiden vuoden kuluttua maksun syntymishetkeä seuraavan vuoden alusta. Kirjastolain mukaan ne voivat aiheuttaa lainauskiellon. Vahingoittuneen tai kadonneen aineiston maksut ovat yksityisoikeudellista saatavaa ja peritään vahingonkorvauslain mukaisesti käräjäoikeuden tuomion kautta ja ne eivät voi aiheuttaa lainauskieltoa. Tämän vuoksi lainauskielto-kohdasta poistetaan kohta, jonka mukaan asiakas saa lainausoikeuden korvatessaan kadonneen tai vahingoittuneen aineiston, ja jätetään kohta, jonka mukaan asiakas saa lainausoikeuden palauttaessaan myöhässä olevan aineiston ja maksaessaan kertyneet maksut.

 

Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt muutosten jälkeen ovat liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää Kuopion kaupunginkirjaston käyttösääntöjen muutokset esityksen mukaisesti ja ne astuvat voimaan 1.6.2018.

 

 

Liitteet

1

2862/2018 Kaupungin laskutus- ja perintäohje (voimassa 1.1.2016 alkaen, talous- ja strategiapalvelut)

 

2

2862/2018 Laskutus- ja perintäohjeessa edellytettyjen erinäisten perusteiden vahvistaminen, talous- ja rahoitusjohtajan päätös 17.11.2016 6533/2016

 

3

2862/2018 Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt esitettyjen muutosten jälkeen

 

4

2862/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kirjastotoimenjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa