Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2017/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 4089/05.17.01/2017

 

 

Erityisryhmien kotiin annettavan tuen hankintamenettelyn käynnistäminen

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhus- ja vammaispalvelujen hallinto

 

Erityisryhmien asumispalveluiden kautta järjestetään kotiin annettavaa tukea keskimäärin 40 asiakkaalle kuukaudessa. Palvelu on ostettu suoraostona palveluntuottajilta.  Arvio vuoden 2017 toteutumasta on 176 000 € ja palvelutarve kasvava, koska vahvasti asumispalvelupainotteista palvelurakennetta kehitetään kevyempään suuntaan huomioiden kotiin annettavien palveluiden ensisijaisuus. 

 

Erityisryhmien asumispalvelut siirtyivät 1.1.2017 osaksi vanhusten palveluohjausta, jonka jälkeen on arvioitu mahdollisia kotiin annettavan tuen järjestämistapoja. Tarkastelussa on ollut oman palvelutuotannon käynnistäminen, palvelun tuottaminen palvelusetelillä ja ostopalvelu.

 

Palveluseteli ei toimi riittävän hyvin ko. asiakasryhmällä, koska ko. asiakkailla on vaikeuksia henkilökohtaisen talouden hallinnassa. Valmistelussa oleva Posote II – vaihe ei anna vielä riittävää näkemystä maakunnallisista linjauksista, jotta oman palvelutuotannon käynnistäminen olisi pitkällä aikavälillä perusteltua.  Ostopalveluna palvelun tuottamista puoltaa muun muassa hyvä ammattitaitoisten toimijoiden saatavuus markkinoilla. Ostopalvelun hankinta-arvo toistaiseksi voimassa olevana on tämän hetken volyymilla noin 700 000 €, joten hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon.

 

Vaikutusten arviointi                Hankintamenettelyn käynnistäminen IS-Hankinta Oy:n kanssa on perusteltua ja siinä tulisi huomioida:

 

-         mahdollinen järjestämisvastuun siirtyminen 1.1.2019 alkaen maakuntahallinnolle

 

-         mahdollistaan oman palvelutuotannon käynnistäminen tulevaisuudessa, jos toimintaympäristön muutokset antavat aihetta asian uudelleen arviointiin

 

 

 

Esitys                                              Kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää antaa IS-Hankinta Oy:lle toimeksiannon erityisryhmien kotiin annettavan tuen kilpailuttamisen käynnistämisestä ja valmistelusta yhdessä viranhaltijoiden kanssa.

 

Edelleen perusturva- ja terveyslautakunta päättää, että IS-Hankinta Oy tekee kilpailutuksen pohjalta syntyvän hankintapäätöksen.

                                                           

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

Hanna Jokinen

puh. +358 44 718 3303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa