Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2017/Pykälä 212

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 212

Asianro 3094/01.04.01/2017

 

 

Sisäilmaryhmän katsaus vuoden 2016 toiminnasta

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

 

                                                      Kaupunginhallitus hyväksyi sisäilmaongelmien ratkaisemisen toimintamallin 16.12.2013, jolloin päätettiin myös, että sisäilmaryhmä raportoi kaupungin sisäilma-asioiden kokonaistilanteesta kaupunginhallitukselle ja yhteistyötoimikunnalle kerran vuodessa tai tarvittaessa useammin.

 

                                                      Sisäilmaryhmän raportti vuoden 2016 toiminnasta, havainnoista ja toiminnan kehittämistarpeista on liitteenä.

 

Asia on ollut yhteistyötoimikunnan käsittelyssä 10.4.2017.

 

 

Liitteet

2

3094/2017 Sisäilma-asiat 2016 raportti

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Hannu Väänänen

puh. +358 44 718 5615

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Päätös                                          Merkitään, että toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennusterveysasiantuntija Petri Hartikainen selostivat asiaa kokouksessa.

 

                                                      Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

                                                      Merkitään, että Väänänen ja Hartikainen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa