Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 66

Asianro 2239/02.08.00.01/2022

 

 

Metsäkoneurakoinnin kilpailutus

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maa- ja vesialueiden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Puunkorjuun urakointisopimus on kilpailutettu maaliskuun aikana. Puunkorjuun urakointi on pääomavaltainen toimiala ja urakkasopimus ylittää EU:n kynnysarvon. Kilpailutus toteutettiin HILMAssa ja urakkakaudeksi esitetään 3 + 2-vuotista sopimusta. Uuden urakkasopimuksen mukaiset työt on tarkoitus aloittaa 1.6.2022 alkaen. Puunkorjuu-urakan kilpailuttamisesta tiedotettiin HILMAssa Euroopan unionin TED-tietokannassa ja lisäksi Koneyrittäjäliiton Pohjois-Savon alueyksikön kanavien avulla. Urakan kilpailuttaminen on valmisteltu yhteistyössä hankintayhtiö Sansia Oy:n kanssa. Ratkaisuvalta asiassa on kaupunkirakennelautakunnalla.

 

Nykyaikainen puunkorjuu edellyttää urakoitsijalta monipuolista osaamista ja kalustoa. Tarjouskilpailun yhteydessä on pyritty varmistamaan, että valittava yritys selviää urakoinnista ja urakkasopimuksessa sovitut asiat tulevat hoidettua sovitulla tavalla. Edellä mainitun tavoitteen turvaamiseksi tarjouskilpailussa on urakoitsijoille asetettu useita ehdokasvaatimuksia mm. seuraavissa asioissa: yrityksen liikevaihto ja vakavaraisuus, tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset, kokemus puutavaran korjuusta sekä kaupunki- että muissa erityistyökohteissa ja henkilöstön pätevyysvaatimukset. Mahdollisia edellä mainitut vaatimukset täyttäviä yrityksiä on Pohjois-Savossa useampia ja Suomessa joitakin kymmeniä.

 

Urakoitsijan valinta tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Tarjousvertailussa arvioidaan hintatarjouksen lisäksi myös joitakin laatutekijöitä. Kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon seuraavat tekijät seuraavilla painoarvoilla:

 

         urakan taksataso / painoarvo 76 % ja maksimipistemäärä 76

         puunkorjuukaluston ikä / painoarvo 8 % ja maksimipistemäärä 8

         kokemus talousmetsien käsittelystä / painoarvo 8 % ja maksimipistemäärä 8

         kokemus kaupunki- ja muista erityiskohteista / painoarvo 8 % ja maksimipistemäärä 8

 

Kilpailutuksen perusteella puunkorjuun urakoinnista saatiin kaksi tarjousta: FinnHarvest Oy:ltä ja Metsätyö Markop Oy:ltä. Tarjousten tarkistuksen perusteella molemmat tarjoajat täyttävät asetetut ehdokasvaatimukset.

 

Seuraavassa asetelmassa on esitetty yritysten tarjouskilpailussa saamat vertailupisteet:

 

                                                                                                                                                                             

 

Pisteitä eri tarjousperusteilla on ollut mahdollista saada seuraavasti:

 

         Taksakerroin / hintapisteet: alimman hintatarjoukset tehnyt saa 76 pistettä. Muut saavat hintapisteitä seuraavan laskentakaavan perusteella: Hintapisteet = 76 * (alin taksakerroin) / (annettu taksakerroin)

         Kaluston ikäpisteet: täydet 8 pistettä, jos kaikki koneet maksimissaan 12 kk vanhoja. Yli 60 kk vanhat koneet 0 pistettä. 12–60 kk välillä olevien koneiden pistearvo alenee lineaarisesti koneiden vanhetessa. Tarkempi laskentakaava löytyy tarjouspyynnöstä.

         Kokemus talousmetsien hoidosta pisteet: täydet 8 pistettä saa 120 kk:n talousmetsien puunkorjuusta ja 0 pistetä 24 kk:n talousmetsien puunkorjuusta. 24–120 kk välillä oleva kokemus määritetään lineaarisesti em. ääripisteiden välillä. Tarkempi laskentakaava löytyy tarjouspyynnöstä. Talousmetsien puunkorjuun ehdokasvaatimuksena ollut 12 kk:n kokemus vähennetään ensin kokonaismäärästä.

         Kokemus kaupunki- ja muista erityiskohteista pisteet: lasketaan samalla tavalla kuin kokemus talousmetsien hoidosta ja tarkempi laskentakaava löytyy tarjouspyynnöstä.

 

Jätettyjen tarjousten perusteella eniten pisteitä on saanut FinnHarvest Oy 99,3 pistettä. Toinen tarjouksen jättänyt Metsätyö Markop Oy on saanut 90,72 pistettä.

 

Puunkorjuun taksataso lähtee tarjouspyynnön perusteella liikkeelle urakkasopimuksen laatimishetkellä saatavissa olevien Tilastokeskuksen ylläpitämien metsätraktorien ja hakkukoneiden kustannusindeksien viimeisimpien liukuvien keskiarvojen 2 ja 3 kuukauden keskiarvojen perusteella.

 

Varsinainen tarjouspyyntö, tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousten vertailu ovat esityslistan oheismateriaalina ja liitteenä. Kaikki muut tarjouspyyntöasiakirjat ja jätetyt tarjoukset liitteineen on lautakunnan jäsenten käytettävissä asianhallintajärjestelmässä.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Kaupungin omistamien metsien hoidolla pidetään yllä kaupungin metsien kokonaiskestävyyttä kaupunginvaltuuston hyväksymän strategisen metsäsuunnitelman periaatteiden mukaisesti KV 21.2.2022.

 

 

Esitys                                                Kaupunkirakennelautakunta päättää hyväksyä FinnHarvest Oy:n tekemän tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana tarjouksena. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta päättää, että kyseisen yrityksen kanssa tehdään 3 + 2-vuotinen puunkorjuun urakkasopimus 1.6.2022 alkaen ja kaupunginmetsänhoitaja valtuutetaan allekirjoittamaan em. urakkasopimus. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta päättää valtuuttaa kaupunginmetsänhoitajan tekemään taksaan urakkasopimuksen mukaiset indeksitarkistukset sopimuksen mukaan puolen vuoden välein.

 

 

Liitteet

5

2239/2022 Avauspöytäkirja_373422

 

6

2239/2022 TARK_vertailupist puunkorjuu

 

 

Viiteaineisto

1

2239/2022 Tarjouspyyntö_373422

 

 

                                                          Valmistelija

Seppo Jauhiainen

puh. +358 400 577 330

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Merkitään, että metsätalousinsinööri Heikki Soininen saapui kokoukseen tämän käsittelyn alussa.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa