Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.11.2020/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 85

Asianro 8862/11.03.00/2020

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Ilmastohätätilan julistaminen Kuopiossa

 

 

 

 

 

                                                    Valtuustoaloite 9.11.2020

Kaisa Kantele, Laura Meriluoto, Irja Sokka ja Rauno Taskinen

 

Useat maailman valtiot ja kaupungit ovat julistaneet ilmastohätätilan. Myös Euroopan parlamentti on tehnyt vastaavan julistuksen. Suomessa kaupungeista Helsinki on oman julistuksensa jo tehnyt.

 

Ilmastohätätilan julistamisella on vahva symbolinen merkitys. Se auttaa lisäämään tietoisuutta ilmastokriisin vakavuudesta sekä toimien kiireellisyydestä. Julistus itsessään ei aiheuta välttämättä heti uusia toimia, mutta

kiinnittää huomiota ilmastokriisin vakavuuteen ja parhaimmillaan tukee jo aloitettuja toimia.

 

Kuopio on tehnyt johdonmukaista työtä ilmastotoimien eteen. Olemme asettaneet hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2030. Olemme saaneet vastikään erinomaisen uuden ilmastopoliittisen ohjelman. Ilmastotoimien

tärkeys tulee selvästi esille niin kaupunkimme strategiassa kuin eri ohjelmissa. Kuopio haluaa olla ilmastotoimissaan myös Itä-Suomen kärjessä.

 

Ilmastohätätilan julistaminen olisi luonteva seuraava askel Kuopion tekemässä ilmastotyössä.

 

On tärkeää, että kaupunki viestii aktiivisesti kuntalaisille ja yhteistyökumppaneille, että otamme ilmastonmuutoksen torjunnan vakavasti. Aktiivinen ja selkeä viestintä ilmastotoimista myös vähentää ilmastokeskustelun kärjistymistä tarpeettomasti. Ilmastohätätilan julistaminen ei muuta kansalaisten tai viranomaisten oikeuksia ja velvollisuuksia eikä sitä voi eikä tule käyttää kenenkään perusoikeuksien rajoittamiseen. Ilmastohätätilan julistaminen on viesti niin kuntakentällä kuin kansainvälisesti siitä, että Kuopioon vastuullinen edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

 

Aloite on kustannusneutraali.

 

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Kuopio julistaa ilmastohätätilan.

 

 

Päätös                                         Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa