Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 17.04.2018/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 36

Asianro 3061/02.07.02/2018

 

 

Testamenttivarojen käytön suunnitelma / Karttulan nuorisotoiminnan kehittäminen

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö 

 

 

                                                          Selostus ja perustelu

 

Kuopion kaupunki on saanut testamenttilahjoituksen, joka testamentin mukaan on osoitettu käytettäväksi ”Karttulan kunnalle nuorisotyön kehittämiseksi”. Käytettävissä olevia varoja on 94 607,40 €.

Testamenttilahjoituksen käyttötarkoituksesta on pesänselvityksen jälkeen käynnistetty valmistelu kaupungin perusopetus- ja nuorisopalveluissa. Valmistelun  johtoajatuksena on kaupungin strategian mukaisesti kaupunkilaisten osallisuus, ja ennen kaikkea nuorten osallisuus ja vaikuttaminen päätöksentekoon. Valmistelun lähtökohtaa tukee myös se, että lapset ja nuoret ovat oman elämänpiirinsä parhaita asiantuntijoita. Valmistelua on alustavasti tehty mm. Kissakuusen koulun oppilaskunnan kanssa.

”Osallisuus koskee tapaa, jolla lapset/nuoret tulevat nähdyiksi ja kohdatuiksi joka päivä. Näin ollen osallisuus ei rajoitu vain johonkin yksittäiseen toimintoon. Osallisuuden edistäminen sen sijaan edellyttää, että lapsi/nuori nähdään toimijana, jolla on oikeus olla yhteisönsä arvostettu jäsen, jonka toimijuutta tuetaan systemaattisesti sekä jatkuvasti.” (Kiilakoski 2017).


Osallistavan toimintatavan ja budjetoinnin myötä Karttulan nuorisotyön kehittämiseen myönnettyjen testamenttivarojen käytöstä ovat päättämässä karttulalaiset nuoret.

Kevätlukukaudella Karttulan alueen kouluissa luokittain (5. – 9. lk) ja Karttulan nuokkarilla  valmistellaan yksi esitys  luokkaa/ryhmää kohti. Ideat tuotetaan ”Tulevaisuuden verstas” – työpajamenetelmällä.  Näistä ehdotuksista kaikki 5.- 9. luokkalaiset äänestävät kunakin vuonna toteutettavan esityksen. Eniten ääniä saanut ehdotus valitaan toteutettavaksi ja se siirtyy heti valmisteluun ja toteutukseen. Osallistava toimitamalli ja nuorten esitykset tuodaan vuosittain Karttulan pitäjäraadille tiedoksi. Toteutuksiin käytetään myönnettyä testamenttilahjoitusta nuorisopäällikön päätöksellä.

Seuraavien kolmen/viiden vuoden ajan mallia arvioidaan ja kehitetään. Mallia tullaan hyödyntämään jatkossa myös muiden alueiden nuorisotalojen toiminnan suunnittelussa. Valmistelu ja toimintamalli tukevat nuorten osallisuutta, toimijuutta ja karttulalaisuutta.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee testamenttilahjoituksen käytön suunnitelman tiedoksi.

 

Viiteaineisto

1

3061/2018 Karttulan perintö ohjeistus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jari Väänänen

puh. +358 44 718 2661

Asta Sajaniemi

puh. +358 44 718 2009

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Valmistelija muutti esitystään siten, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy testamenttilahjoituksen käytön suunnitelman.

 

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas esitti, että lautakunta hyväksyy valmistelijan muutetun esityksen.

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Petri Kaunisto poistui klo 18.14 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa