RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
3201/2022 Kulkureitistöt LIITE 1 | |
3201/2022 _as_poi_Sarastusrinne | |
3201/2022 as_poi_Kajastuspolku 2 | |
3201/2022 as_poi_Pilkekatu 3 | |
3201/2022 as_poi_Tuikekuja 4 |
§ 70 | Asianro 3201/10.03.01.00/2022 |
Sarastusrinne, Kajastuspolku, Pilkekatu,Tuikekuja ja Hyllykallionpuiston raitti: Yleisten- ja katualueiden sekä hulevesisuunnitelma ehdotuksien hyväksyminen nähtävillä oloa varten
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus
Kohde Nähtäville asetettava suunnitelmakokonaisuus sijaitsee Savilahden kaupunginosassa (13).
Lähtökohdat Suunnittelualuetta koskevan asemakaavaehdotuksen, Vanhan Varikon pohjoisosa, oli lautakunta hyväksynyt (2.3.2022) nähtäväksi asetettavaksi (9.3-8.4.2022). Asemakaavaprosessi etenee seuraavaksi hyväksymisvaiheeseen. Alue on vanhaa Puolustusvoimien asevarikon aluetta, joka on pääosin metsäistä, väljästi rakennettua, ihmistoiminnan muokkaamaa aluetta. Alueella on entisiä asevarikon rakennuksia, hiekkapintaisia huoltoteitä sekä huoltopihoja. Maisemaa hallitsevat alueen jyrkät korkoerot.
Kaava-alueen viheralueista laaditaan erillinen viheralueiden käyttö- ja hoitosuunnitelma. Käyttö- ja hoitosuunnitelmassa esitetään viheralueiden tulevat toiminnot sekä alueiden hoidon tavoitteet ja periaatteet. Pääosa viheralueista on lähivirkistysalueita (VL) n. 9 ha. Rakennettavat leikin- ja liikunnan toiminta-alueet (2kpl) sijoittuvat puistoalueille (VP) ja ne on ohjeellisena esitetty kaavassa le-merkinnällä.
Lisäksi alueelle on suunniteltu kulkureittejä/siltoja, joilla yhdistetään Varikonlaakso ja Kalliotasanne. Suunnitelmassa on esitetty kaikkiaan kolme kulkusilta/yhteysratkaisua. Suunnitelmassa esitetyt reitistöt palvelevat koko aluetta ja täydentävät alueelle jo toteutettua ja toteutettavaa jalankulun- ja pyöräilyn verkostoa. Kulkureiteillä on myös keskeinen toiminnallinen rooli kiinteistöjen pysäköintijärjestelyissä. Suunnitellut reitistöt liittyvät vahvasti myös alueen talonrakennushankkeisiin. Suunnitelmassa esitetyt ratkaisut vaativat edelleen kehittämistä ja toteuttamislaajuuden arviointia. Reitistöjen luonnoksia on liitteessä 1.
Edellä mainitut viheralueiden käyttö- ja hoitosuunnitelma ja Kulkureitti/yhteysratkaisut tullaan esittämään lautakunnan hyväksyttäväksi myöhemmin suunnitelmien tarkentuessa vuoden 2022 aikana.
Suunnitelmien lähtökohtana on asemakaavatyön aikana laadittu liikenneverkkosuunnitelma ja hulevesisuunnitelma. Katu- ja hulevesisuunnitelmat ovat asemakaavaehdotuksen mukaiset ja laadittu yhteistyössä alueen suunnittelussa olleen Lohkare konsortion kanssa kaupungin ohjauksessa. Lohkare konsortio toteuttaa alueelle ensimmäisiä asuntokohteita (Lohkare konsortio: Peab Oy, Arkkitehtipalvelu Oy, Sweco Infra & Rail Oy, Sweco Talotekniikka Oy, Taaleri Vuokrakoti Oy, Kesko Oyj, Kaupunkivarasto.fi (Eselko Oy), Hoivatilat Oyj, TA-Yhtiöt, Virkkula Asumisoikeus Oy).
Nähtäville ehdotettavat kadut Sarastusrinne, Kajastuspolku, Pilkekatu ja Tuikekuja sijaitsevat rakenteilla olevan Varikon alueen kokoojakadun Sarastuskaaren länsipuolella. Sarastuskaaren lisäksi alueen muita, viimeistelyvaiheessa olevia katuja, ovat Sädekuja, Hehkukatu ja liikunta- ja tapahtumakeskukselle johtava Loistekatu. Rakennettuihin katuihin ei ehdoteta muutoksia, pois lukien Loistekatu, minkä päästä esitetään lähteväksi uutta Kajastuspolku nimistä hidaskatua. Samoin Pilkekuja niminen uusi katu liittyy Loistekatuun suunnitelmaehdotuksen mukaisesti. Uudet ehdotetut kadut muodostavat rakenteilla olevien katujen kanssa Varikon alueen kokonaisuuden.
Yleisille puistoalueille Hyllykallionpuistoon, Tukkipuistoon ja Sarastuspuistoon sijoittuvat ehdotuksen mukaiset suunnitelmat seuraavasti:
− Eteläisimpään Tukkipuistoon sijoittuu yksi kolmesta ehdotetusta kulkusillasta. Puistoon on jo rakennettu hulevesien käsittelyalue. Muutoin puistoalue säilytetään pääosin luonnontilaisena, samoin kuin Loistekadun pohjoispuolella sijaitseva Loistepuisto.
− Hyllykallionpuisto on kalliojyrkänteen alareunassa oleva etelä-pohjoissuuntainen puistoalue, jonne suunnitelmakokonaisuudesta sijoittuu mm. Hyllykallionraitti (välille Loistekatu-Sarastusrinne). Kaksi kolmesta ehdotetusta kulkusillasta sijaitsee puistoalueen keskiosassa sivuten lähipalvelukeskuksen etelä- ja pohjoisreunaa. Näistä eteläisin muodostaa keskeisen jalankulku- ja pyöräily-yhteyden Marikonrannan ja liikunta- ja tapahtumakeskuksen välille. Puiston pohjoisreunaan on suunniteltu hulevesien käsittelyalue. Lisäksi puistoalueelle tulevat liikunta-alue ja leikkipuisto.
− Neulaniementien ja Sarastusrinne katujen väliin sijoittuvaan Sarastuspuistoon rakentuu infraverkostoja ja hulevesien käsittelyalue.
− Yleisille puistoalueille sijoittuvista suunnitelmista esitetään nähtäväksi nyt Hyllykallionpuiston raitti, Hyllykallionpuiston hulevesien käsittelyalue ja Sarastuspuisto, eli alueet, joille sijoittuvat talonrakennuksen ensimmäisen vaiheen mahdollistavat kunnallistekniset verkostot. Suunnitelmien lähtökohtana on ollut turvata riittävä puuston säilyminen alueella.
Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut
Sarastusrinne on uusi katu, joka liikenteellisesti yhdistyy Sarastukaareen ja edelleen muuhun kaupungin katuverkkoon. Katu on suunniteltu siten, että se mahdollistaa huoltoliikenteen nykyisille ja tuleville tonteille, sekä toimii Loistekadun lisäksi pelastus- ja huoltoreittinä tulevalle liikunta- ja tapahtumakeskukselle. Reunakivellä rajatun ajoradan leveys on 6.0 metriä ja Kajastuspolkuun asti kadun eteläreunassa (Hyllykallionpuiston puolella) on reunakivellä erotettu 3.5 m leveä yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lisäksi Kadun pohjoispuolella on 2.5 m leveä jalkakäytävä Sarastuskaaresta Hyllykallionpuiston raittiin asti. Sarastuskaaren puoleisella osuudella on 4 kpl kadunvarsipysäköintipaikkoja lyhytaikaista asiointia varten. Kadun Kalliotasanteelle sijoittuva osuus Kajastuspolusta pohjoiseen toteutetaan tonttikatuna, jonka kautta liikennöidään asemakaavan mukaisille kiinteistöille. Ajoradan leveys ko. osuudella on 5.0 m ja ko. osuudelle on suunniteltu ajohidasteita. Katu sijoittuu Hyllykallionpuistosta eteenpäin nykyisille rakennetuille ajoväylille. Sarastuskaaren liittymäalue toteutetaan korotettuna, samoin kuin Sarastusrinteelle sijoittuvat suojatiet (2kpl).
Kajastuspolku on Kalliotasanteelle Loistekadun ja Sarastusrinteen välille sijoittuva hidaskatu. Katu toimii mm. liikunta- ja tapahtumakeskuksen huolto- ja pelastusreittinä. Ko. osuudella katualue liittyy suoraan liikunta- ja tapahtumakeskuksen piha-alueeseen ja vaatii toimintojen ja liikkumisen osalta yhteensovittamista. Kadun eteläpäästä on keskeisin suunnitelluista kulkusiltayhteyksistä (sis. hissin), kulkien Lohkare asuinkorttelin pysäköintilaitoksen kautta edelleen Sarastuskaaren ylittävälle sillalle. Ajoradan leveys on 4.0 m. Kadulta on jalankulkuyhteyksiä ns. Lohkare asuinkortteleiden rinteeseen rakentuviin asuinkerrostaloihin. Kadun läpiajoliikenne ja ajonopeudet pyritään pitämään alueen luonne huomioiden kohtuullisena rakenteellisin keinoin toteuttamalla kadun ajorata jo lähtökohtaisesti kapeana sekä rakentamalla kadun puoliväliin rakenteelliset ajoradan kavennukset, joiden kohdalla ajoradan asfaltin leveys 3.0 m. Kavennukset toteutetaan siten, että ne ovat raskaalle liikenteelle (huolto- ja pelastusliikenne) yliajettavissa.
Pilkekatu on Loistekadun päästä etelään johtava lyhyt tonttikatu. Ajoradan leveys on 5.0 metriä. Kadun varrelle sijoittuu kerrostalokortteleita, joiden pysäköintihalliin ajo tapahtuu Loistekadun puoleiselta osuudelta. Lisäksi Loistekadun puoleiselta osuudelta on huoltoliikennettä liikunta- ja tapahtumakeskukseen. Kadun eteläpäästä on kulkusiltayhteys Sädekujan pysäköintilaitokseen. Katu sijoittuu pääosin nykyiselle kalliotasanteelle, mutta eteläpäässä katu edellyttää kallioleikkauksia. Kadulle on suunniteltu ajohidaste, joka tullaan toteuttamaan myöhemmässä vaiheessa, mikäli katua jatketaan osayleiskaavan mukaisesti uudelle pientaloalueelle.
Tuikekuja on Loistekatuun liittyvä yksisuuntainen tonttikatu. Tuikekujan kautta poistutaan noin 340 autopaikkaisesta kaksikerroksisesta yhteiskäyttöisestä ns. Lohkarekorttelin pysäköintilaitoksesta. Ajoradan leveys on 5.0 metriä. Kadulta on yhteys Hyllykallionpuiston raittiin ja se risteää ulkoiluväylän kanssa.
Hyllykallionpuiston raitti on pohjois-etelä suuntainen yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä Sarastuskaaren ja Sarastusrinteen välillä. Väylän leveys on 4.0 metriä ja väylälle sijoitetaan kunnallisteknisiä verkostoja. Väylän suunnittelussa on huomioitu alueelle tulevat toiminnot kuten kulkusillat, ulkoilu- ja leikkialueet sekä hulevesien käsittelyalue.
Kajastuspolun nopeusrajoitukseksi esitetään 20 km/h ja muille 30 km/h. Yleisiä lyhytaikaisia asiointipysäköintipaikkoja on Sarastusrinteen Sarastuskaaren puoleisella osuudella 4 kpl, muutoin kaduille asetetaan aluepysäköintikielto.
Tasaus Katujen ja Hyllykallionraitin korkeusaseman on yhteensovitettu alueen asemakaavatyön aikana laadittujen korttelisuunnitelmien ja Lohkare konsortion suunnitelmien kanssa. Etenkin Kajastuspolun ja Sarastusrinteen ns. Piippuhyllyalueella tasaus noudattaa alueen rakennettuja korkeusasemia.
Hulevesijärjestelmä Katujen ja puistoalueiden kuivatus hoidetaan avo-ojin, jiirein sekä hulevesikaivoin ja -viemärein. Pilkekadun alueen hulevedet ohjataan Tukkipuistoon rakennetun hulevesien käsittelyalueen kautta Siikalahteen. Kaikilta muilta suunnitelmaehdotuksen mukaisilta alueilta hulevedet ohjataan rakennettuihin viemäreihin ja edelleen Hyllykallionpuiston ja Sarastuspuiston hulevesien käsittelyalueiden kautta Neulalahteen.
Pintamateriaalit, valaistus ja kasvillisuus
Ajorata, pyöräily- ja jalankulkuväylät sekä Hyllykallionpuiston raitti päällystetään asfaltilla. Viherkaistat nurmetetaan ja välialueille istutetaan puita. Puuistutuksilla varmistetaan alueen viherverkoston jatkuvuus. Saarekkeet, korotetut suojatiet ja viheralueiden kapeat reunat kivetään betonikivellä. Istutukset ja kiveysmateriaalit tarkentuvat rakennussuunnittelussa, eivätkä ne vahvistu katusuunnitelman yhteydessä. Kaduille ja raitille rakennetaan katuvalaistus.
Kunnossapitoluokka Alueen katujen ja Hyllykallion puiston raitin kunnossapitoluokat ovat seuraavat:
· Sarastusrinne plv. 0 - 600 ajorata 2. luokka ja jalankulku- ja pyöräilyväylä 1. luokka. plv. 600 – 968 3. luokka.
· Pilkekatu 3. luokka.
· Kajastuspolku 2. luokka.
· Tuikekuja 3. luokka.
· Hyllykallionpuiston raitti 1. luokka.
Uusiomateriaalien käyttö
Savilahden katurakenteissa on käytetty mahdollisuuksien mukaan uusiomateriaaleja (mm. lentotuhkaa, betonimursketta). Katujen ja raitin osalta vastaavaa käytäntöä jatketaan. Uusiomateriaalien käytön suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan 1.1.2018 voimaan astunutta MARA-asetusta eli Valtioneuvoston asetusta eräiden jätteiden hyödyntämisestä maanrakentamisessa.
Kustannukset Suunnitelmakokonaisuuden kustannusennuste on n. 2 360 000 € (alv. 0 %). Kustannukset jakautuvat seuraavasti:
− Sarastusrinne 1 100 000 €
− Kajastuspolku 400 000 €
− Tuikekuja 180 000 €
− Pilkekatu 240 000 €
− Hyllykallionpuiston raitti 440 000 €
Kustannusarviot sisältävät kadun, jalankulku- ja pyöräilyväylien, katuviheralueen, hulevesiverkoston käsittelyalueineen, liikenteen ohjauksen ja valaistuksen rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset.
Aikataulu Kohteet on ajoitettu toteutettavaksi vuosien 2022 - 2024 aikana. Talonrakennushankkeiden etenemisen varmistamiseksi ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan Sarastuspuiston verkostot, Sarastusrinne Hyllykallionraittiin asti sekä Hyllykallionraitti
Vaikutusten arviointi
Arvio ilmastovaikutuksista
Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska kadun ja raitin rakentaminen edistää kaupunginosan kehittymistä ja hankkeella parannetaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita alueella.
Yrityspoliittinen lausunto
Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa ja osaltaan tukee sekä mahdollistaa Savilahden alueen maankäytön kehittymisen.
Suunnittelusta tiedottaminen
Savilahden suunnittelusta on, tiedotettu Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2022 julkaisussa. Suunnitelmat on laadittu yhteistyössä alueelle suunnittelua tehneen Lohkare konsortion kanssa.
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy yleistenalueiden, katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotukset nähtävilläoloa varten.
Liitteet | 15 | 3201/2022 Kulkureitistöt LIITE 1 |
| 16 | 3201/2022 _as_poi_Sarastusrinne |
| 17 | 3201/2022 as_poi_Kajastuspolku 2 |
| 18 | 3201/2022 as_poi_Pilkekatu 3 |
| 19 | 3201/2022 as_poi_Tuikekuja 4 |
Valmistelija
Jukka Eskelinen | puh. +358 44 718 5421 |
Matti Vänskä | puh. +358 44 718 5075 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |