RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.09.2019/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
3806/2019 Yhteenveto arviointikertomuksen 2018 vastineista |
Kaupunginhallitus | 85 § | 23.9.2019 |
§ 85 | Asianro 3806/00.03.00.00/2019 |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018 ja kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanot
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 23.9.2019 85 §
Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 10.6.2019 § 48 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2018. Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2018 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta arvioi lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.
Talous- ja omistajaohjaus on pyytänyt palvelualueilta, Niiralan Kulma Oy:ltä ja Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:ltä vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2018 esitetyyn arviointivuoden 2017 jälkiseurantaan ja arviointivuoden 2018 havaintoihin.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on yritys- ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali.
Liiteaineistona on koonti annetuista vastineista.
Liitteet |
| 3806/2019 Yhteenveto arviointikertomuksen 2018 vastineista |
|
|
|
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2018 esitettyyn arviointivuoden 2017 jälkiseurantaan ja arviointivuoden 2018 havaintoihin annetut vastineet ja saattaa ne tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on yritys- ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali.
Liitteet | 8 | 3806/2019 Yhteenveto arviointikertomuksen 2018 vastineista |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus