Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2019/Pykälä 127

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8375/2019 Liite1
  8375/2919 Liite2

 

 

§ 127

Asianro 8375/02.08.00.02/2019

 

 

Esitys Juice Leskinen muotokuvaveistoksen jalustan rahoituksesta Juankosken torin saneerauksen yhteydessä

 

 

Kaupunginarkkitehti Liisa Kaksonen
Tilakeskuksen arkkitehtitoimisto

                                                          Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen

                                                          Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Kuopion kaupunki laati vuonna 2018 Juankosken torin ja sitä ympäröivien alueiden yleissuunnitelman, jonka Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi jatkosuunnittelun pohjaksi. Jatkosuunnitelmat alueen kunnostuksesta hyväksyttiin, ja torialueen saneeraus on käynnissä. Se valmistuu lokakuun 2019 loppuun mennessä.

 

Juankosken torille oli aiemmin sijoitettu erittäin huonokuntoiseen betoniseen rakennelmaan kuvanveistäjä Villu Jaanisoon tekemä muusikko Juice Leskistä esittävä pronssiveistos vuodelta 1995 (liite 1). Teoksen on omistanut Juankosken kaupunki. Torin suunnittelutyön yhteydessä keskusteltiin taiteilija Jaanisoon kanssa veistoksen uudesta paikasta ja sille toteutettavasta jalustasta. Taiteilijalta tilattiin jalustan suunnitelma (liite 2), jonka mukaan veistos kiinnitetään punagraniittiseen jalustaan keskeiselle, aiempaa edustavammalle paikalle torialueella.

 

Koska veistos kuuluu nyt Kuopion kaupungin julkiseen taiteeseen, on jo imagollisistakin syistä perusteltua, että myös teoksen esillepano jalustoineen täyttää julkisen taiteen kriteerit.

 

Graniittisen jalustan hinta asennettuna on noin 7.850 e. Jalusta on tilattu Ylämaan Graniitti Oy:ltä ja sen asentaa alueen maanrakennusurakoitsija Oteran Oy.

 

Jalustan rahoituksen osalta on esiin noussut entisen Juankosken kaupungin taidehankintarahastoon jääneet varat. Ne ovat olleet käyttämättä, ja 31.12.2018 tilin saldo oli 8.148,71 e. Taidehankintarahaston sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on ollut kartuttaa varoja julkisten tilojen taidehankintoja varten. Sääntöjen mukaan rahastoa hoitaa kunnanhallitus.

 

Kuopion kaupungin prosenttitaidetyöryhmässä on keskusteltu mahdollisuudesta käyttää varat taidehankkeisiin Juankosken rakennuskohteissa, lähinnä Juankosken uudessa päiväkodissa, mutta sen suunnittelijan arkkitehti Pertti Vehreävesan kanssa todettiin, ettei päiväkodissa ole taiteelle soveltuvia tiloja.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitämme, että Juice Leskisen muotokuvaveistoksen jalustan kustannukset maksetaan Juankosken kaupungin taidehankintarahaston varoista.

 

 

 

Liitteet

6

8375/2019  Liite1

 

7

8375/2919 Liite2 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paula Pakarinen

puh. +358 44 718 5422

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus

1. hyväksyy kaupunginarkkitehdin ja va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen ja

2. .päättää lakkauttaa rahaston siten, että rahastoon jäljelle jäävät varat tuloutetaan kaupungille käytettäväksi hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa