RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.11.2020/Pykälä 299
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
8343/2020 Liite 1 Säyneinen kuvaliite |
§ 299 | Asianro 8343/10.03.02.04/2020 |
Säyneisen koulun purkaminen
Toimitilajohtaja ELKO Toimitilajohtaja
Tilapalveluiden toimitilapalvelut
Selostus ja perustelut Säyneisen koulun rakennukset (ala-aste ja ns. verstasrakennus) siirtyivät Kuopion kaupungin omistukseen Juankosken kuntaliitoksessa 1.1.2017. Juankosken kaupunki oli lakkauttanut Säyneisen koulun toiminnan 2015.
Säyneisen koulun rakennukset on rakennettu 1960 -luvulla. Päärakennuksen pinta-ala on 2.068 brm2 ja verstasrakennuksen 333 brm2. Rakennusten ylläpitomenot ovat olleet noin 50-60.000 €/vuosi.
Koulun kanssa samalla tontilla sijaitsee Niiralan Kulma Oy:n omistama ent. opettajien asuntola. Rakennus on tyhjillään ja Niiralan Kulma Oy on päättänyt purattaa rakennuksen.
Kuopion Tilapalvelut on yrittänyt myydä rakennuskokonaisuutta vuodesta 2017 alkaen, mutta kohteelle ei ole löytynyt ostajaa. Tästä johtuen Tilapalveluiden ylläpitämässä rakennusten tilasalkutuksessa koulun rakennukset on siirretty vuonna 2019 myyntisalkusta purettaviin. Tätä päätöstä on tukenut myös se, että tehtyjen selvitysten perusteella Kuopion kaupungin palvelualueilla ei ole käyttöä rakennuksen tiloille.
Lähidemokratiajaosto on kokouksessaan 29.9.2020 (Asianro 9950/00.01.02.00/2019) päättänyt varata Juankosken pitäjäraadin kehittämismäärärahahakemuksen perusteella 10.000 euron määrärahan ns. verstasrakennuksen toimintamallin selvittämiseen. Selvityksen lähtökohtana on kaupungin kylätalolinjaus käyttäjänäkökulma huomioiden.
Kuopion Tilapalvelut on pyytänyt tarjoukset rakennusten purku-urakasta perustuen Maanrakennustyöt puitejärjestelyyn vuosille 2018 – 2019 ja optiot 2020 ja 2021. Tarjous saatiin kolmelta puitesopimusurakoitsijalta. Purku-urakkapäätös tehdään erillisenä viranhaltijapäätöksenä Tilapalveluiden toimesta. Niiralan kulma Oy:n kanssa on sovittu, että yhtiön omistama rakennus puretaan yhtä aikaa koulun mahdollisen purkutyön kanssa.
Verstasrakennuksen osalta jatketaan neuvotteluja rakennuksen myynnistä.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän kaupunginhallitukselle, että
- Säyneisen ala-asteen päärakennus puretaan ja verstasrakennus säilytetään toistaiseksi sekä
- mikäli pitäjäraadin selvitystyön tuloksena ei verstasrakennukselle löydy kaupungin toimintaa tai myyntineuvottelut eivät johda tulokseen, verstasrakennus puretaan vuoden 2021 aikana.
Liitteet | 2 | 8343/2020 Liite 1 Säyneinen kuvaliite |
Valmistelija
Heikki Kekäläinen | puh. +358 44 718 5078 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.
Päätös Toimitilajohtaja Hannu Väänänen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Hän poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |