RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.04.2021/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
9855/2020 Päätöspöytäkirja | |
9855/2020 Oikaisuvaatimus |
§ 77 | Asianro 9855/03.06.02/2020 |
Oikaisuvaatimus/ vahingonkorvaushakemus / puun kaatuminen auton päälle
Lakimies Mika Mäkäräinen
Kaupunginkanslia
Lakimies on 5.1.2021 §:ssä 1 tekemällään päätöksellään hylännyt hakijan vahingonkorvaushakemuksen, koska hakijan auton vaurioituminen ei ole johtunut kaupungin tuottamuksellisesta toiminnasta puun omistajana eikä kaupunki ole muutoinkaan vahingonkorvauslain mukaisesti vastuussa ko. vahingosta.
Oikaisuvaatimus
Hakija on oikaisuvaatimuksessaan uudistanut vaatimuksensa ja pyytänyt lakimiehen päätöksen muuttamista sekä tehdyn hakemuksen hyväksymistä. Hakija on katsonut, että vahinko on kaupungin vastuulla, koska vahingon aiheuttaneen ja kaatuneen puun vahvimmat ja terveet juuret oli katkaistu (sahattu) aiemmin ko. alueella suoritetun kaivutyön aikana. Hakijan mukaan puu kaatui kovassa myrskyssä, koska ko. juuret eivät enää pitäneet puuta pystyssä. Näin ollen puun kaatuminen tien yli pysäköintipaikalle pysäköidyn auton päälle on johtunut em. syystä ja tämän vuoksi kaupunki on vastuussa aiheutuneista vahingoista.
Saadut selvitykset
Lakimies on pyytänyt kaupunginympäristön palvelualueen valvojalta lisälausunnon. Sen mukaan 19.11.2020 ollut Liisa-myrsky kaatoi koivun Taivaanpankontie 33 kohdalta kaupungin omistamalta Taivaanpankontien katualueelta ja osui kaatuessaan viereisellä pysäköintialueelle pysäköityihin autoihin. Liisa-myrskyn voimakkaimmat puuskat olivat liki 25 metriä sekunnissa Pohjois-Savon alueella (https://yle.fi/uutiset/3-11656007). Liisa-myrskyn voimasta kaatui Kuopion kaupunkialueelta kymmenittäin puita, mm. Julkulassa katui yli kymmenen suurta tervettä kuusta myrskyn voimasta. Lisäksi valvoja on lausunut, että kaupunki ei ole suorittanut ko. alueella kaivutöitä vaan Kuopion Sähköverkko Oy teki 7 - 19.10.2020 välisenä aikana kaapelikaivuutöitä kaatuneen koivun juurella ja juuristo on vaurioitunut tässä yhteydessä. Kuopion sähköverkko Oy:llä oli sijoituslupa kaapeleille, mutta Kuopion sähköverkko ei ole hakenut kaupungilta kaivulupaa töiden aloittamiselle. Näin ollen kaupunki ei ole ollut ennen vahingon aiheutumista tietoinen ko. kaivutöistä tai kaivutöiden yhteydessä puun juuristolle aiheutuneista vaurioista.
Arviointia ja johtopäätökset
Lakimiehen päätöksestä ilmenee, että kaupunki ei ole ennen vahingon aiheutumista tiennyt myöhemmin kaatuneen puun mahdollisesta heikkokuntoisuudesta tai siitä, että sen osalta voisi olettaa aiheutuvan vaaraa tai haittaa lähiympäristölle. Mainittua käsitystä tukee lisälausunto, jonka mukaan kaivutyöt on suorittanut Kuopion Sähköverkko Oy, joka ei ole ilmoittanut kaivutöistä kaupungille. Näin ollen kaupunki ei ole voinut olla tietoinen siitä, että kaivutöiden yhteydessä puun juuret olisi vaurioituneet siten, että puusta voisi aiheutua ympäristölle vaaraa tai haittaa. Edelleen on mahdollista, että puu kaatunut pelkästään myrskyn vuoksi, koska lähialueella on kaatunut ko. ajankohtana useita muita ns. terveitä puita.
Asiassa on siten edelleen jäänyt näyttämättä, että ko. vahinko olisi syy-yhteydessä yksin kaupungin puun omistajana olevan kunnossapitovelvoitteen laiminlyöntiin. Asiassa ei ole edes väitetty, että kaupunki olisi muutoin vahingonkorvauslain mukaisesti vastuussa ko. vahinkotapahtumasta.
Edellä lausuttuun perustuen tehty oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana sekä lakimiehen tekemä päätös tulee pysyttää voimassa.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että hakijan oikaisuvaatimus hylätään ja lakimiehen tekemä päätös pysytetään voimassa.
Liitteet | 18 | 9855/2020 Päätöspöytäkirja |
| 19 | 9855/2020 Oikaisuvaatimus |
Valmistelija
Mika Mäkäräinen | puh. +358 44 718 5012 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy lakimiehen esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |