Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 20.10.2021/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 33

Asianro 6333/10.03.01.00/2021

 

 

Väinölänniemen vanha pysäköintialue, ulkokuntosali, liikennöintimuutokset ja pyöräpysäköinti, yleissuunnitelman hyväksyminen

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen
Liikuntapaikat

 

 

Kohde                                              Suunnittelualue sijaitsee Väinölänniemen (001) kaupunginosassa, keskusta-alueen eteläpuolella uimarannan vierellä.  Alueella on voimassa Keskustan osayleiskaava YK1002, jossa suunnittelualue on V/s aluetta (Virkistysalue, jolla ympäristö säilytetään.  Alueella ei ole asemakaavaa. Suunnittelualue kuuluu Väinölänniemen kaupunkipuiston alueeseen, joka on museoviraston luokittelussa valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö RKY.

 

Tällä hetkellä alue on sorapintainen jäsentymätön pysäköintialue uimalarakennuksen ja tenniskenttien välissä. Varsinainen pysäköintialue sijaitsee suunnittelualueen pohjoispuolella, mutta myös suunnittelualuetta käytetään nykyään varsin paljon pysäköintiin.

 

Suunnittelukokonaisuuteen kuuluu tekonurmipintaisen ulkokuntosalin rakentaminen alueelle, 75 polkupyöräpysäkkipaikan rakentaminen sekä alueen liikennejärjestelyjen muuttaminen siten, että alueella sallitaan muutosten jälkeen kevyen liikenteen lisäksi vain huolto- ja pelastusajo. Ulkokuntosalialueen eteläpuolinen rinne rakennetaan ja muotoillaan uudelleen ja alueelle tehdään istutuksia.

 

Suunnitelman sisältö

 

Liikennöinti ja alueet                    Ajoliittymä alueelle tulee Väinölänniemeen johtavalta tieltä. Liittymää siirretään hieman nykyisestä sijainnistaan etelään, jotta alueelle menevän väylän linjaus saadaan oikaistua suoremmaksi ja turvallisemmaksi.

                                                          Pääosin ajoväylä säilyy nykyisellä paikallaan. Väylän rakennekerrokset ja tasaus uusitaan ja väylä muutetaan asfalttipintaiseksi.

 

Lisäksi asfalttipintaiseksi muutetaan uimalarakennuksen edusta ja ulkokuntosalia ympäröivä alue. Tekonurmipintainen ulkokuntosali ja asfalttialue erotetaan toisistaan betonikiveysraidalla. Uimalarakennuksen länsipuolelle rakennetaan asfalttipintainen huoltoajon kääntöpaikka.

 

Ulkokuntosalin ja tenniskenttien väliin jätetään tilavaraus tenniksen katsomoelementeille. Alueen pohjoisosaan liittyy kaksi kevyen liikenteen reittiä, asfaltti- ja sorapintainen. Alueen itäosa rajautuu uimavalvojien rakennukseen, laitureille ja hyppytornille johtavaan kulkuväylään.

Väyläalue rakennetaan kivituhkapintaisena. Pintamateriaalirajaukset näkyvän liitteenä olevassa suunnitelmapiirustuksessa.

 

Ulkokuntosali                                  Alueelle rakennetaan hiekkatekonurmipintainen, noin 380 m 2 suuruinen ulkokuntosali. Liitteenä olevassa asemapiirustuksessa on esitetty alueelle suunnitellut kuntoiluvälineet ja niiden sijoitukset. Välineet ovat pääasiassa lihaskuntoharjoitteluun tarkoitettuja, säädettävillä kuormituksilla toimivia laitteita. Lisäksi alueelle sijoitetaan kehonpainoharjoitteluun monipuolisesti soveltuva Street Workout-teline ja eri korkuisia leukapuomeja.

 

Polkupyöräpysäköinti                    Alueelle asennetaan pyörätelineet yhteensä 75 polkupyöräpysäkkipaikalle. Polkupyörien pysäköintialueet rakennetaan pääosin betonikiveyspinnalle, uimarakennuksen edustalle tulee 12 pyöräpaikkaa myös asfalttipinnalle. Viisi polkupyöräpaikkaa on osoitettu asennettavaksi suunnittelualueen pohjoispuolelle, nykyiselle oleskeluaukiolle.

 

Pyörätelineinä käytetään kahta eri telinetyyppiä; runkolukitustelineitä sekä Delta-mallin pyörätelineitä, joissa pyörä voidaan joko pysäköidä perinteisesti eturengas kiilaten tai sitten runkolukitsemalla pyörä telineeseen.

 

Istutukset                                         Ulkokuntosalin eteläpuoleiseen rinteeseen istutetaan maanpeitepensaita ja kapeakasvuisia havupuita. Ulkokuntosalin reuna-alueelle istutetaan lehtipuita.

 

Kuivatus                                           Alueen tasausta muutetaan pienessä määrin nykyisestä, jotta kuivatusvedet saadaan johdettua alueen pohjoisosan rinteeseen ja uusiin hulevesiviemäreihin. Alueelle rakennetaan uudet 0,9 metrin rakennekerrokset ja salaojitus.

                                                         

Valaistus                                           Alueen valaistus uusitaan rakentamistyön yhteydessä. Alustavia valaisinpylväiden paikkoja on esitetty liitteenä olevassa asemakuvassa. Valaisintyyppien valinnassa huomioidaan ympäröivän alueen valaistus ja valaisintyypit sekä uusien valaisimien yhteensopivuus niiden kassa.

 

Esteettömyys                                  Suunnittelussa on huomioitu esteettömyyttä mahdollisuuksien mukaan. Pysäköintialueelta on esteetön kulku alueelle. Alueen kuntoiluvälineistä ainakin yksi (esteetön etupunnerrus) sekä osa rekeistä sopivat myös pyörätuolia käyttävälle henkilölle.

 

Kustannukset                                  Kohteen rakentamisen kustannusarvio on noin 280 000 € (alv 0%). Arvio sisältää rakennusosat ja työmaatehtävät.

 

Vaikutusten arviointi                     Alue sijaitsee keskustan lähellä ja kaupungin suosituimman uimarannan vierellä, mutta se on tällä hetkellä jäsentymätön, epäsiistin oloinen kenttä, jonka sorapinta on kuoppainen ja lammikoituva.

 

Alueelle suunnitellut toimenpiteet parantavat selvästi ympäristön viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta. Alueen yleisilme siistiytyy, liikennöinti alueella selkiytyy, polkupyörille saadaan lisää pysäköintipaikkoja ja kaupunkiin saadaan julkinen, kaikille avoin ulkokuntosali.

 

Alueen rakentaminen lisää kaupungin asukkaiden kuntoilumahdollisuuksia. Säädettävien kuormitusten ansiosta samat kuntoiluvälineet sopivat monen tasoisille kuntoilijoille. Helposti saavutettavien liikuntamahdollisuuksien lisäämisellä on todettu olevan ihmisille myös terveydellisiä vaikutuksia.

 

Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä on tehty useita liito-oravan esiintymishavaintoja. Suunnitelmassa kaadettavaksi esitetyt puut on tarkasteltu yhdessä kaupungin ympäristönsuojelusuunnittelijan kanssa. Kaadettavilla puilla ei ole vaikutusta liito-oravan elinolosuhteisiin.

 

Ilmastopoliittiset vaikutukset ovat neutraalit. Alueen rakentamien aiheuttaa jonkin verran päästöjä, mutta toisaalta tiiviisti asuinalueelle sijoittuvat palvelut ja uusien pyöräpysäköintipaikkojen rakentaminen vähentävät autoilun tarvetta.

 

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy osaltaan yleissuunnitelmaehdotuksen.

 

 

Liitteet

1

6333/2021 Väinölänniemen vanha pysäköintialue, ulkokuntosali, liikennöintimuutokset ja polkupyöräpysäköinti, ys, asemapiirustus VIH2517

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Janne Korhonen

puh. +358 44 718 5203

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa