Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 19.08.2019/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 54

Asianro 628/00.01.00/2019

 

 

Yhtiökokousedustajan ja hallituksen jäsenten nimeäminen Kuopion Vesi Oy:hyn

 

 

 

 

 

                                                          Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 20.5.2019 § 34 päättänyt perustaa yhdessä Siilinjärven kunnan kanssa Kuopion Vesi Oy:n. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään 7 varsinaista jäsentä.

 

Osakassopimuksen mukaan perustamisvaiheessa yhtiön hallituksessa on 7 jäsentä, joista 5 nimittää Kuopion kaupunki ja 2 Siilinjärven kunta. Puheenjohtaja valitaan Kuopion kaupungin nimittämistä jäsenistä ja varapuheenjohtaja Siilinjärven kunnan nimittämistä jäsenistä. Hallituksen jäseneksi voidaan valita vain henkilö, jolla on riittävää osaamista ja kokemusta johtamisesta, yhtiön toimialasta, raportoinnista, yhtiöiden sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Hallituksen jäseneksi valittavalla henkilöllä tulee lisäksi olla riittävää talouden ja laskentatoimenasiantuntemusta.

 

Kaupunginvaltuuston päätöksen 20.5.2019 § 34 mukaan yhtiön hallituksen paikkajako noudattaa edellisten kuntavaalien mukaista yhteenlaskettua paikkajakaumaa osakaskuntien valtuustoissa.

 

Hallintosäännön 33 §:n ja kaupungin konserniohjeen 6 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on määrätä kaupungin edustajat yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden yhtiö-, yhtymä- ja vuosikokouksiin.

 

                                                          Konserniohjeen mukaisesti omistajaohjausjaosto nimeää edustajat ao. yhtiökokouksiin tai vastaaviin sekä hallituksiin tai vastaaviin.

 

                                                          Siilinjärven kunnasta on viestitetty, että ainakin yhtiön aloitusvaiheessa olisi hallitukseen hyvä nimetä sekä poliittisia päättäjiä että virkahenkilöitä yhtiön toiminnan käynnistymisen varmistamiseksi.

                                                         

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää nimetä Kuopion Vesi Oy:hyn yhtiökokousedustajan ja hallitukseen 5 jäsentä siten, että 1 nimettävistä jäsenistä on virkahenkilö ja 4 nimettävistä jäsenistä valitaan poliittisen perustein. Tulevan hallituksen sukupuolijakauma huomioiden Kuopion kaupungista on tarkoituksenmukaista esittää vaihtoehtoisesti kahta virkahenkilöä, ympäristöjohtaja Tanja Leppästä ja kaupungininsinööri Ismo Heikkistä. Nimeämiset ovat voimassa kuluvan valtuustokauden 2017 - 2021 loppuun.

 

 

Päätös                                            Omistajaohjausjaosto päätti puheenjohtajan esityksestä jättää asian pöydälle.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa