RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
2349/2021 Henkilöstökertomus 2021 |
Kaupungin yhteistyötoimikunta | 17 § | 17.3.2022 |
§ 87 | Asianro 2349/01.00.02/2022 |
Henkilöstökertomus vuodelta 2021
Päätöshistoria
Kaupungin yhteistyötoimikunta 17.3.2022 17 §
Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu
Henkilöstökertomus antaa kaupungin päättäjille, ammatilliselle johdolle ja henkilöstölle kokonaiskuvan kaupungin henkilöstötilanteen kehityksestä ja muutoksesta. Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja -suunnittelun keskeinen apuväline.
Työnantajapalvelu on laatinut vuoden 2021 henkilöstötietojen osalta henkilöstökertomuksen. Valmistelussa ja laadinnassa on otettu huomioon KT Kuntatyönantajan antama suositus kertomuksen laatimisesta. Henkilöstökertomus sisältää vertailutietoa vuodesta 2019 alkaen.
Kaupungin oman tietoaineiston lisäksi kertomus sisältää Kuntien eläkevakuutuksen, Pohjola Vakuutus Oy:n ja Järviseudun Työterveys Oy:n tilastotietoja.
Henkilöstökertomus sisältää kaupungin kaikki palvelualueet ja taseyksiköt.
Henkilöstökertomus viedään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen esittelee henkilöstökertomuksen.
Liitteet |
| Henkilöstökertomus 2021.pdf |
|
|
|
Valmistelija
Terttu Ruotsalainen | puh. +358 44 718 3100 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Yhteistyötoimikunta merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Liitteet | 3 | 2349/2021 Henkilöstökertomus 2021 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |