RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallitus | 241 § | 21.6.2021 |
§ 4 | Asianro 3405/00.00.01.00/2021 |
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston valinta
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 21.6.2021 241 §
Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä on tullut voimaan 29.3.2021. Lain 1 §:n mukaan vuoden 2021 kuntavaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa poiketen kuntalain (410/2015) 15 §:n 1 momentissa säädetystä 1 päivänä elokuuta 2021 ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun. Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun.
Lain 3 §:n mukaan kuntalain 32 §:n 2 momentissa säädetystä poiketen kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan elokuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Vuoden 2021 Kuntavaalit käytiin 13.6.2021.Uuden kaupunginvaltuuston järjestäytymiskokous pidetään 9.8.2021 klo 18.
Kuntalain (410/2015) 18 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.
Valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksessa.
Kuopion kaupungin hallintosäännön 96 §:n mukaan valtuustolla on kaksi varapuheenjohtajaa.
|
|
|
|
|
|
Valmistelija
Heikki Vienola | puh. +358 44 718 2021 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Päätös Puheenjohtaja totesi, että valtuustoryhmät ovat toimittaneet puheenjohtajalle ehdotuksen valtuuston puheenjohtajasta sekä ensimmäisestä ja toisesta varapuheenjohtajasta.
Ehdotuksen mukaisesti puheenjohtaja ehdotti, että valtuuston puheenjohtajaksi valitaan toimikaudeksi 9.8.2021 - 31.5.2023 Tuula Väätäinen, I varapuheenjohtajaksi Leila Savolainen ja II varapuheenjohtajaksi Harri Auvinen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen.
Tämän jälkeen kokouksen puheenjohtajana toimi asiasta 5 lähtien vastavalittu valtuuston puheenjohtaja Tuula Väätäinen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |