Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2020/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunkirakennelautakunta

5 §

22.1.2020

 

§ 26

Asianro 10288/00.01.02.00/2019

 

 

Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2020 sekä kaavoituskatsaus 2020

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 22.1.2020 5 §

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkisuunnittelupalvelujen keskeisimmät vuoden 2020 suunnittelu- ja työohjelmat on koottu yhdeksi asiakirjaksi, se käsittää myös kaavoituskatsauksen 2020. Kaavoituskatsaus julkaistaan myös kaupungin internet -sivuilla.

 

Vuoden 2020 aikana Kuopion kaupungin kaavatyöt painottuvat kaupunkistrategian mukaisesti kaupungin kasvun ja elinkeinoelämän edellytysten luomiseen, tonttitarjonnan monipuolisuuteen ja riittävyyteen, täydennysrakentamiseen sekä Savilahden ja keskusta-alueen kehittämishankkeisiin.

 

Strategisen maankäytön vuoden 2020 kaavoitusohjelma

 

Vuoden 2020 keskeisimpiä yleiskaavahankkeita ovat kaupungin elinvoimaa tukevat kaavahankkeet. Viimeistelyssä ovat Itkonniemi - Vanhan aseman ja Vanuvuoren osayleiskaavat. Keskustan ja Kelloniemen osayleiskaavan laadinta jatkuu ja Sorsasalon osayleiskaavan laadinta aloitetaan. Muut resurssien puitteissa vuoden aikana edistettävät yleiskaavoitushankkeet ovat Suovu - Palosen, Nilsiän keskustan, Kurkimäen, Petäjälammen, Ranta- ja maaseutualueiden sekä Kaupan yleiskaavat.

 

Asemakaavoituksen vuoden 2020 työohjelma

 

Kaupungin omaa tonttituotantotarjontaa vahvistavat mm. Savilahden ja Lehtoniemen asuinkerrostaloalueiden sekä useiden täydennysrakentamiskohteiden asemakaavatyöt keskustassa, Hatsalassa, Puijonlaaksossa, Haapaniemellä, Linnanpellolla ja Saarijärvellä. Asuinpientalotonttien asemakaavoittamista jatketaan Hiltulanlahdessa.

 

Kaupungin kilpailukykyä ja yritystonttien tarjontaa edistetään mm. Savilahden, Musiikkikeskuksen ympäristön, Matkuksen, Pienen Neulamäen, Haapaniemen ja Tahkon asemakaavoituksella.

 

Aiemmin käynnistyneitä maankäyttösopimukseen perustuvien asuin- ja yritystonttien kaavoittamista jatketaan keskustan alueella ja Tahkolla.

 

Vanhentuneiden asemakaavojen tarkistaminen jatkuu Karttulassa ja Puijon urheilulaaksossa.

 

 

Kunnallisteknisen suunnittelun vuoden 2020 suunnitteluohjelma

 

Kunnallistekninen suunnittelu liittyy kiinteästi yleiskaava-, osayleiskaava- ja asemakaavatöihin. Kunnallisteknisen suunnittelu hoitaa myös investointikohteiden suunnittelua ja suunnitteluttamista. Suunnittelu vastaa myös useihin liikennejärjestelmää koskeviin asiakaskyselyihin ja aloitteisiin.

 

Asuntotuotantoa palvelevien Hiltulanlahden uudisrakennusalueiden lisäksi useiden täydennysrakentamisalueiden suunnittelu jatkuu. Strategisesti tärkeä Savilahtiprojekti työllistää merkittävästi Salli- hankkeen myötä. Sammakkolammen puiston ja sitä ympäröivien alueiden katujen ja väylien suunnittelua jatketaan. Kuopionlahden alueella varaudutaan mahdollisten koulu- ja hotellirakentamisen aiheuttamien infran muutostöiden suunnitteluun. Myös Leväsentien peruskorjaussuunnittelua jatketaan.

 

Yleissuunnitelma laaditaan pyöräilyväylien opastuksesta, ulkovalaistuksen suunnitteluohjelma valmistuu alkuvuodesta. Suunnitteluohjelmaan sisältyy myös vesihuollon kehittämissuunnitelman laatiminen yhteistyössä Siilinjärven kunnan ja Kuopion Vesi Oy:n kanssa. Myös hulevesistrategian laadinta käynnistetään. Puistokadun, Tasavallankadun ja Puijonkadun liikennevalo-ohjausta kehitetään. Yhteiskäyttöautoista laaditaan selvitys, mikäli hankkeelle saadaan Traficomin avustus.

 

Viher- ja virkistyssuunnittelun vuoden 2020 suunnitteluohjelma

 

Viher- ja virkistysaluesuunnittelutyöt liittyvät yleis- ja asemakaavoitukseen liittyvien viher- ja virkistysalueiden ja kaupunkiympäristön rakentamisen kustannus-, toimivuus sekä aluevarausselvityksiin. Lisäksi suunnittelutyöt kohdistuvat viher-, virkistys- ja erilaisten ulkoliikuntapaikkojen sekä satama-alueiden ja verkostojen suunnitteluun. Suunnitteluohjelma on yhdistetty kunnallisteknisen suunnittelun suunnitteluohjelmaan.

 

Merkittävimpiä viher- ja virkistysaluesuunnittelun kohteita vuonna 2020 ovat mm. Puijon urheilulaakson, Sammakkolammenpuiston, Inkilänpuiston, Litmasenpuiston ja Savilahden viheralueidenalueiden suunnitelmat sekä Lampipuiston peruskorjauksen suunnittelu.

 

Lisäksi aloitetaan kaupunkipuulinjaukseen tähtäävän ohjelman valmistelu ja laaditaan viherpalveluohjelma 2020 - 2029 kaupungin uimarannoille ja -paikoille. Uimarannoille ja uimapaikoille laadittava ohjelma on pitkän tähtäimen suunnitelma, jossa määritetään niiden palvelutasot sekä investointitarpeet ja aikataulutus.

 

Vaikutusten arviointi        Työohjelmissa painottuvat ilmastopoliittisen ohjelman mukainen täydennysrakentaminen sekä kasvuohjelman tavoitteiden mukainen tonttitarjonta ja strategisten hankkeiden suunnittelu. Kaupungin kilpailukykyä ja yritystonttitarjontaa edistetään monien kaavahankkeiden yhteydessä, joten ohjelma on yritysvaikutuksiltaan positiivinen.

 

 

Esitys                          Lautakunta hyväksyy suunnittelu- ja työohjelmat sekä kaavoituskatsauksen.

 

Lautakunta esittää strategisen maankäytön kaavoitusohjelman ja kaavoituskatsauksen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi ja muut kaupunkisuunnittelupalvelujen keskeiset suunnittelu- ja työohjelmat tiedoksi merkittäväksi.

 

 

Liitteet

 

10288/2019 Asemakaavoituksen suunnitteluohjelma 2020

 

 

10288/2019 Kaavoituskatsaus 2020

 

 

10288/2019 Kunnallisteknisen suunnittelun suunnitteluohjelma 2020

 

 

10288/2019 Yleiskaavoitusohjelma 2020

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Ari Räsänen

puh. +358 44 718 5122

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia nro 7.

 


 

 

 

Liitteet

1

10288/2019 Asemakaavoituksen suunnitteluohjelma 2020

 

2

10288/2019 Kaavoituskatsaus 2020

 

3

10288/2019 Kunnallisteknisen suunnittelun suunnitteluohjelma 2020

 

4

10288/2019 Yleiskaavoitusohjelma 2020

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkirakennelautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Yleiskaavapäällikkö Heli Laurinen ja asemakaavapäällikkö Pauli Sonninen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. Toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Timo Tanninen olivat läsnä asiaa käsiteltäessä. He poistuivat kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa