RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
3957/2020 Mestar allekirjoitettu omaisuuden tarkastuspöytäkirja 160321 | |
3957/2020 Tilintarkastajan lausunto kuntatekniikkaliikelaitoksen liiketoiminnan kauppaan liittyvästä laskelmasta 17032021 |
§ 109 | Asianro 3957/00.01.00/2020 |
Mestar Kuopio Oy:n kauppahinnan, SVOP-sijoituksen ja lainan lopullisten arvojen hyväksyminen
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 8.6.2020 § 41 perustaa Mestar Kuopio Oy:n ja hyväksyi keskeiset kaupanehdot seuraavasti: kauppahinta täsmentyy ja on noin 12 miljoonaa euroa, josta konvertoidaan noin 5,5 miljoonaa euroa perustettavan yhtiön SVOP-rahastoon. Perustettava yhtiö jää kaupungille velkaa noin 6,5 miljoonaa euroa.
Kaupunginvaltuuston päätöksessä mainitaan, että yhtiö perustetaan liiketoimintakaupalla, jossa Kuopion kaupunki myy kuntatekniikan liiketoiminnan perustettavalle yhtiölle kauppahinnalla, joka perustuu yritysarvoon, jota on arvioitu diskontatulla kassavirta-analyysillä.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kauppakirjassa todetaan, että kauppahinnan, SVOP-sijoituksen ja lainan lopulliset arvot täsmentyvät sen jälkeen, kun vuoden 2020 tilinpäätös on valmistunut. Tilinpäätöksen valmistuttua Kuopion kaupunki ja Mestar Kuopio Oy ovat allekirjoittaneet luovutettavaan liiketoimintaan kuuluvan omaisuuden tarkistuspöytäkirjan 16.3.2021.
Tilintarkastaja on 17.3.2021 vahvistanut kuntatekniikka liikelaitoksen taseen 31.12.2020. Taseen perusteella voidaan todeta, että siitä ei käy ilmi tarvetta tarkistaa Mestar Kuopio Oy:n kauppahintaa, joka näin ollen on 12.000.000 euroa, josta konvertoidaan 5.500.000 euroa yhtiön SVOP-rahastoon. Yhtiön lainaksi kaupungille muodostuu 6.500.000 euroa. Näin ollen kauppakirjaan tai lainasopimukseen ei ole tarvetta tehdä muutoksia.
Vaikutusten arviointi Asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.
Liitteet | 1 | 3957/2020 Mestar allekirjoitettu omaisuuden tarkastuspöytäkirja 160321 |
| 2 | 3957/2020 Tilintarkastajan lausunto kuntatekniikkaliikelaitoksen liiketoiminnan kauppaan liittyvästä laskelmasta 17032021 |
Valmistelija
Pauliina Pietikäinen | puh. +358 44 718 2161 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan omaisuuden tarkastuspöytäkirjan ja toteaa Mestar Kuopio Oy:n kauppahinnaksi 12.000.000 euroa, josta konvertoidaan 5.500.000 euroa yhtiön SVOP-rahastoon. Yhtiön lainaksi kaupungille muodostuu 6.500.000 euroa.
Päätös Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen oli kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. Hän poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |