RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 118 | Asianro 3405/00.00.01.00/2021 |
Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen 4.10.2021 § 70 vanhusneuvoston nimeäminen
Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Lain mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.10.2021 nimennyt vanhusneuvoston. Kaupunginhallituksen päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että Eläkkeensaajien Keskusliiton Kuopion Piiri ry. on tehnyt kuntalaisaloitteen Kuopion kaupungille vanhusneuvoston kehittämisestä. Aloitteessa esitettiin mm., että vanhusneuvoston jäsenet (12) valittaisiin siten, että eläkeläisjärjestöt nimeäisivät 9 edustajaa ja että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valittaisiin eläkeläisjärjestöjen edustajista.
Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että asiasta tehtyä kuntalaisaloitetta käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa 21.6.2021. Kaupunginhallitus päätti saattaa aloitteen tiedoksi kaupunginvaltuustossa edustettuna olevien puolueiden kunnallisjärjestöille huomioitavaksi kunnallisista luottamustoimista käytävissä neuvotteluissa. Aloitteessa tuodaan esille, että tätä ei voida pitää kunnallisaloitteen lopullisena käsittelynä vaan enemmänkin lausuntopyyntönä, koska asian ratkaisu kuuluu kaupunginhallituksen toimialaan.
Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että siinä esitetyin perustein kaupunginhallitus käsittelee vanhusneuvoston nimittämistä koskevan asian uudelleen ottaen huomioon asiasta tehdyssä kuntalaisaloitteessa mainitut kehittämisehdotukset.
Oikaisuvaatimus sekä asiasta aiemmin tehty kuntalaisaloite ovat esityslistan liitteinä.
Vastine oikaisuvaatimukseen
Kuntalain 27 §:n mukaisesti kaupunginhallitus on asettanut vanhusneuvoston kokouksessaan 4.10.2021.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt Kuopion vanhusneuvostolle oman toimintasäännön vuonna 2000, päivityksiä toimintasääntöön on tehty vuosina 2009 ja 2013. Vanhusneuvoston toimintasääntö on liitteenä.
Vanhusneuvoston toimintasäännön 3 § mukaan vanhusneuvostoon kuuluu 12 jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen, joista kaupunginhallitus
- nimeää seitsemän kaupungin luottamushenkilöistä varajäsenineen ja
- viisi kuopiolaisten vanhusjärjestöjen nimeämistä ehdokkaista henkilökohtaisine varajäsenineen.
Vanhusneuvostolla on oikeus kuulla asiantuntijoita. Jäsenten toimikausi on kaupunginhallituksen toimikausi. Toimintasäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallitus määrää vanhusneuvostolle puheenjohtajan luottamushenkilöiden joukosta. Varapuheenjohtaja nimetään kuopiolaisten vanhusjärjestöjen esittämistä ehdokkaista.
Kaupunginhallitus on asettanut vanhusneuvoston kokouksessaan 4.10.2021 kuntalain 27 §:n ja voimassa olevan vanhusneuvoston toimintasäännön mukaisesti.
Tarkoituksenmukaista olisi, että lokakuussa 2021 asetettu vanhusneuvosto tarkastelee osana toimintaansa myös vanhusneuvoston nykyisen toimintasäännön muutostarpeita ja tekee niistä tarvittaessa esityksen kaupunginhallitukselle.
Merkitään lisäksi tiedoksi, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja kutsuu koolle kuntalaisaloitteen tekijät ja vanhusneuvoston jäsenet keskustelemaan vanhusneuvoston toiminnan kehittämisestä.
Liitteet | 3 | 3405/2021 Oikaisuvaatimus Kuopion kaupunginhallituksen 4.10.2021 kokouksen päätökseen § 70 vanhusneuvoston nimittäminen |
| 4 | 3405/2021 Kuntalaisaloite 24.2.2021 (oikaisuvaatimuksen liite) |
| 5 | 3405/2021 Kuopion vanhusneuvoston toimintasääntö |
Viiteaineisto | 2 | 3405/2021 Päätös Kaupunginhallitus 4.10.2021 § 70 |
Valmistelija
Heikki Vienola | puh. +358 44 718 2021 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus päättää, että
1. oikaisuvaatimus hylätään edelle esitetyin perustein ja
2. päätös saatetaan tiedoksi kuntalaisaloitteen tekijöille vastauksena aloitteeseen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Merkittiin, että jäsen Pekka Niiranen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |