RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 02.06.2020/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
4176/2020 Katsaus jätepoliittisen ohjelman toteuttamiseen |
§ 8 | Asianro 4176/14.06.00.00/2020 |
Jätepoliittisen ohjelman toteuttamistilanne
Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut
Savo-Pielisen jätelautakunnan ja Jätekukon toimialueen kunnat ovat hyväksyneet vuonna 2017 jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2022. Ohjelmassa on asetettu kuntien yhteiset tavoitteet alueen jätehuollon kehittämiselle.
Jätepoliittisessa ohjelmassa tavoitellaan sitä, että alueella on asukkaiden tarpeita palveleva jätehuolto, jonka avulla edistetään kiertotaloutta ja ympäristönsuojelua. Ohjelmassa on asetettu tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla pyritään jätteiden synnyn ehkäisyyn, tuotteiden uudelleenkäytön edistämiseen ja jätteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen sekä ympäristövastuullisen toiminnan edistämiseen jätehuollossa. Samoin ohjelmassa on tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla varmistetaan riittävä jätehuollon palvelutaso ja kattava palveluverkosto.
Kunnat, jätelautakunta ja Jätekukko toteuttavat jätepoliittista ohjelmaa. Jätelautakunta myös seuraa ohjelman toteutumista. Nyt, kun ohjelmakausi on noin puolivälissä, seurantaa on tehty aiempaa kattavammin kuntien ja Jätekukon kanssa käydyissä keskusteluissa sekä kuntien yhteyshenkilöille laaditulla kyselyllä. Tältä pohjalta on tehty kooste ohjelman tähänastisista toteuttamistoimenpiteistä (liitteenä).
Yhteenvetona voidaan todeta, että jätepoliittista ohjelmaa on toteutettu ohjelmakaudella monin tavoin ja se on ohjannut selvästi alueen jätehuollon kehittämistä. Iso osa ohjelman toimenpiteistä on edistynyt varsin hyvin. Ohjelman loppukaudellekin on kuitenkin kunnissa, Jätekukolla ja jätelautakunnalla edelleen tehtävää, jotta kuntien asettamat tavoitteet saavutettaisiin kattavasti.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Jätelautakunta merkitsee tiedoksi kosteen jätepoliittisen ohjelman toteuttamistoimenpiteistä ja lähettää sen edelleen tiedoksi toimialueen kuntiin.
Liitteet | 7 | 4176/2020 Katsaus jätepoliittisen ohjelman toteuttamiseen |
Valmistelija
Saija Pöntinen | puh. +358 44 718 5066 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |