RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
8861/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
§ 119 | Asianro 8861/10.02.03/2018 |
Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / 297-2-4 (As Oy Aarneenkallionkatu 7)
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus
Asemakaavamuutoksen tarkoitus on selvittää asuintäydennysrakentamisen mahdollisuudet. Alueella sijaitsee nykyisin 2-kerroksinen puutalo, joka on tavoitteena korvata viereisen rakentamisen kokonaisuuteen sopivalla terassitalolla. Kaavamuutoksessa selvitetään mm. auto- ja polkupyöräpaikkojen tarve.
Vaikutusten arviointi Asemakaavan muutos toteuttaa Kuopion kaupungin täydennysrakentamisen tavoitteita keskustaan. Asuinrakennus hyödyntää rakennettua infraa. Hankkeen ilmastopoliittiset tavoitteet ovat positiiviset.
Rakentaminen muuttaa Tasavallankadun katunäkymää ja Kuopionlahden kaupunkikuvaa. Rakentamisen vaikutus näkyy myös Kallavedelle. Rakentaminen voi vaikuttaa viereisten tonttien rakennuksista avautuviin näkymiin sekä alueen ajoneuvoliikenteen järjestelyihin, liikennemääriin sekä autopaikkatarpeeseen.
Jatkotoimenpiteet Asemakaavatyön yhteydessä tehdään maankäyttösopimus.
Esitys MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.
Liitteet | 6 | 8861/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
Valmistelija
Pauli Sonninen | puh. +358 44 718 5439 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |