RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 188
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
7144/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
§ 188 | Asianro 7144/10.02.03/2015 |
Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / Puijonkatu 22 / Multimäen kaupunginosan kortteli 4
Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Asemakaavamuutoksella tutkitaan Puijonkatu 22:n (Kiinteistö Oy Kuopion Puijonkatu 22, 297-4-4-6) osittainen käyttötarkoituksen muutos asumispainotteisemmaksi sekä korttelin länsilaidan (Myllykatu-Maljalahdenkatu) uudis- ja lisärakentamista. Samalla tarkastellaan koko korttelin pihajärjestelyitä, jolloin mukana on myös Puijonkatu 24:n kiinteistö (Asunto Oy Värikulma, 297-4-4-5).
Vaikutusten arviointi Asemakaavan muutos mahdollistaa Puijonkatu 22:n tontin käyttötarkoituksen muutoksen sekä mahdollisen ruutukaavakeskustan täydennysrakentamisen ja tehokkaan tiivistämisen. Uusien asuntojen rakentamismahdollisuus on keskustan palvelujen säilymisen kannalta perusteltua ja vastaa asuntojen kysyntätilanteeseen.
Rakentaminen muuttaa lähiympäristön kaupunkikuvaa. Rakentaminen saattaa vaikuttaa viereisten tonttien rakennuksista avautuviin näkymiin sekä muutosalueen ajoliikenteen järjestelyihin.
Myllykadun ympäristössä kaavamuutos mahdollistaa rännikadun elävöittämisen ja kaupunkikuvallisen kehittämisen.
Asemakaavoituksen yhteydessä tutkitaan kaavahankkeen vaikutukset ja suhde mm. rakennettuun ympäristöön, ilmastoon, luontoon ja luonnonympäristöön, ihmisiin, talouteen, yrityksiin ja kaupungin strategiaan.
Jatkotoimenpiteet Yleisötilaisuus järjestetään 4.10. 2018 klo 17 valtuustosalissa.
Esitys MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.
Liitteet | 16 | 7144/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
Valmistelija
Päivi Mujunen | puh. +358 44 718 5446 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |