RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.04.2018/Pykälä 113
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 113 | Asianro 244/00.00.01.00/2018 |
Eronpyyntö Kuopion vanhusneuvoston varajäsenyydestä / Sinikka Marttila
Sinikka Marttila on pyytänyt eroa vanhusneuvoston varajäsenyydestä, koska on jättänyt yhdistyksen toiminnan toistaiseksi.
Sinikka Marttila on valittu vanhusneuvostoon Kuopion Reippaat Seniorit ry:n edustajaksi.
Merkitään, että kaupunginhallitus on kokouksessaan 7.8.2017 valinnut Sinikka Marttilan vanhusneuvostoon Kari Putkosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Kuopion Reippaat Seniorit ry on kevätkokouksessaan esittänyt, että uudeksi varajäseneksi valitaan Kaija Mönkkönen.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus myöntää Sinikka Marttilalle eron Kuopion vanhusneuvoston varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uudeksi varajäseneksi Kaija Mönkkösen toimikauden loppuun saakka.
Päätös Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |