Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 28.08.2018/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 49

Asianro 2500/07.01.02/2017

 

 

ODA-projektin siirto SoteDigi Oy:lle

 

 

 

 

 

Hallitusohjelman kärkihanke ODA on toiminut valtion rahoituksella alkaen 1.1.2016 ja päättyen 31.10.2018. Hankekonsortioon kuuluu 14 kuntatoimijaa tai kuntayhtymää, ja isäntäkuntana on toiminut Espoo. ODA-projekti siirtyy konsortiolta valtakunnalliselle SoteDigi Oy:lle siirtosopimuksilla.

 

ODA on hallitusohjelman kärkihanke, jota toteuttavat Espoo (isäntäkunta), Helsinki, Porvoo, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Turku, Hämeenlinna, Tampere, Joensuu, Kuopio, Oulu, Sodankylä, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri sekä Varsinais-Suomen sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirit. ODA:ssa uudistetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintamalleja. Rakenteilla on sähköinen palvelukokonaisuus, Omaolo-palvelu, joka hyödyntää ammattilaisten järjestelmissä olevaa tietoa ja asiakkaiden itsensä tallentamaa hyvinvointitietoa. Omaolo-palvelun myötä uudistuvat niin asiointi, tiedonsaanti kuin sote-ammattilaisten työpäivä.

 

Kuopion ODA – hankkeen tavoitteena on saada tulevaisuudessa digipalveluiden avulla peruskouluikäiselle lapselle ja hänen perheelle sopivaa varhaisen vaiheen tukea oikea-aikaisesti ja oikeassa paikassa. Kuopiossa on jo muokattu kouluterveydenhoidon ja suun terveydenhoidon palveluprosesseja asiakaslähtöisemmiksi samalla valmistautuen laajemminkin Omaolo-palvelujen käyttöönottoa varten.

 

ODA-projekti jakautuu keskitettyyn koordinaatioprojektiin ja alueellisiin kuntatoimijoiden pilottiprojekteihin. ODA-hanketoimisto hallinnoi kolmea osahanketta, joista on KL-Kuntahankintojen kilpailuttamat sopimukset: ODA1 (lääketieteellinen tietämyskanta, toimittajana Kustannus Oy Duodecim), ODA2 (ketterän kehityksen tekninen toteutus, tuki ja ylläpito, toimittajina Solita Oy ja Mediconsult Oy) sekä ODA3 (konesalipalvelut, toimittajana Telia Oy). Kuntatoimijoiden pilottiprojekteilla valmistellaan teknisen sovelluksen ja sen taustalla olevan lääketieteellisen tiedon käyttöönottoa ammattilaisille ja kansalaisille.

 

SoteDigi-yhtiö on maakunta- ja järjestämislakiesityksissä säädettävää erityistehtävää toteuttava erityistehtäväyhtiö, joka vastaa kansallisesti kehitettäviin sosiaali- ja terveydenhuollon uusiin digitaalisiin ratkaisuihin liittyvien hankkeiden ja hankintojen toteuttamisesta ja niitä tukevasta kehittämisestä. SoteDigi-yhtiö toimii yhtenäispolitiikan ja maakuntien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisarkkitehtuurin puitteissa valtioneuvoston toimeksiannosta tai valtioneuvoston tai maakuntien tilauksesta.

 

Jotta ODA-projektissa aloitettu kehittämistyö turvataan hankkeen päättymisen jälkeen, ODA-projektin tehtävien on valtakunnallisessa ohjausryhmässä sovittu siirtyvän SoteDigi Oy:lle. SoteDigi Oy ottaa vastuun sovelluksen jatkokehittämisestä, ja kuntatoimijat puolestaan huolehtivat asiasisällöstä ja palvelun sisällön kehittämisestä, asiakasprosesseista, palvelun käyttöönotosta ja hyödyntämisestä. Nyt esitettävillä siirtosopimuksilla turvataan ODA-palveluiden kehittämisen jatkuminen.

 

ODA-projektin tehtävien jatkamisen siirtämistä isäntäkunta Espoolta ja kuntakonsortiolta SoteDigi Oy:lle on valmisteltu koko kevät. Valtionavustushankkeen hallinnointi (kuten maksatushakemusten tekeminen) jää Espoon kaupungille. ODA:n hanketoimiston henkilökunta on siirtynyt SoteDigin palvelukseen elokuun 2018 alussa, ja he hoitavat Espoon lukuun valtionavustushankkeeseen liittyvät tehtävät SoteDigin kustannuksella, kunnes projekti päättyy 31.10.2018. Tämänhetkiset pilottiprojektit, joihin Kuopio on sitoutunut, jatkuvat osana asiakasorganisaatioiden kehittämistyötä.

 

ODA-hankkeen valtakunnallinen ohjausryhmä on 20.6.2018 päättänyt hyväksyä siirron edellyttäen seuraavaa:

 

-       Osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat Yhteistyösopimuksen

-       Espoon kaupunki ja SoteDigi Oy ja toimittajat allekirjoittavat Siirtosopimukset ODA2 Projektitoimitus- ja ketterän kehityksen sopimuksen sekä ODA1 Projektitoimitussopimuksen siirroista. Muut ODA-konsortion jäsenet valtuuttavat tällä päätöksellä Espoon kaupungin allekirjoittamaan siirtosopimukset koko konsortion puolesta hyväksyttyään ne ensin.

-       SoteDigi Oy liittyy Kuntahankintojen ODA1- ja ODA2-puitesopimuksiin ja pystyy hankkimaan ODA1- ja ODA2-ratkaisujen jatkokehityksen näiden puitesopimusten mukaisesti

-       SoteDigi Oy, Vimana Oy ja Espoon kaupunki sopivat ODA3-sopimuksen siirrosta sekä Vimanan ja SoteDigin välisestä yhteistyöstä toimittajahallinnassa.

 

Yhteistyösopimus sekä ODA1, ODA2 ja ODA3 siirtosopimukset ovat tulleet hyväksyttäväksi Kuopion kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueille. Sovelluskehityksen jatkumisen turvaaminen edellyttää, että sopimukset tulee allekirjoittaa elokuun loppuun mennessä.

 

Omaolo-palvelun käyttöön liittyvät sopimukset (ODA1 SaaS sopimus, ODA2 tuki- ja ylläpitosopimus, ODA3 tuki-, käyttö ja ylläpitosopimus) ovat kuntatoimijoiden ja toimittajien välisiä. Näihin ei siis liity hankintoja kuntatoimijoiden ja SoteDigin välillä. Näiden vuosittaiset kustannukset ovat seuraavat:

 

 

 

 

ODA-sopimuksista tulevat kustannukset

 

ODA1 Duodecimin tietämyskanta

0,48 €/asukas/vuosi

ODA2 tuki ja ylläpito (Solita/Mediconsult)

264,50 €/kk, joka koostuu seuraavista: kiinteä tukipalvelu 193 €/kk + tiketit 71 €/kk (arvio)

ODA3 konesalipalvelut (Telia)

923 €/kk: Kuopion osuus 5,5 % kokonaissummasta (200 000 €) eli 11 078 €/vuosi

 

                                                         

Jatkuvat kustannukset nykytiedolla olisi 71 204,32 €/vuosi. Lisäksi prosessihyötyjen saavuttamiseksi tarvitaan integraatioita, jotka ovat tällä hetkellä kehitysvaiheessa Pegasoksen ja suunnittelussa Winhitin osalta. Näiden kustannukset Pegasos 2700 €/vuosi, Winhit toteutus 15 000€ + ylläpito 5400 €/vuosi (arvio). Lisäpalveluiden käyttöönoton ja kehittämisen myötä lisäintegraatioita saatetaan tarvita, näistä ei vielä ole hinta-arvioita.

 

Sidosryhmätoimijuuteen ja jatkokehitykseen liittyen tulee SoteDigi Oy:lle kustannuksia, mutta ainakaan ensi vaiheessa niistä ei ole tarkoitus laskuttaa kuntia, sillä tällä hetkellä kuntatoimijat eivät voi ostaa kynnysarvon ylittäviä summia ilman kilpailutusta SoteDigi Oy:ltä. Siirrosta aiheutuvat kustannukset tarkentuvat, kun sote-uudistuksen tilanne selviää ja yhtiön omistajuusasiat selviävät. Siihen asti SoteDigi Oy maksaa jatkokehityksen veloittamatta siitä mitään.

 

Esitämme, että perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy Kuopion osalta ODA-projektin kolmen keskitetyn kehittämishankkeen siirto- ja muutossopimusten siirtämisen isäntäkunta Espoolta ja ODA-konsortiolta SoteDigi Oy:lle.

 

Lisäksi perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen, että ODAlle suunnitellaan mahdollista jatkokehityshanketta, joka tarvittaessa tuodaan resursointeineen erikseen päätettäväksi myöhemmin. 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

 

Liitteet

2

ODA jatkokehityksen suunnitelma

 

3

Omaolo-palvelukokonaisuuden hallintamalli

 

                                                          Valmistelija                                                           

Arja Kekoni

puh. +358 44 718 6117

Arto Holopainen

puh. +358 45 139 3996

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

 

- hyväksyy ODA-projektin kolmen keskitetyn kehittämishankkeen siirto- ja muutossopimusten siirtämisen isäntäkunta Espoolta ja ODA-konsortiolta SoteDigi Oy:lle.

 

- hyväksyy yhteistyösopimuksen oma-olopalvelun jatkokehittämisestä keskustelun jälkeen.

 

Lisäksi perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen, että ODAlle suunnitellaan mahdollista jatkokehityshanketta, joka tarvittaessa tuodaan resursointeineen erikseen päätettäväksi myöhemmin.

 

Päätös                                            Vs. apulaiskaupunginjohtaja muutti päätösehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

                                                          Perusturva- ja terveyslautakunta

 

- hyväksyy ODA-projektin kolmen keskitetyn kehittämishankkeen siirto- ja muutossopimusten siirtämisen isäntäkunta Espoolta ja ODA-konsortiolta SoteDigi Oy:lle.

 

                                                          Lisäksi perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen, että ODAlle suunnitellaan mahdollista jatkokehityshanketta, joka tarvittaessa tuodaan resursointeineen erikseen päätettäväksi myöhemmin.

 

                                                          Controller Arja Kekoni ja digitalisaatioasiantuntija Arto Holopainen poistuivat kokouksesta klo 16.22 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

                                                          Perusturvajohtaja Mari Antikainen poistui klo 16.31 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa