RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 20.04.2021/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
3736/2021 Hakemus |
§ 28 | Asianro 3736/12.00.01.00/2021 |
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien hyväksyminen ja opetuksen aloittaminen Kuopiossa sirkustaiteessa / Kuopion Lasten Sirkus ry:n hakemus kasvun ja oppimisen lautakunnalle 16.3.2021
Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö
Kuopion Lasten Sirkus ry hakee kirjeellään 16.3.2021 lupaa Kuopion kaupungilta taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaiseen opetukseen sirkustaiteessa 1.9.2021 alkaen Kuopiossa sekä opetussuunnitelmansa hyväksymistä.
Kuopion kaupungilla on taiteen perusopetuksen järjestämislupa. Kunta voi järjestämisluvallaan järjestää taiteen perusopetusta joko omana toimintana tai sopimuksella muun toimijan kanssa. Kunta myöntää taiteen yleisen tai laajan oppimäärän mukaisen opetuksen aloittamisluvan muulle toimijalle hyväksymällä tämän esittämän opetussuunnitelman. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että opetus on tarpeellista ja että luvan hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi (Laki taiteen perusopetuksesta 21.8.1993/633).
Kuopion Lasten Sirkus on vuonna 1986 perustettu kuopiolainen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää, ylläpitää ja kehittää lasten ja nuorten sirkustoimintaa Kuopion ja Pohjois-Savon alueella. Yhdistyksen toimintaa ohjaavat yhdistyksen kokoukset ja hallitus. Toiminnan pääpainopisteet ovat monipuolisen sirkustaiteen opetuksen sekä esiintymistoiminnan järjestäminen.
Tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus monipuoliseen taideharrastukseen. Sirkustaide on monialainen kokonaisuus, jossa korostuu taiteellinen ja fyysinen osaaminen sekä yhteisöllisyys sekä kehittyminen näillä osa-alueilla. Kasvattaminen sirkustaiteen avulla tarkoittaa luovuuden, vuorovaikutus- ja ajattelutaitojen kehittymisen, emotionaalisen ja esteettisen kasvun sekä pitkäjänteisen tavoitteellisen työskentelyn harjoittelemista. Sirkus tukee vahvasti yksilön oppimista ja kehittymistä itsenäisesti ja tarjoaa kanavan koulun ulkopuoliseen oppimiseen ja itseymmärryksen lisääntymiseen.
Kuopion Lasten Sirkus toimii pääsääntöisesti kahdessa pelkästään sirkuksen toimintaan varatussa toimitilassa. Männistön Nuorisotalolla osoitteessa Männistönkatu 15 tilassa sirkuksen käytössä on sali, joka tarjoaa puitteet sirkustoiminnan perusteiden harjoittelemiseen eri lajeissa. Niiralassa osoitteessa Pyöräkatu 15 sirkus toimii n. 300 m2:n kokoisessa tilassa, joka on varattu pelkästään sirkuksen toimintaa varten. Tila on varusteltu monipuolisesti ja eri sirkuslajien harjoittelu on tilassa mahdollista. Tila mahdollistaa kahden eri harjoitusryhmän yhtäaikaisen toimimisen. Fyysiset edellytykset opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan ovat hyvät.
Kuopion lasten Sirkuksessa on kiinnitetty huomiota turvalliseen oppimisympäristöön, joka on hyvän sirkuskoulun lähtökohta. Sirkustaide on fyysistä ja turvallisuuden huomioiminen kuuluu päivittäiseen toimintaan. Sirkuksessa käytettävä välineistön ja kiinnityspisteiden kuntoa seurataan jatkuvasti ja huolletaan tarvittaessa. Toiminnassa noudatetaan vakiintuneita turvallisuuskäytäntöjä, joihin ohjaajat koulutetaan ja oppilaat ohjataan. Sirkuksen hakemuksen liitteenä on pelastussuunnitelma sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.
Kuopion Sirkuksen opetus tapahtuu pääasiassa ryhmäopetusmuotoisena. Ryhmässä on keskimäärin 16 oppilasta ja kaksi opettajaa. Opetus tukee yhteisöllistä oppimista ja oppilaita kannustetaan myös omatoimiseen harjoitteluun oppituntien ulkopuolella.
Varhaisiän sirkusopetus on suunnattu 4 - 8 vuotiaille. Opetusryhmät on järjestetty ikävuosittain ja ryhmät harjoittelevat kerran viikossa. Varhaisiän opintojen harjoitusten kesto on ikäluokan mukaan 30-60 minuuttia. Varhaisiän sirkusopetuksen tarkoituksena on, että oppilas tutustuu sirkustaiteeseen ja ohjattuun harjoitteluun ryhmässä. Tavoitteena on tukea oppilaan itsetunnon kehitystä ja positiivista minäkuvaa sekä harjoitella sosiaalisia taitoja.
Yleisen oppimäärän laajuus on 500 oppituntia. Oppimäärä koostuu perusopinnoista, joiden laajuus on 300 oppituntia sekä teemaopinnoista, joiden laajuus on 200 oppituntia. Kuopion Sirkuksessa yleisen oppimäärän voi suorittaa seitsemässä vuodessa tai henkilökohtaisesti räätälöidyn opetussuunnitelman mukaan. Kuopion Lasten Sirkuksen lukuvuosi koostuu 33 viikosta, joista syksyllä on 15 ja keväällä 18. Yhden oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Harjoituskerta kestää yleensä 90 minuuttia eli kaksi oppituntia.
Perusopintojen tarkoituksena on, että oppilas oppii eri sirkuslajeissa tarvittavia perustaitoja, saa kokemuksia sirkuksesta monipuolisena taiteenalana ja antaa pohja elinikäiselle taiteen harrastamiselle. Jatkoksi suoritettavien Teemaopintojen tarkoituksena on yhteisissä opinnoissa hankittujen taitojen laajentaminen ja syventäminen sekä oppilaan osaamisen vahvistaminen. Oppilaalla on mahdollisuus syventää osaamistaan valitsemissaan sirkuslajeissa. Teemaopintojen tavoitteena on, että oppilas löytää ja kehittää omaa esiintyjäpersoonaansa.
Opetuksessa huomioidaan oppilaan henkilökohtaiset ja tukitarpeet. Oppilaan arviointi on vastavuoroista ja kannustavaa keskustelua oppilaan ja opettajan välillä. Oppilas saa suullista palautetta tuntien aikana, sekä kirjallisen väliarvion digitaalisessa oppimisympäristössä. Oppilaat opettelevat itsearviointia ikäryhmään sopivilla tavoilla. Yleisen oppimäärän suorittamisesta oppilas saa päättötodistuksen.
Kuopion Lasten Sirkuksessa tuntien suunnittelusta ja opetuksesta vastaavat sirkusalan ammattilaiset. Opetuksesta ja toiminnasta vastaa tirehtööri, sirkustaiteen ohjaaja ja esiintyjä Emilia Tengvall-Matero (Turku AMK, sirkuslinja). Tuntien vastuuopettajina toimivat alalle koulutetut työntekijät. Tällä hetkellä Sirkuksessa työskentelee kolme kuukausipalkkaista opettajaa, joiden koulutustaustana on Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinja. Lisäksi Kuopion Lasten Sirkuksessa työskentelee yksi ohjaaja, joka valmistuu v. 2021 aikana tanssinopettajaksi. Hallinnosta vastaa Tirehtööri yhdessä yhdistyksen puheenjohtajan kanssa.
Vuoden 2021 alussa Kuopion Sirkuksessa on yhteensä 292 harrastajaa, joista valtaosa 4-18 ikävuoden välillä. Lisäksi yli 18 vuotiaita aikuisharrastajia on tällä hetkellä yhteensä 33. Varhaisiän opetuksen piirissä on vuoden 2021 alussa 110 harrastajaa. Oppilasmäärät vuoden alussa ovat olleet seuraavat:
2020: 310 harrastajaa
2019: 290 harrastajaa
2018: 280 harrastajaa
2017: 270 harrastajaa
Taiteen perusopetuksen mukaiseen opetukseen on Kuopion Lasten Sirkuksessa tarkoitus siirtyä portaittain alkaen 7-8 -vuotiaista olemassa olevista sekä uusista harrastajista. Pidempään mukana olleita ja vanhempia harrastajia otetaan mukaan perusopetuksen piiriin soveltuvin osin hakemusten ja mahdollisuuksien mukaan. Lukukaudelle 2021-2022 Taiteen perusopetuksen piiriin arvioitu oppilasmäärä on 85 harrastajaa. Tämän jälkeen oppilasmäärän arvioidaan kehittyvän seuraavien vuosien aikana n. 35 harrastajaa / lukuvuosi kolmessa aloittavassa opetusryhmässä. Viidennen vuoden päättyessä tavoitteena on, että taiteen perusopetuksen piirissä on 260 harrastajaa. Näiden lisäksi varhaisiän opintojen piirissä ennakoidaan olevan 110-150 harrastajaa. Mahdollisuus toimintaan osallistumiseen ilman taiteen perusopetusta tarjotaan lisäksi n. 20-50 harrastajalle vuosittain.
Kuopion Lasten Sirkuksen tavoitteena on ylläpitää olemassa olevia sekä luoda uusia yhteistyömalleja muiden paikallisten kulttuuri- ja liikuntatoimijoiden kanssa.
Mikäli kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Kuopion Lasten Sirkus ry:n hakemuksen opetusluvasta ja opetussuunnitelman, on kaupunki taiteen perusopetuksen järjestäjänä vastuunalainen siitä, että opetus järjestetään taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaisesti. Tässä tapauksessa Kuopion kaupunki edellyttää, että taiteen perusopetusta järjestävän oppilaitoksen tulee noudattaa taiteen perusopetuksesta annetun lain (21.8.1998/633), asetusten, Opetushallituksen määräämien perusteiden sekä uuden opetussuunnitelmansa lisäksi seuraavia:
• Ilmoittaa Kuopion kaupungille sellaisista toiminnassaan tapahtuvista olennaisista muutoksista, jotka vaikuttavat oppilaitoksen toimintaedellytyksiin ja/tai toiminnan luonteeseen.
• Vastata Kuopion kaupungin taiteen perusopetusta koskeviin kyselyihin ja tietopyyntöihin.
• Julkaista opetussuunnitelmansa esimerkiksi verkkosivuillaan.
• Laatia oppilaitokselleen sen toiminnan luonteen ja laajuuden huomioonottavat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja viestiä suunnitelmista oppilaille ja vanhemmille.
• Toimia oppilaan edun mukaisesti siten, että oppilas ja hänen huoltajansa ovat poikkeuksetta tietoisia siitä, mitä kokonaisuutta oppilas suorittaa ja mitkä hänen oikeutensa oppilaana ovat.
Opetussuunnitelman hyväksyminen koskee vain niitä oppiaineita ja oppimääriä, jotka päätöksessä mainitaan, eikä oppilaille tule antaa taiteen perusopetusta oppiaineissa tai oppimäärissä, joissa ei ole hyväksyttyä opetussuunnitelmaa. Jos oppilaitoksen toiminta muuttuu merkittävästi, tai opetussuunnitelmia, lakeja ja ohjeita ei noudateta, voidaan opetussuunnitelman hyväksyminen perua.
Kuopion Lasten Sirkuksen oppilailta peritään lukukausimaksu. Sirkuksen rahoitus muodostuu seuraavalla rakenteella:
Oppilasmaksut: 75%
Esitystuotot: 15%
Avustukset ja tuet: 10%
Kaupungin järjestämisluvalla toimivilla taiteen perusopetuksen toimijoilla on oikeus hakea ja saada vuosittain kaupungin avustusta toimintaansa. Kuopion kaupungin myöntämä avustus taiteen perusopetusta toteuttaville organisaatioille on jo vuosia pysynyt samana (27 000 €). Tällä hetkellä avustettavien taiteen perusopetuksen toimijoiden määrän lisääminen aiheuttaisi toimijakohtaisten avustussummien supistamista, joka puolestaan vaikuttaisi kaikkien toimijoiden taloudellisiin toimintaedellytyksiin. Uuden toimijan lisääminen edellyttäisi alkuvaiheessa avustussumman kasvattamista 6 000 eurolla, yhteensä 33 000 euroon sekä avustuksen kokonaissumman kasvattamista vuosittain 3 000 eurolla, mikäli muiden toimijoiden oppilasmäärät pysyvät ennallaan.
Kuopion kaupungissa pyritään kehittämään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia, eikä tarjolla ole muuta sirkustaiteen alan taiteen perusopetusta. Sirkustaide osana kaupungin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta olisi tavoitteiden mukainen lisäys lasten ja nuorten harrastetarjontaan ja osallistumismahdollisuuksiin. Ottaen huomioon Kuopion Lasten Sirkus ry:n hakemusasiakirjat, Kuopion kaupungin järjestämisluvan piirissä nyt oleva taiteen perusopetuksen kokonaisuus sekä lainsäädännön määrittämät toiminnan edellytykset ja siihen liittyvät velvoitteet (Laki taiteen perusopetuksesta 21.8.1993/633) taiteen perusopetuksen laajentaminen sirkustaiteeseen on tarkoituksenmukaista.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä
- Kuopion Lasten Sirkus ry:n hakemuksen taiteen perusopetuksen (sirkustaide) yleisen oppimäärän opetuksen aloittamiseksi
- Kuopion Lasten Sirkus ry:n taiteen perusopetuksen (sirkustaide) yleisen oppimäärän opetussuunnitelman
Liitteet | 7 | 3736/2021 Hakemus |
| 8 | 3736/2021 hakemuksen liite |
| 9 | 3736/2021 hakemuksen liitteet |
Valmistelija
Silja Silvennoinen | puh. +358 44 718 4101 |
Kirsti Turunen | puh. +358 44 718 4701 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |