Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.02.2019/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

3 §

23.1.2019

Kaupunginhallitus

29 §

28.1.2019

 

§ 9

Asianro 4076/05.15.00/2018

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Huumeista vapaa Kuopio

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 23.1.2019 3 §

 

 

 

 

Valtuustoaloite 14.5.2018

                                           

Kuopion kaupunginvaltuusto on Samuli Voutilan 

esityksestä tehnyt aloitteen Huumeista vapaa Kuopion ja siihen liittyvien toimenpiteiden tekemisestä Kuopion kaupungissa sekä #huumeistavapaaKuopio –kampanjan avaamisesta vuosille 2018 ja 2019. Aloitteen on allekirjoittanut 33 valtuutettua ja aloite on liitteenä.

 

                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto:

 

Huumeiden käytön lisääntyminen ja ilmiön näkyminen Kuopiossa on todellisuutta, ja ilmiö koskettaa yhä nuorempia kuopiolaisia. (Liitteenä on poliisin ja Päihdepalvelusäätiön tilastot). Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta on kuitenkin huomattava, että kaikkien päihteiden käyttöä pitäisi vähentää ja markkinoita hillitä, joten olisi mielekkäänpää puhua esimerkiksi (#) nuoruudesta ilman päihteitä. Edelleen alkoholi on yleisin päihde, jota nuoret kokeilevat, ja suhteessa useampi nuori alkaa käyttää ja kokee, nuuskahaittoja kuin huumeita. Koska ehkäisevän päihdetyön, johon tämä aloite erityisesti liittyy, resurssit ovat pieniä, on mielekkäämpää käsitellä päihteitä, päihdehaittoja ja riippuvuuksia kuin yksittäisiä aineita.

 

Huumeiden esiintyvyyden ja niiden käytön helppouden ja yleisyyden suitsiminen kunnan virkamiesten käytössä olevilla toimenpiteillä on lähes mahdotonta. Poliisi on ainoa (Tullin lisäksi) taho, joka voi puuttua huumekauppaan. Miksi nuorten huumeiden käyttö on lisääntynyt juuri nyt, selittyy osittain ulkomaalaisten, järjestäytyneen rikollisuuden hallitsemien huumekauppiaiden rantautumisella Suomen markkinoille ja huumemarkkinoiden siirtyminen kaduilta nettiin ja organisoituminen mm. älypuhelimien sovellusten kautta nuorille helposti saavutettavaan, ymmärrettävään ja nuorten hallitsemaan ”maailmaan”.  Toisaalta Kuopiossakin ilmenee paljon paikallista kotikasvatusta (kannabis). Huumekauppiaat eivät tänä päivänä ole kuitenkaan ainoastaan rikollisia, eikä nuorten tarvitse tuntea rikollismaailmaa, alkaakseen käyttää huumeita, vaan huumeiden netistä tilaaminen on helppoa.

 

Nuoret/nuoret aikuiset, jotka eivät itse käytä huumeita eivätkä erotu millään tavalla muista nuorista, saattavat tilata suuren määrän huumeita netistä ja myydä/markkinoida niitä paikallisesti netissä ja jaella esimerkiksi jonkun koulun tai oppilaitoksen läheisyydessä.

 

Huumeiden käytön lisääntyminen on rekisteröity Kuopiossa jo aiemmin, ja alettu tehdä toimenpiteitä sen hillitsemiseksi. Kuopiossa on paljon toimijoita, jotka jo aktiivisesti puuttuvat päihde- ja huumehaittoihin. Haasteena tässä työssä ovat resurssien pienuus suhteessa korjaavaan työhön, ja monien onnistuneiden interventioiden lyhytaikaisuus ja hankkeenomaisuus. Vaikeiden ja haastavien asiakasryhmien kanssa työskenteleminen vaatii aikaa, jota menee paljon jo asiakaskunnan luottamuksen saavuttamiseen.

 

Yhtenä esimerkkinä on Poliisin Ankkuri-toiminta, joka on yksi vahvimmista interventioista puuttua nuorten rikollisuuteen ja päihdeongelmiin. Kaupunki myönsi psykiatrisen sairaanhoitajan Ankkuri-tiimin tueksi 1.11.2018, ja työn jatkoa arvioidaan 2019 vuoden aikana/lopussa. Sairaanhoitajan keskeisin kohderyhmä ovat päihteillä ja psyykkisesti oireilevat nuoret, ja on odotettavissa, että tämä työ saadaan kunnolla käyntiin ensimmäisen työvuoden aikana. Tuloksia arvioidaan 2019 vuoden lopulla pitkälti asiakasmäärän perusteella. Tämän hetkisessä huumausaine-tilanteessa olisi äärimmäisen tärkeää, että psykiatrisen sairaanhoitajan virka vakinaistettaisiin, ja ymmärrettäisiin tehtävän työn luonnetta.

 

2018 tehdyssä Kuopion kaupungin mielenterveys- ja päihdesuunnitelman arvioinnissa todettiin, että lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon hoitotakuut eivät toteutuneet Kuopion kaupungilla eivätkä KYSillä. Jos ehkäisevä työtapa on jatkuvasti alimitoitettua ja aliresursoitua, on vaikeampi päästä tilanteeseen, jossa korjaavan puolen ”hätä” tasoittuisi. Tasapainoon pääsy edellyttää resurssien lisäämistä ehkäisevään työhön.

 

Kuopion kaupungilla on vain yksi ehkäisevää päihdetyötä kokoaikaisesti tekevä työntekijä. Ehkäisevän mielenterveystyön koordinaatio puuttuu Kuopion kaupungista kokonaan. Jälkimmäinen näkyy käytännössä esimerkiksi niin, että kun valtakunnalliset mielenterveyspäivät vuosia Kuopiossa järjestänyt vahva järjestöpuolen taho jättäytyi pois järjestämisvastuusta, ei vuonna 2018 tätä valtakunnallista tapahtumaa järjestetty Kuopiossa lainkaan.

 

Huolimatta pienistä resursseista Kuopiossa ehkäistään huumeiden käyttöä monin tavoin, esimerkiksi:

 

-poliisin toimenpiteet, erityisesti poliisin Ankkuri tiimi nuorten osalta

-Kuopion ehkäisevän päihdetyön toimenpiteet

-Vahva järjestökenttä, joka toimii itsenäisesti sekä verkostoituneena kaupungin (erit. ehkäisevä päihdetyö) kanssa

-Päihdepalvelusäätiön vahvistunut nuorten tiimi

-Muut lasten ja nuorten kanssa toimivat tahot, jotka osana omaa toimintaansa puuttuvat mielenterveys- ja päihdeongelmiin, esimerkiksi nuorisotyö, koulujen henkilöstö, erityisesti oppilas/opiskeluhuolto, lastensuojelu, sosiaalityö ja seurakunnat.

 

Valtuuston esittämät toimenpiteet ovat osittain jo käynnissä, mutta tutkimusten mukaan se, mitä meidän pitäisi Kuopiossa erityisesti tehdä, on aktivoida ja herätellä vanhempia ja tarjota runsaammin sekä ehkäisevää että haittoja vähentävää toimintaa sekä lapsille ja nuorille, että jo huumeiden pariin joutuneille nuorille (ja muille ikäryhmille). Täytyy myös ymmärtää, että huumeista vapaa Kuopio- ei voi olla ”kampanja”, vaan tavoite vaatii onnistuakseen pitkäjänteistä työtä kunnan eri alojen, poliisin, järjestöjen kanssa sekä vanhempien aktivoimista, jota on samoilla tavoitteilla toteutettu esimerkiksi nk. ”Islannin mallissa”.

 

Keskeinen taho joka meidän täytyy herättää toimintaan ovat vanhemmat/huoltajat, sekä muut lasten ja nuorten läheisessä elinpiirissä toimivat aikuiset (esim. koulun henkilöstö, aikuiset, kerhojen ohjaajat, harrastusten valmentajat, jne). Vanhemman nuoren päihteiden käyttöön puuttumattomuus tai tarjoama alkoholi on viesti päihteiden käytön hyväksymisestä (EHYT ry 2019). Tutkimuksissa on havaittu vanhempien kielteisen suhtautumisen nuorten päihteiden käyttöön ehkäisevän nuorten päihdekokeiluja (MLL 2019).

 

Reykjavikin apulaispormestari Heida Björg Hilmisdottir osoittaa Islannin mallin vaikuttavuuden nuorten juomisen, tupakoinnin ja huumeiden käytön vähentymisessä perustuvan vanhempiin. Hänen mukaansa ”vanhemmat ovat parasta ongelmien ennaltaehkäisyä” (HS 9.11.2018). Islannissa ollaan 20 vuoden aikana onnistuttu vähentämään merkittävästi nuorten tupakointia, juomista ja huumeiden käyttöä (HS 9.11.2018).

 

Hilmisdottirin (HS 9.11.2018) mukaan niillä nuorilla, joilla menee elämässä hyvin on havaittu olevan yhteinen tekijä; vanhempien rooli; tuki, yhteinen aika, läsnäolo tavallisessa arjessa ja nuoren tekemisten seuraaminen. Ratkaisevaa nuoren hyvinvoinnin kannalta Hilmisdottirin mukaan on, että nuori kokee jonkun välittävän hänestä. Vanhempien rooli on havaittu jopa nuorten harrastuksia tärkeämmäksi tekijäksi nuorten hyvinvoinnin kannalta (Hilmisdottir/HS 9.11.2018).

 

Islannin mallin mukaan päätöksenteossa tulisi siis vahvistaa vanhemmuutta ja yhteistyötä kunnan, järjestöjen, koulujen ja poliisin kesken tulisi lisätä. Tämän vuoksi valmistelija esittää, että Kuopiossa kootaan aiemmin todetuista, toiminnan kannalta keskeisistä asiantuntijoista koostettu ”Vanhemmuuden tukemisen toimintaryhmä (VATTU), joka välittömästi alkaa tehdä/koota yhteen toimenpiteitä vanhemmuuteen vaikuttamiseksi.

 

Myös haittoja vähentävään toimintaan on olemassa valmiita, toimivia interventioita: Skotlannissa on käytössä ”naloksoni-ohjelma” jossa huumeidenkäyttäjät voivat ostaa yliannostuksen ensiavussa käytettävän annoksen naloksonia itselleen. Tarvitaan myös matalan kynnyksen paikkoja, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja vähentävät konfliktien ja väkivallan riskiä, tästä hyvänä esimerkkinä Kuopiossa toistaiseksi hankerahoituksella toimiva Keltsu (Sirkkulanpuisto ry:n Kuopion Nopean toiminnan joukot). Myös Kuopion Portti (Kuopion Seudun Päihdepalvelusäätiö) toimii erinomaisesti mutta aliresursoituna.  Entistä enemmän Kuopiossa voitaisiin hyödyntää kokemusasiantuntijoita ja vertaistukea sekä ehkäisevässä että haittoja vähentävässä työssä.

 

Lähteitä:

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. 2019. Tietopankki – Vanhemmat. Kuuntele Mua! Vanhemmille ja kasvattajille suunnattu opas. Viitattu 7.1.2019. http://www.ehyt.fi/sites/default/files/ehyt_kuuntelemuavihkonen_3_sivut.pdf

Helsingin Sanomat. 9.11.2018. ”Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat”. Lehtiartikkeli. Viitattu 9.1.2019. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005894036.html

Kuopion mielenterveys- ja päihdesuunnitelman arviointi 2018

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2019. Vanhemmille tietoa lapsiperheen elämästä. Viittattu 9.1.2019. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/elamaa-murrosikaisen-kanssa/paihteista-puhuminen-murrosikaiselle/

Sigfusdottir, I. D., Thorlindsson, T., Kristjansson, A. L., Roe, K. M. & Allegrante, J. P. 2009. Substance use prevention for adolecents: the Icelandic Model. Health Promotion International, 24 (1), 16-25).

 

Valmistelija on konsultoinut Kuopion Päihdepalvelusäätiötä, Kuopion poliisia ja Ankkuri-tiimiä sekä KYSin nuorisopsykiatriaa (sosiaalityö) kirjoitusta valmistellessaan.

 

Vaikutusten arviointi         Liitteenä

 

Esitys                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Liitteet

 

4076/2018-3 Poliisin tilastoja

 

 

4076/2018-3 Valtuustoaloite

 

 

4076/2018-3 Päihdepalvelusäätiö kävijämäärätilastoja

 

 

4076/2018-3 Vaikutusten arviointi

 

                                            Valmistelija                                          

Tiina Nykky

puh. +358 44 718 6147

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä ehkäisevän päihdetyön koordinaattorin esityksen.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Teija Savolainen-Lipponen saapui kokoukseen klo 16.06 asian käsittelyn aikana.

 

Tiina Nykky poistui kokouksesta klo 16.35 asian käsittelyn jälkeen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 28.1.2019 29 §

 

 

Vaikutusten arviointi         Liitteenä

 

 

Liitteet

 

4076/2018-3 Poliisin tilastoja

 

 

4076/2018-3 Valtuustoaloite

 

 

4076/2018-3 Päihdepalvelusäätiö kävijämäärätilastoja

 

 

4076/2018-3 Vaikutusten arviointi

 

 

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Tiina Nykky

puh. +358 44 718 6147

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

 

Päätös                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

 

Liitteet

4

4076/2018-3 Poliisin tilastoja

 

5

4076/2018-3 Valtuustoaloite

 

6

4076/2018-3 Päihdepalvelusäätiö kävijämäärätilastoja

 

7

4076/2018-3 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Tiina Nykky

puh. +358 44 718 6147

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa