RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 338
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
8184/2020 Joroisten pelastusaseman henkilöstön siirtosopimus |
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta | 61 § | 11.11.2020 |
§ 338 | Asianro 8184/00.04.01/2020 |
Henkilöstön siirtosopimuksen hyväksyminen Kuopion kaupungin/Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Mikkelin kaupungin/Etelä-Savon pelastuslaitoksen välillä koskien Joroisten pelastusaseman henkilöstöä
Päätöshistoria
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 11.11.2020 61 §
Joroisten pelastusaseman henkilöstö on siirtymässä 1.1.2021 alkaen osaksi Kuopion kaupunkia, Pohjois-Savon pelastuslaitosta. Henkilöstön siirtyminen perustuu pelastustoimialueiden jaosta annettuun valtioneuvoston asetukseen (25.6.2020), jonka mukaan Joroisten kunnan alue siirtyy osaksi Pohjois-Savon pelastustoimen aluetta 1.1.2021. Henkilöstön siirtymisessä noudatetaan liikkeenluovutuksen periaatteita työsopimuslaissa ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaisella tavalla. Liikkeenluovutushetkellä voimassa olleesta työ- ja virkasuhteesta johtuvat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksen saajalle, Pohjois-Savon pelastuslaitokselle, 1.1.2021 lukien.
Henkilöstön siirtymisestä Kuopion kaupungin palvelukseen on käyty yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut henkilöstön ja heidän edustajiensa kanssa 14.10.2020 Joroisten pelastusasemalla. Neuvotteluista on tehty erillinen pöytäkirja.
Henkilöstön siirtymisestä on valmisteltu siirtosopimus (liitteenä) ”Siirtosopimus Mikkelin kaupungin/Etelä-Savon pelastuslaitoksen Joroisten pelastusasemalla työskentelevän henkilöstön siirtymisestä Kuopion kaupungin/Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palvelukseen”. Siirtosopimukseen liittyvistä yksityiskohdista on keskusteltu henkilöstön ja heidän edustajiensa kanssa 14.10.2020 pidetyissä yhteistoimintaneuvotteluissa.
Siirtosopimuksen mukaisesti Pohjois-Savon pelastuslaitoksen työntekijäksi tai viranhaltijaksi siirtyvät ne pelastuslaitoksen työntekijät ja viranhaltijat, joilla on voimassa oleva virka- tai työsuhde Joroisten paloasemalle 31.12.2020 ns. vanhoina työntekijöinä/viranhaltijoina. Sopimuksen liitteeksi tuleva liite ”Siirtyvä henkilöstö” määräytyy siirtohetken mukaisesti.
Siirtosopimuksessa on kerrottu henkilöstön siirtymisen perusperiaatteet ja mm. palkkaukseen ja palvelussuhteeseen liittyvistä ehdoista, palvelussuhteeseen liittyvistä etuuksista, työajasta, korvausvastuusta, yhteistoimintaprosessista ja paikallisista sopimuksista.
Kuopion kaupungin hallintosäännön § 31 mukaisesti, kaupunginhallitus päättää henkilöstön siirtosopimusten hyväksymisestä.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Pohjois- Savon aluepelastuslautakunta päättää esittää Kuopion kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy Siirtosopimuksen Mikkelin kaupungin/Etelä-Savon pelastuslaitoksen Joroisten pelastusasemalla työskentelevän henkilöstön siirtymisestä Kuopion kaupungin/Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palvelukseen.
Liitteet |
| Joroisten pelastusaseman henkilöstön siirtosopimus |
|
Valmistelija
Laura Natunen | puh. +358 44 718 8111 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Pohjois- Savon aluepelastuslautakunta päättää esittää Kuopion kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy Siirtosopimuksen Mikkelin kaupungin/Etelä-Savon pelastuslaitoksen Joroisten pelastusasemalla työskentelevän henkilöstön siirtymisestä Kuopion kaupungin/Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palvelukseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Työnantajapalvelu puoltaa esitystä.
Liitteet | 10 | 8184/2020 Joroisten pelastusaseman henkilöstön siirtosopimus |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy aluepelastuslautakunnan esityksen.
Päätös Merkittiin, että jäsen Allu Koskinen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana ja että hänen tilalleen kokoukseen saapui varajäsen Nelli Berg-Väänänen.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |