RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 05.02.2020/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 39 | Asianro 8194/10.02.03/2016 |
Asemakaavan muutosehdotus / Taivaanpankontie 25
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus
Tiivistelmä:
Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa korttelissa 12-31 asuinkerrostalojen rakentaminen purettavan liikekiinteistön sekä rakentamattoman Y-tontin paikalle. Kaava mahdollistaa varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen sijoittamisen kortteliin. Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu 2 lausuntoa ja 2 muistutusta. Kaavan perusratkaisua ei ole muutettu. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen ja sitovan tonttijaon hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.
Kaava-alue Suunnittelualue sijaitsee Puijonlaaksossa Taivaanpankontiellä.
Käsittelyvaiheet Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen sekä sitovan tonttijaon nähtäville asetettavaksi 4.12.2019. Ehdotusaineisto on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 9.12.2019–8.1.2020. Nähtävänäolosta on tiedotettu Kuopion kaupunkilehden kuulutuksella. MRA 28 §:n mukaisille tahoille varattiin mahdollisuus antaa ehdotusaineistosta lausunto. Ehdotusaineistosta saatiin 2 lausuntoa ja 2 muistutusta.
Kaavaehdotuksesta saaduissa muistutuksissa esitettyjen kannanottojen vuoksi kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakennelautakunnan kautta.
Lausunnot ja muistutukset
Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä (liite 17).
Muutokset asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotukseen
Kaavaehdotukseen ei ole tehty muutoksia muistutuksen johdosta. Muistutus kohdistuu sisällöltään samoihin asioihin kuin kaavaprosessin aikana aiemmin esitetyt mielipiteet. Muistutuksessa ei ole tuotu esille sellaista uutta asiasisältöä, joka olisi vaikuttanut jo aiemmin esitettyihin kaavaratkaisun perusteisiin tai toteutusratkaisun valintaan.
Vaikutusten arviointi Kaavamuutos toteuttaa ilmastopoliittista ohjelmaa tiivistämällä kaupunkirakennetta, tehostamalla maankäyttöä sekä hyödyntämällä tehokkaasti olemassa olevia palveluja, joukkoliikenneyhteyksiä ja olevaa infrastruktuuria. Hankkeen myötä alueelle saadaan uusia asukkaita.
Vaikutukset talouteen ja työllisyyteen ovat positiivisia. Laadittujen selvitysten perusteella vaikutukset ympäristöön, ihmisiin, ja luontoon eivät muodostu niin merkittäviksi tai kohtuuttomiksi kaavan tarkoitus ja tavoite huomioiden, etteivätkö ne olisi asemakaavamuutoksen kautta hallittavissa.
Esitys Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan muutosehdotuksen ja tontteja 12-31-2 ja 3 sekä 12-74-1 koskevan sitovan tonttijaon hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen ei ole tehty muutoksia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.
Kiinteistöyhtymä Taivaanpankontie 25:n omistamaan alueeseen liittyen tulee tehdä sopimus MRL 12 a luvun mukaisesta, yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.
Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Liitteet | 2 | 8194/2016 Ehdotusvaiheessa saadut lausunnot ja muistutukset vastineineen liite 17 |
Viiteaineisto | 1 | 8194/2016 Seurantalomake liite 1 |
| 2 | 8194/2016 Asemakaavan muutoskartta, merkintöjen selitykset ja asemakaavamääräykset liite 2 |
| 3 | 8194/2016 Havaintoaineisto liitte 3 |
| 4 | 8194/2016 Poistokartta Ote ajantasa -asemakaavasta liite 4 |
| 5 | 8194/2016 Varjoanalyysi liite 5 |
| 6 | 8194/2016 Verkostokartat liitteet 6-12 |
| 7 | 8194/2016 Rakennusinventointi liite 13 |
| 8 | 8194/2016 Tonttikartta liite 14 |
| 9 | 8194/2016 Vireilletulon vaiheessa saadut mielipiteet vastineineen liite 15 |
| 10 | 8194/2016 Valmisteluvaiheessa saadut lausunnot ja mielipiteet vastineineen liite 16 |
| 11 | 8194/2016 Kaavaselostus |
Valmistelija
Ulla Korhonen | puh. +358 44 718 5412 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |