Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.02.2019/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8740/2017 Päätösesitys 2019

 

 

§ 35

Asianro 8740/02.05.01.00/2017

 

 

Tapahtumatuet 2019

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kaupunginhallitus

 

 

                                                          Kuopion kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 10.12.2018 hyväksynyt kaupungin talousarvion vuodelle 2019 ja vahvistanut tapahtumamäärärahaksi vuodelle 2019 550 000 euroa.

 

Tapahtumatuet alle 10 000 euroa päättää apulaiskaupunginjohtaja ja yli 10 000 euron tuet päättää kaupunginhallitus. Tapahtumatukiesityksen valmistelee tapahtumaryhmä, jonka puheenjohtaja on apulaiskaupunginjohtaja jäseninä kaupungininsinööri, asiakaspäällikkö, hyvinvoinnin edistämisen johtaja, kansalaistoiminnan asiantuntija, yritysasiamies ja ryhmän sihteerinä toimiva yhteistyökoordinaattori.

 

Tapahtumatukiesitystä tehtäessä tapahtumia on arvioitu kaupungin strategian painopisteiden ja kaupunginhallituksen hyväksymän arviointikriteeristön mukaisesti.

 

         Tapahtuman hyvinvointivaikutukset, kohderyhmänä erityisesti lapset ja nuoret. Tapahtuman väestön terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset.

         Kestävä tapahtuma -osiossa arvioidaan tapahtumajärjestäjän kykyä, osaamista ja taloudellista tilannetta suunnitteilla olevan tapahtuman toteuttamiseksi sekä tapahtuman ympäristövaikutuksia.

 

-          Tapahtuman aluetaloudelliset sekä matkailutulovaikutukset -osiossa arvioidaan tapahtuman tuottamia aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka perustuvat tapahtumakävijöiden kulutukseen sekä tapahtuman ostopalveluihin ja työllisyysvaikutuksiin

 

-          Tapahtuman imago- ja tunnettuustekijät -osiossa arvioidaan tapahtuman tunnettuutta kohderyhmien keskuudessa sekä tapahtumatiedottamiseen käytettäviä media- ja viestintäkanavia. Tavoitteena on saada näkemys siitä, miten tapahtuma soveltuu kaupungin strategisiin ja markkinoinnillisiin tavoitteisin.

 

-          Tapahtuman uudistumiskyky. Kaupunki kannustaa tapahtumajärjestäjiä kehittämään omaa tapahtumaansa mm. huomioimalla uusia kohderyhmiä, kehittämällä tapahtuman houkuttelevuutta sekä parantamalla tapahtuman sisällön laatua.

 

Vaikuttavuudeltaan merkittävimpiä tapahtumia voidaan hyödyntää tekemällä järjestäjien kanssa tukipäätöksiä vastaavat yhteistyösopimukset, joilla vahvistetaan arviointikriteeristön tavoitteiden saavuttamista. Sopimuksissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi järjestäjän vastuullisuuteen tapahtumiin mahdollisesti liittyvässä anniskelutoiminnassa, ympäristöasioihin sekä tapahtuman imagolliseen hyödyntämiseen. Sopimuksissa määritellään myös aluetaloudelliset tavoitteet. Sopimuksia voidaan tehdä erityisesti yritysmuotoisten järjestäjien kanssa. Yhdistysten kohdalla tapahtumatuki voi sisältää osan, joka on kohdennettu avustuksena tapahtuman järjestämiskuluihin sekä osan, joka on vastikkeellinen.

                            

 

 

Esitys                                              Tapahtumaryhmä esittää yksimielisesti hyväksyttäväksi seuraavat tapahtumatuet yli 10 000 euroa.

 

Fin 5 –viikko, Kuopion suunnistajat                        40 000 euroa

Kuopio tanssii ja soi juhlavuosi,

Kuopio tanssii ja soi ry                                                 20 000 euroa

Yhteistyösopimus, Puijon Hiihtoseura ry              50 000 euroa

European Winter Games, Kuopion

Palomiesurheilijat ry                                                    10 000 euroa

Kuopio Rockcock, Nelonen Media

Live Oy                                                                               25 000 euroa

Tahko Juhannus, Nelonen Media

Live Oy                                                                               15 000 euroa

Sunset Kuopio 2019, Target Events Oy                  40 000 euroa

Gyostage 7, Savon Diginatiivit ry                             22 000 euroa

Taidetori, Anya Productions Ky                                12 000 euroa

Yleisurheilun halli SM-kilpailut,

Kuopion Reipas ry                                                          10 000 euroa

Kuopion kesäkauden avajaiset, Elon-

korjuujuhla, Kuopion joulukauden

avajaiset, Tammimarkkinat ja Talvitori,

Kuopion kaupunkikeskustan kehittämis-

yhdistys ry                                                                        25 000 euroa

Supercross Nationals Kuopio, Live-

Sports Promotions Oy                                                  10 000 euroa

Snowcross SM Kuopio, LiveSports

Promaotions Oy                                                             12 000 euroa

Juankosken tapahtumat 2019,

Juankosken Ruukki ry                                                  10 000 euroa

                                                         

 

                                                                                      

 

 

Liitteet

5

8740/2017 Päätösesitys 2019

 

                                                          Valmistelija                                                           

Markku Lind

puh. +358 17 18 2070

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy tapahtumatyöryhmän esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että valtuuston II varapuheenjohtaja Tuula Väätäinen saapui kokoukseen ennen asiakohdan käsittelyä.

 

Merkittiin, että seuraavat henkilöt poistuivat kokouksesta esteellisinä asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi: valtuuston puheenjohtaja Sari Raassina (yleislausekejäävi), varajäsen Allu Koskinen (osallisuusjäävi), II varapuheenjohtaja Jaakko Kosunen (yhteisöjäävi), jäsen Leila Savolainen (yhteisöjäävi) ja markkinointijohtaja Kirsi Soininen (yhteisöjäävi). 

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.  

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa