Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 05.05.2022/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 27

Asianro 2588/10.03.00.01/2022

 

 

Poikkeaminen / 297-411-34-3 / Kaatopaikantie 316 / tilapäisen pressuhallin pysyttäminen paikallaan yli viiden vuoden ajan

 

 

Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta

 

Kiinteistö, jota asia koskee

Kiinteistötunnus: 297-411-34-3 Kaatopaikantie 316 (Hepomäki)

 

Hakija                                               Jätekukko Oy

 

Alueen hallinta                               Hakija omistaa kiinteistön.

 

Aikaisemmat päätökset

Rakennustarkastaja on myöntänyt 23.11.2015 § 391 tilapäisen rakennusluvan jätteenkäsittelyhallille viideksi vuodeksi 10.12.2020 saakka. Pressuteräsrunkoista hallia ei ole purettu lupapäätöksen mukaisesti määräaikaan mennessä.

 

Hakemus                                          Haemme jatkolupaa Jätekukko Oy:n väliaikaiselle teräsrunkoiselle ja PVC kankaalla päällystetylle siirtokuormaushallille. Hallin rakenteet on mitoitettu Eurokoodin mukaisesti ja kaikki alkuperäiset asiakirjat löytyvät hallin alkuperäisen pystytysluvan asiakirjapaketista. Koska hallille on alkuperäisesti myönnetty 5 vuoden määräaikainen lupa, niin noudatamme jatkossa väliaikaisten hallien ja sääsuojien suunnitteluun, pystytykseen ja kunnonvalvontaan standardia EN-13782.

 

Haemme poikkeuksellisesti 15 vuoden määräaikaista lupaa.

Perustelut alla.

 

EN-13782 mukaiset hallit voivat olla pystytettynä yli 5 vuoden mittaisia jaksoja. Tällöin hallin kuntoa tulee seurata määräaikaistarkastuksin, joilla hallin kuntoa seurataan ja tarvittaessa ennen määräaikaan halli voidaan poistaa käytöstä tarkastuksien tuloksiin perustuen.

Standardin EN-13782 kohdan C.4 mukaisesti siirtokuormaushallin kunto tarkastetaan 3 vuoden välein ulkopuolisen tarkastajan toimesta.

Tarkastus suoritetaan EN-13782 mukaisesti ja tarkastuksesta laaditaan raportti, joka toimitetaan rakennusvalvontaviranomaiselle. Valvontaviranomainen tallettaa raportin osaksi hallin dokumentaatiopakettia. Toimimalla EN-13782 mukaisesti hallin kuntoa valvotaan koko elinkaaren ajan (ensimmäisen 5 vuoden jaksolla tarkastetaan kerran. 10 vuoden aikana hallille tulee 3 tarkastusta. ja 15 vuoden jakson aikana halli tarkastetaan 5 kertaa). Tällöin 15 vuoden määräajan päättyessä hallille tehdään ns. lopputarkastus, jonka perusteella voidaan päättää haetaanko hallille jatkoaikaa, vai onko hallin elinkaari päättynyt ja halli puretaan.

 

Asiakirjat                                          Hakemus liitteineen, pääpiirustukset, kuntokartoitus 1.3.2021

 

                                                         

Säännökset, joista poiketaan

 

Tilapäisen rakennuksen paikallaan pysyttäminen yli viisi vuotta / maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 176 §

 

Päätösesitys perustuu seuraaviin selvityksiin:

 

Kaavoitustilanne                             Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston 17.6.2002 vahvistama yleiskaava. Kaavamääräyksen EJ mukaan alue on jätteenkäsittelyaluetta.

 

Selvitys hallin rakenteista

Jätteenkäsittelyhalli on tyypiltään Kevythalli, terästukirakenne – PVC-pinnoitettu polyesterkate, lämmittämätön 40 m x 69 m kokoinen. Jätteenkäsittelyhalli ei täytä pysyvän rakennuksen ominaisuuksia.

 

Hallin rakenteista Suisto Engineering Oy on 16.3.2021 tehnyt kuntokartoituksen. Katselmoinnin lopputuloksena todetaan hallin teräsrakenteen olevan käyttöikään perustuvassa normaalissa käyttökunnossa; tukirakenteissa ei havaittu vaurioita eikä niihin ollut tehty muutoksia eikä muita korjauksia. Seuraava aikataulun mukainen määräaikaiskatselmointi tulee suorittaa 3 vuoden kuluttua.

 

Mikäli hallin teräsrakenteisiin tehdään korjauksia tai muutoksia, on nämä kaikki dokumentoitava ja hallille on tehtävä kuntotarkastus, missä todetaan ja tarkastetaan tehdyt toimenpiteet. Muutoksista ja korjauksista on laadittava aina tekniset asiakirjat, jotka liitetään tarkastusraporttiin.

 

Kaupunkikuvallinen tarkastelu

 

Halli sijaitsee jätekeskuksen varastoalueella. Alue on käyttötapansa mukaisesti jätteenkäsittelyaluetta. Halli soveltuu kohtuullisesti alueen maisemaan.

 

Naapurien kuuleminen                

Naapurien kuuleminen on katsottu tarpeettomaksi MRL 133 §:n nojalla, koska kysymyksessä oleva jätteenkäsittelyhalli on ollut jo pidempään samalla paikalla ja sijoittuu alueen sisälle, jolloin uusia vaikutuksia naapurien asemaan ja rakentamiseen ei juuri ole.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                     Hakemuksen mukainen poikkeaminen on ilmastopoliittisesti neutraali. Yritysvaikutuksiltaan ja ympäristövaikutuksiltaan hakemuksen hyväksyminen on positiivinen, koska se mahdollistaa tilapäisen rakennuksen pysyttämisen paikallaan enemmän kuin viisi vuotta.

 

 

Esitys                                                Ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyy hakemuksen mukaisesti tilapäisen rakennuksen paikallaan pysyttämisen 10.12.2035 saakka.

 

Poikkeaminen myönnetään ehdolla, että halli tarkastetaan kuntokartoitusraportissa esitettyjen suunnitelmien mukaisesti.

 

Muut määräykset ja ehdot

Rakennuslupapäätöksen yhteydessä edellytetään vastuuhenkilöt ja tarvittavat katselmukset.

 

Perustelu

Maankäyttö- ja rakennuslain 176 §:n mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi 171 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, jos kysymys on tilapäisen rakennuksen rakentamisesta enintään viiden vuoden ajaksi. Pidempiaikainen tilapäisyys tai tilapäisyyden jatkaminen voidaan ratkaista ainoastaan poikkeamisella.

 

MRL 176 §:n mukaan tilapäisenä pidetään rakennusta, joka sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on katsottava tarkoitetun pysytettäväksi paikallaan enintään viiden vuoden ajan. Tutkittaessa tilapäisen rakennuksen rakentamista koskevaa lupahakemusta on otettava huomioon rakennuksen tarkoitus sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimukset.

 

Teräsrunkoiset pressuhallit eivät täytä maankäyttö- ja rakennuslain 117 a–117 e §:ssä tarkoitettuja pysyvälle rakennukselle asetettuja olennaisia teknisiä vaatimuksia kaikilta osin. Hakija on esittänyt rakennuslupahakemuksen yhteydessä terveellisuuden ja turvallisuuden kannalta olennaisimmat suunnitelmat, joita ovat rakenteiden lujuus ja vakaus, paloturvallisuus, terveellisyys, käyttöturvallisuus ja esteettömyys.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 150 c §:n nojalla rakennusvalvontaviranomainen voi lupahakemusta käsitellessään tai rakennustyön aikana vaatia rakennushankkeeseen ryhtyvältä riippumattoman ja pätevän asiantuntijan lausunnon siitä, täyttääkö suunniteltu ratkaisu tai rakentaminen sille säädetyt vaatimukset. Rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia lausunnon, jos rakentamisessa käytetään sellaisia rakennuksen turvallisuuteen, terveellisyyteen tai pitkäaikaiskestävyyteen merkittävästi vaikuttavia suunnittelu- ja toteutusmenetelmiä tai tuotteita, joiden toimivuudesta ei ole yleisesti varmuutta tai aikaisempaa kokemusta. Ulkopuolista tarkastusta voidaan vaatia myös, jos rakentamisessa havaitaan tai epäillään tapahtuneen virhe tai laiminlyönti, jonka vaikutuksia tai korjaamista ei voida luotettavasti arvioida tai toteuttaa ilman ulkopuolista tarkastusta.

 

Tilapäisen varastohallin paikallaan pysyttäminen yli viiden vuoden ajan ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeaminen ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen ei muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Poikkeamisen myöntämiseen on erityinen syy. On tarkoituksenmukaista pysyttää halli paikoillaan sen tarpeen ja käyttöiän ajan.

 

Maksu                                              Tästä päätöksestä peritään rakennusvalvonnan taksan 11.1 §:n mukainen maksu (500 euroa).

 

Sovelletut lainkohdat                    Tekstissä mainitut ja

Maankäyttö- ja rakennuslaki 23 luku

Maankäyttö- ja rakennusasetus 14 luku

 

Toimivalta                                        Kuopion kaupungin hallintosääntö 38 §:n kohta 14 d

 

 

 

 

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

Tämä päätös lähetetään tiedoksi Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle (MRL 174.4 §).

 

Hakemuksen jatkokäsittely

 

Rakennusvalvonnassa on vireillä poikkeamispäätöstä edellyttävä rakennuslupahakemus LP-297-2021-00512. Tämän poikkeamispäätöksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen rakennuslupahakemuksen käsittely jatkuu viran puolesta rakennustarkastajalla, jonka toimivaltaan rakennusluvan ratkaiseminen kuuluu.

 

 

 

Liitteet

9

2588/2022 Hakemus

 

10

2588/2022 Kuntokartoitusraportti

 

11

2588/2022 Asemapiirros

 

12

2588/2022 Pohja- leikkauspiirustus

 

13

2588/2022 Julkisivut

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Ilkka Korhonen

puh. +358 44 718 5172

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa