RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 181
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
7264/2018 Tarjouspyyntö (ei jaeta, julkaistaan internetissä) |
§ 181 | Asianro 7264/02.08.00.01/2018 |
Asemanseudun yhdystunnelin (rautatiesilta) rakentaminen
Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut
Kuopion kaupungin rakentamisen ja kunnossapidon palvelut on pyytänyt urakkatarjoukset Kuopion asemanseudun yhdystunnelin rakentamisesta. Tarjouskysely on tehty IS-Hankinta Oy:n sähköisen tarjouspalvelun kautta.
Rakennuskohde sijaitsee Kuopion rautatieaseman ja linja-autoaseman välittömässä läheisyydessä. Urakka sisältää tunnelin rakentamisen nykyisen asematunnelin jatkeeksi ja samalla asematunnelin linjausta muutetaan. Tunneli on teknisesti kehärakenteinen ratasilta.
Tunneli yhdistyy tulevaisuudessa nykyisen linja-autoaseman alueelle rakentuvaan kauppakeskukseen ja toimii sitä kautta suorana reittinä julkisen liikenteen jatkoyhteyksille, joita ovat paikalliset ja valtakunnalliset linja-autoreitit. Liikenneyhteyksien kehittämiseen alueella on haettu ja myönnetty EU-rahoitusta, jota koordinoi hankkeen tiimoilta Pohjois-Savon ELY-keskus. Varsinainen rakennustyö suoritetaan osittain Liikenneviraston rata-alueella ja osittain Kuopion kaupungin omistamalla katualueella. Yhteishankkeesta on solmittu sopimus, jossa on sovittu, että Kuopion kaupunki toimii hankkeen pääasiallisena tilaajana.
Kustannusarvio yhdystunnelille on noin 1,6 miljoonaa euroa. Tästä kaupungin osuus on noin 750 000 euroa. EAKR-tuen osuus kustannuksiin on 60 %, jolloin tunnelin lopullisiksi kustannuksiksi kaupungille arvioidaan noin 300 000 euroa. Kustannukset tarkentuvat tarjousten myötä.
EAKR-hankkeen yhteydessä toteutetaan myös asemanseudun informaatiojärjestelmä, jonka kustannuksiksi arvioidaan 450 000 euroa (valtio noin 140 000 euroa / kaupunki noin 310 000 euroa). Myös näihin kustannuksiin saadaan 60 % EU-tukea.
Kustannukset sisältävät poikkeuksellisesti (EU-tuen takia) myös arvonlisäveron.
Kohteen asemakaava:
Kuvaan on merkattu punaisella ympyrällä tämän päätösesityksen kohdealue.
Urakasta on tehty hankintailmoitus 24.8.2018 julkisten hankintojen tietokantaan (Hilma) kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintana (Hankintalaki
25 §).
Urakkatarjouskilpailua varten tarjouspyyntöaineisto tallennettiin urakkatarjouskilpailun järjestäneen IS-Hankinta Oy:n sähköiseen tarjouspalveluportaaliin. Julkisten hankintojen tietokantaan (Hilma) tehtyyn hankintailmoitukseen liitettiin tarjouspalveluportaalin verkko-osoite, josta tarjoajat saivat ladata tarjouspyyntöasiakirjat. Paperisia tarjouspyyntöasiakirjoja ei lähetetty.
Alkuperäisen aikataulun mukaan tarjoukset tuli jättää viimeistään 17.9.2018 klo 12.00 sähköisesti samaan portaaliin, jotta urakoitsijan valinta olisi voitu valmistella lautakunnan kokoukseen 19.9. Tarjouskilpailun aikana tarjouspyyntö on kuitenkin muuttunut Kuopion Portin rakentajan kanssa käytyjen neuvottelujen takia niin, että tarjousaikaa on jouduttu antamaan viikko lisää. Tämä ei kuitenkaan istu kireän aikataulun takia lautakunnan kokousaikatauluun hyvin.
Urakoitsijan valinta tulee tehdä mahdollisimman pikaisesti, jotta tunnelin rakentamistyöt voidaan tehdä ennen kuin Kuopion Portin rakentaja aloittaa työt alueella. Tämän takia esitetään, että hankintapäätöksen voi tehdä viranhaltija tässä tapauksessa. Käytännössä tämä tehdään valtuuttamalla kaupungininsinööri tekemään urakoitsijan valinnasta päätös tarjousten avausten ja niiden vertailun jälkeen. Urakoitsijaksi valitaan vertailuhinnaltaan halvimman tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisen tarjoushinnan antanut urakoitsija.
Tarjoukset otetaan vastaan ja avataan 24.9.2018 IS-Hankinta Oy:n toimesta, jonka jälkeen suoritetaan halvimman tarjouksen tehneen tarjoajan ja tarjouksen kelpoisuuden arviointi, joka tehdään Kuopion kaupungin rakentamisen ja kunnossapidon palveluissa tarjouksen mukana toimitettujen dokumenttien perusteella. Hankintapäätös on tarkoitus tehdä samana päivänä.
Rakentamistyö toteutetaan kokonaisurakkana ja vertailuhintana toimii kokonaishinta.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Kaupungininsinööri valtuutetaan tekemään hankintapäätös Asemanseudun yhdystunnelin rakentamisen urakoitsijan valinnan osalta.
Viiteaineisto | 1 | 7264/2018 Tarjouspyyntö (ei jaeta, julkaistaan internetissä) |
Valmistelija
Ville Juntto | puh. +358 44 718 5290 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |