RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 20.02.2019/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
7665/2018 Ehdotus päivitetyksi TSV-taksaksi |
§ 5 | Asianro 7665/14.06.00.02/2018 |
Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan (TSV-taksan) muutokset 1.3.2019 alkaen
Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut
Yleistä TSV-taksasta
Elinkeinoelämän jätehuolto sekä julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätehuolto kuuluu kunnan omaa toimintaa lukuun ottamatta jätelain 28.1 §:n mukaisesti jätteen haltijan vastuulle. Jätelain 33 §:n mukaan kunnilla on kuitenkin velvollisuus tarjota yrityksille ja muille yhteisöille jätehuoltopalveluja tilanteessa, jossa ne eivät saa markkinoilta palveluja kohtuullisin ehdoin ja pyytävät siksi palvelua kunnalta. Velvoite koskee jätettä, joka soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään.
Kunnan toissijaisen vastuun perusteella tarjottavat jätehuoltopalvelut ovat lakisääteisiä palveluja. Jätelain 78.1 §:n mukaisesti kunnan lakisääteisestä jätehuollon järjestämisestä on perittävä kustannukset täysimääräisesti kattavaa jätemaksua. Jätemaksun perusteista määrätään jätelain 79.3 §:n mukaisesti jätetaksassa, jonka kunta (kunnan jätehuoltoviranomainen) hyväksyy.
Savo-Pielisen jätelautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 22.11.2018 § 18 kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan (TSV-taksa). TSV-taksassa on määritelty maksut jäteastioiden tyhjennyksille, jäteastioiden tyhjennyksiin liittyville lisäpalveluille sekä jätekuormien vastaanotolle lajitteluasemilla ja Kuopion jätekeskuksella. Tähän TSV-taksaan tehdään nyt vähäisiä yksittäisiä tarkistuksia.
Jätelajikohtaisiin vastaanottomaksuihin tehtävät muutokset
TSV-taksassa on määritelty vastaanottomaksut tonnihinnalla jätelajeittain Kuopion jätekeskukselle ja Outokummun lajitteluasemalle, joissa on vaakajärjestelmä ja rakenteet, jotka mahdollistavat suurempien jäte-erien jätelajikohtaisen vastaanoton. Muilla lajitteluasemilla jätteitä otetaan vastaan pienkuormamaksulla.
Kuopion jätekeskuksen jätelajikohtaisiin vastaanottomaksuihin on tarvetta tehdä yksittäisiä muutoksia. Taksaan lisätään hinnat lajiteltavan rakennus- ja purkujätteen sekä prosessoidun rakennusjätteen vastaanotolle. Näistä ensimmäistä jätelajia voidaan vielä lajitella ja saada materiaalia hyötykäyttöön, kun taas jälkimmäinen jätelaji on jo lajittelulaitoksissa kertaalleen lajiteltu, eikä siitä saada enää koneellisesti eroteltua materiaalihyötykäyttöön soveltuvia jakeita.
Edellä mainittuja jätelajeja ei sisällytetty aiemmin TSV-taksaan, koska kyseisten jätteiden katsottiin soveltuvan huonosti kunnallisen jäteyhtiön vastaanottoon. Aikaisemmin Kuopion jätekeskuksella näitä jätteitä vastaanotti yksityinen jätealan yritys, joka on kuitenkin nyt lopettanut vastaanoton. Jätekukko on tämän jälkeen kehittänyt koneellista lajitteluaan, mikä parantaa kyseisten jätelajien hyödynnettävyyttä ja tekee niistä kunnalliseen jätehuoltojärjestelmään paremmin soveltuvia. Lisäksi Jätekukon mahdollisuus ottaa vastaan sekalaista rakennusjätettä on parantunut sen myötä, kun yhtiö sai vuodenvaihteessa ELY-keskukselta poikkeusluvan loppusijoittaa hyötykäyttöön soveltumattomia orgaanisia jätteitä vielä vuoden 2019 aikana.
Selkeyden vuoksi TSV-taksaan otetaan hinta myös energiajätteen vastaanotolle. Hinta asetetaan samalle tasolla tätä sekalaisemman poltettavan jätteen hinnan kanssa, sillä energiajätteen hyödyntämiskapasiteettia on tällä hetkellä käytettävissä vain vähän. Kun kuitenkin osa asiakkaista lajittelee jätteen nimenomaan energiajätteenä, se otetaan omana jätelajinaan näkyviin TSV-taksaan.
Kun kyseessä olevien jätteiden voidaan katsoa soveltuvan kunnalliseen jätehuoltojärjestelmään ja niiden vastaanotolle TSV-jätteenä voi olla tarvetta, jätelajien vastaanottohinnat lisätään jätekeskuksen hinnastoon. Hinnat muodostuvat jätteiden vastaanoton, koneellisen lajittelun, materiaaliksi ja energiaksi hyödyntämisen sekä osin loppusijoittamisen kustannuksista. Näiden lisäysten lisäksi TSV-taksassa tarkistetaan kattohuovan vastaanottohintaa, koska kyseisen jätelajin jatkokäsittelijä on korottanut hintaa odotettua enemmän.
Outokummun lajitteluaseman toiminta ei vastaa kokonaisuudessaan Kuopion jätekeskuksen toimintaa, joten vastaanottohintoja ei ole niin kattavasti eri jätelajeille kuin jätekeskuksella. Outokummun lajitteluaseman hinnastosta poistetaan erikseen asbestijäte lajitteluaseman ympäristöluvan rajoituksista johtuen. Asbestia voidaan ottaa edelleen Outokummussakin vastaan pienkuormina samalla tavalla kuin muillakin lajitteluasemilla.
Taksan valmistelu ja päätöksenteko
Esitetyt taksamuutokset perustuvat Jätekukon tekemiin laskelmiin jätteiden vastaanoton ja käsittelyn kustannuksista. TSV-palvelujen hinnat määritellään siten, että niillä saadaan katettua kaikki palvelun järjestämisestä muodostuvat kustannukset eli mitään yksittäisiä TSV-palveluja ei kompensoida muista palveluista perittävillä maksuilla.
Esitettyjen jätelajikohtaisten vastaanottomaksujen muutosten voidaan katsoa olevan vähäisiä, minkä vuoksi erillisiä vaikuttamismahdollisuuksia ei tässä vaiheessa varata. Jätelautakunta tekee päätöksen taksamuutoksista, ja niistä tiedotetaan jätelain mukaisesti.
Vaikutusten arviointi Jätehuoltopalveluja tarvitseville yrityksille on tärkeää, että TSV-taksassa on määritelty kaikki sellaiset palvelut, joita kunnallinen jäteyhtiö voi tarjota. Täydennykset voivat vaikuttaa lievästi positiivisesti niihin yrityksiin, joilla on tarvetta juuri niiden jätelajien vastaanottopalveluille, joita lisäykset koskevat.
Jätealan yrityksiin vaikutusten arvioidaan olevan neutraalit, koska TSV-palvelua tarjotaan jätteen haltijoille vain, jos palvelua ei ole saatavilla kohtuullisin ehdoin yksityisiltä jätealan yrityksiltä. Koska TSV-taksan muutokset ovat vähäisiä, myös taksan vaikutusten ihmisiin ja ympäristöön arvioidaan olevan neutraalit.
Esitys Jätelautakunta hyväksyy muutokset kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaan (hyv. 22.11.2018 § 18) liitteen mukaisesti jätelain 79 §:n nojalla.
TSV-taksan muutokset tulevat voimaan 1.3.2019. Muutokset astuvat voimaan kuntalain 143 §:n mukaisesti, vaikka niiden hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Päivitetty taksa on voimassa toistaiseksi, kunnes erikseen muuta päätetään.
TSV-taksan muutokset annetaan yleisesti tiedoksi jätelain 79 §:n ja kuntalain 108 §:n mukaisesti pitämällä päivitetty TSV-taksa nähtävillä jätelautakunnan verkkosivuilla (www.jatelautakunta.fi) ja vastuukunnan eli Kuopion kaupungin verkkosivuilla 22.2.2019–1.4.2019. Lisäksi tieto lähetetään muihin toimialueen kuntiin, jotka voivat julkaista sen omilla verkkosivuillaan. Jätelautakunnan verkkosivuilla TSV-taksa on saatavilla myös nähtävilläpitoajan jälkeen.
Liitteet | 5 | 7665/2018 Ehdotus päivitetyksi TSV-taksaksi |
Valmistelija
Saija Pöntinen | puh. +358 44 718 5066 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |