Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2019/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 43

Asianro 4206/03.06.02/2019

 

 

Oikaisuvaatimus / vahingonkorvaus

 

 

 

 

 

                                                          Perusturvan palvelualueen talouspäällikkö on 9.5.2019 §:ssä 8/2019 tehdyllä päätöksellä hylännyt hakijan korvausvaatimuksen. Hakija on vaatinut, että kaupunki korvaisi hänelle asunnon vuokrauksesta syntyneitä vuokravakuuksia ja asunnon kunnostuksesta syntyneitä kustannuksia.  Hakijan huoneistossa asunut vuokralainen on menehtynyt ja ollut huoneistossa kuolleena reilun viikon.

 

Talouspäällikön päätöksen mukaan kaupungille ei ole syntynyt korvausvelvollisuutta asiassa.

 

Oikaisuvaatimus

 

Hakija on oikaisuvaatimuksessa uudistanut tekemänsä korvausvaatimuksen ja vaatinut edelleen, että hänelle korvataan vuokramenetykset ja vuokralaisen elämäntyylistä johtuvat asunnon siivous- ja korjauskustannukset.

 

Arviointi ja johtopäätökset

 

Korvausvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä on, että on olemassa korvausvelvollisuuden peruste. Lisäksi edellytetään, että aiheutunut vahinko on syy-yhteydessä korvausvastuuseen johtavaan tekoon, toimintaan tai laiminlyöntiin, jota korvaussäännösten soveltamisessa edellytetään.

 

Hakija on vuokrannut omistamansa huoneiston henkilölle, joka on saanut vuokrattavaa huoneistoa varten Kuopion kaupungin myöntämän vuokravakuuden.

 

Kuopion kaupungilla ei ole ollut sopimussuhdetta hakijan eikä hakijan huoneistossa asuvan vuokralaisen kanssa. Vuokralainen on itse etsinyt vuokra-asuntoa ja saanut sen hakijalta.  Kuopion kaupunki ei ole ollut välivuokraajana tai muutoinkaan millään muulla tavalla kuin vuokravakuuden myöntämällä edistämässä hakijan ja hänen vuokralaisen välistä vuokrasopimuksen syntymistä.

 

Vuokravakuuden myöntäminen on yleinen käytössä oleva palvelun muoto, joka päätetään yksilöperusteisesti, jos henkilöllä ei ole mahdollisuutta muuten järjestää vuokravakuutta.

Hakemuksessa kerrottu taloudellinen vahinko, joka hakijalle on syntynyt vuokralaisen huonosta asunnon hoitamisesta, siivottomuudesta ja varusteiden rikkomisesta ei ole aiheutunut kaupungin virheeseen tai virheelliseen menettelyyn tai laiminlyöntiin perustuen. Hakijan vuokralainen on vastuussa asuinhuoneiston vahingoittumisesta ja maksamattomista vuokrista. Vuokralaisen kuoleman jälkeen vastuut ovat siirtyneet vuokralaisen kuolinpesälle.

 

Kaupunki on maksanut hakijalle vuokravakuuspäätöksen mukaisesti vuokralaisen vuokravakuuden.

 

Talouspäällikkö Kaija Kähkönen esittelee asiaa kokouksessa.

 

Asiaan liittyvät salaiset asiakirjat (JulkL 24.1 § 25) jaetaan vain lautakunnan jäsenille.

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 748 8200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana ja perusturvan talouspäällikön tekemä päätös pysytetään voimassa.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa