RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Johtokeskuksen johtoryhmä (S)
Pöytäkirja 04.02.2021/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 6 | Asianro 1408/09.06.00/2021 |
Tartuntataudeista vastaavan lääkärin arvio Kuopion kaupungin koronaepidemiatilanteesta
Tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen kertoo viimeaikaisesta epidemian kehittymisestä.
|
|
Päätösehdotus Turvallisuuspäällikkö Lauri Holappa
Kuullaan tartuntatautilääkärin tilannearvio.
Päätös Kuultiin tartuntalääkärin katsaus koronatilanteeseen. Katsauksen mukaan tilanne on rauhoittunut. Hän ei näe perusteita jatkaa alle 18 v. harjoitustoiminnan rajoittamista maanantaista 8.2.2021 eteenpäin. Samalla vedotaan urheilu- ja harrastusseurojen vastuuhenkilöiden vastuuseen turvallisen harjoittelutoiminnan toteuttamiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |