RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
3750/2018 Osavuosikatsaus 2018 |
§ 179 | Asianro 3750/02.02.02/2018 |
Kaupunkiympäristön palvelualueen toinen osavuosikatsaus 2018
Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut
Kaupunkiympäristön palvelualueen toiminta on ollut tavoitteiden mukaista. Painopiste on ollut uusien asuinalueiden toteuttamisessa kasvualueilla. Täydennysrakentamisen painopiste on tällä hetkellä Puijonlaaksossa ja maanhankintaa on jatkettu aktiivisesti kaupungin tulevilla kasvualeilla. Keskusta-alueen kehityshankkeiden sopimusneuvottelut ovat edenneet suunnitellusti ja Savilahti sekä muut kärkihankkeet ovat näkyvä osa kaupungin kehittämisessä.
Rakentaminen on jatkunut vilkkaana ja tälle vuodelle arvioidaan valmistuvan noin 1 600 uutta asuntoa, joista 80 prosenttia kerrostaloihin. Vilkas rakentaminen on näkynyt myös rakennusvalvonnassa korkeina lupamäärinä alkuvuonna, joskin kesän jälkeen lupamäärät ovat vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna.
Joukkoliikenteen sähköisissä aikataulupalveluissa on otettu käyttöön bussien reaaliaikaiseen paikkatietoon perustuvat aikatauluennusteet.
Sisäisen valvonnan suunnitelmaa on toteutettu vuodelle 2018 asetettujen painopisteiden mukaisesti.
Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa ja varsinainen katsaus lähetetään sähköpostilla ja jaetaan kokouksessa pöydälle.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta keskustelee asiasta ja merkitsee liitteenä olevan vuoden 2018 toisen vuosikolmanneksen osavuosikatsauksen tiedoksi.
Liitteet | 1 | 3750/2018 Osavuosikatsaus 2018 |
Valmistelija
Anne Simonen-Ruuskanen | puh. +358 44 718 5116 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.
Päätös Merkitään, että pöydälle jaettiin toinen osavuosikatsaus.
Merkitään, että Nina Hakokivi saapui kokouksen tämän asian käsittelyn aikana.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |