RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta (S) | 3 § | 27.10.2021 |
§ 32 | Asianro 10223/00.00.01.00/2021 |
Työrauhan palauttaminen
Päätöshistoria
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta (S) 27.10.2021 3 §
Aluepelastuslautakunnan puheenjohtaja:
Lautakunnan jäsentä A kohtaan on syntynyt epäluottamus. A on työllistänyt Pohjois-Savon pelastuslaitosta jatkuvilla tietopyynnöillään haitaten pelastuslaitoksen johdon työtä pelastuslaitoksen operatiivisen toiminnan johtamisessa. Lisäksi A on Savon Sanomissa 26.10.2021 julkaistussa kirjoituksessa vähätellyt lautakunnan muiden jäsenten pelastusalan tietämystä, vaikka esimerkiksi puheenjohtajalla on meneillään kolmas kausi lautakunnassa ja osalla jo toinen kausi. Lautakunnassa tulee olla eri alojen näkemystä, jotta pelastustoimen järjestelyt tulee huomioitua kunnissa oikeassa suhteessa ja oikeassa laajuudessa.
Kuntalain mukaan lautakunnan jäsentä ei voi erottaa lautakunnan jäsenyydestä.
Pelastuslaitoksen viranhaltijoiden ja työntekijöiden tulee seurata ja pitää kirjaa, paljonko työaikaa käytetään A:n tietopyyntöihin. Käytetty työaika tulee raportoida seuraavassa aluepelastuslautakunnan kokouksessa. Lisäksi puheenjohtaja muistutti, ettei yksittäinen lautakunnan jäsen voi edustaa aluepelastuslautakuntaa mediassa.
A:n täydentävä kirjaus: Minulla on luottamustoimea hoitaessani tiedonsaantioikeus kuntalain 83§ perusteella. Hyvän yhteistyön kannalta olen myös pyydettäessä tietopyyntöjäni perustellut.
Vaikutusten arviointi
Esitys Aluepelastuslautakunta jättää asian käsittelyn pöydälle.
Liitteet |
|
|
Viiteaineisto |
|
|
Valmistelija
Puheenjohtaja Osmo Huopainen
|
|
Päätösehdotus
Aluepelastuslautakunnan puheenjohtaja:
Aluepelastuslautakunta jättää asian käsittelyn pöydälle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kuopion kaupunginvaltuusto myönsi kokouksessaan 8.11.2021 eron Osmo Huopaiselle Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan puheenjohtajuudesta ja valitsi hänen tilalleen Jaakko Kekonin uudeksi puheenjohtajaksi lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Hallintosäännön 143 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.
Vaikutusten arviointi
Liitteet | 10 | Työrauhan palauttaminen - nimet sisältävä versio (ei julkaista verkkoon) |
Valmistelija
Aluepelastuslautakunnan puheenjohtaja
|
|
Päätösehdotus
Aluepelastuslautakunnan puheenjohtaja:
Aluepelastuslautakunta merkitsee aiemman puheenjohtajan selostuksen tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |