Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 23.09.2020/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 64

Asianro 6985/02.05.00.00/2020

 

 

Vastine Kallan Melojat ry:n ja Puijon Latu ry:n vetoomukseen hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle Kuntolaakson uimahallin säilytystilojen hinnoitteluun

 

 

Liikuntapaikkapalveluiden päällikkö Saku Kekäläinen
Liikuntahallit ja paikat

 

Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluilla on hallinnoituja vuokratiloja useissa eri liikuntapaikoissa ympäri kaupunkia, esimerkiksi Kuopio-hallilla, Keskuskentän jalkapallostadionilla, Puijon pesäpallostadionilla, Lippumäen huoltorakennuksessa ja Kuntolaakson uimahallissa, sekä jäähallissa.

 

Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluiden päällikön päätöksen (21.2.2018 §1) mukaan on määritelty jäähallin huonetilan vuokra, joka on 14,5 euroa/m2/kk (sis. alv 24%). Jotta pystytään takaamaan eri liikuntapaikkojen käyttäjien tasapuolinen kohtelu, tämän päätöksen jälkeisissä huonetilojen vuokrasopimuksissa on Kuntolaakson uima- ja jäähallissa käytetty päätöksen mukaista hinnoittelua niin toimistotilojen, kuin varastotilojenkin osalta ry-pohjaisille seuratoimijoille. Tästä käytännöstä on kuitenkin pois suljettu päätöksessä erikseen hinnoitellut erityistilat, kuten esimerkiksi jäähallin kuivauskaapit sekä yhteiskäyttötilat, joita muut käyttäjät voivat varata ja käyttää esim. tapahtumissaan. Tällainen tila Kuntolaakson jäähallissa on B-tasanteen ravintolatila. Yhteiskäyttötilan vuokra on 50% päätetystä huonetilan vuokrasta.

 

Kuntolaakson uimahallin rakentamisen aikana on käyty keskusteluja useiden eri toimijoiden kesken mahdollisista tilojen vuokraamista niin hallissa sijaitsevien toimistotilojen, kuin varastotilojenkin osalta. Kallan Melojat ry:n ja Puijon Latu ry:n edustajat ovat olleet mukana näissä keskusteluissa yhtenä mahdollisena tiloja vuokraavana tahona. Näissä keskusteluissa on kerrottu määritelty tilavuokrien taso, sekä muut ehdot tilojen vuokraamiselle.

 

Tällä hetkellä hallin tiloihin on voimassa olevat vuokrasopimukset Kuopion Uimaseura ry:n, Kuopion Luisteluseura ry:n ja Kuopion Urheilusukeltajat ry:n kanssa. Kaikissa vuokrasopimuksissa on käytetty samaa tilavuokraa ja noudatettu samoja periaatteita muutoinkin tasapuolisuuden turvaamiseksi. Tilavuokrat ovat osittain subventoituja, mikä osaltaan tukee Kuopion ry-pohjaisten urheiluseurojen toimintaa.

 

Lisäksi Kuntolaakson uimahallissa on vuokralaisena osakeyhtiöpohjaisena toimijana KalPa Hockey Oy kahvioon liittyvien tilojen osalta. Heidän kanssaan on tehty erillinen määräaikainen vuokrasopimus, (Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös 22.1.2020 §5) jossa tilavuokran taso on määritelty Kuopion Tilapalveluiden laskemien subventoimattomien tilavuokrien mukaan.

 

Kallan Melojat ry:n ja Puijon Latu ry:n toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esille myös vetoomuksessa mainittu mahdollisuus tilapäiseen, lyhyempään vuokrasopimukseen käyttötarpeen mukaan. Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluiden henkilökunta on kertonut tällaisen järjestelyn olevan mahdollinen, mikäli vuokrattavia tiloja on vapaana. Samalla on kerrottu, että ilman vuokrasopimusta olevia tiloja ei kuitenkaan voida pitää varattuna yksittäisille toimijoille seuraavaa mahdollista vuokrasopimusta varten, vaan tilat ovat minkä tahansa tahon vapaasti vuokrattavissa tasapuolisen kohtelun takaamiseksi.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy vastineen lähetettäväksi Kallan Melojat ry:lle ja Puijon Latu ry:lle vastauksena lautakunnalle suunnattuun vetoomukseen Kuntolaakson uimahallin säilytystilojen hinnoittelusta.

 

Liitteet

9

6985/2020 Kannanotto Kuntolaakson uimahallin säilytystilahinnoitteluun/Kallan Melojat ry ja Puijon Latu ry

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Antti Riekkinen

puh. +358 44 718 2494

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Ilja Venäläinen

puh. +358 44 718 2500

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liikuntapaikkapalveluiden päällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa