Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.11.2020/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 86

Asianro 8859/00.01.03.00/2020

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite kotimaisen ja lähiruuan osuuden kasvattamiseksi Kuopiossa

 

 

 

 

 

Valtuustoaloite 9.11.2020

Harri Auvinen

 

 

Servica Oy valmistaa noin 23 000 ateriaa jokaisena arkipäivänä, eli vuodessa yli neljä miljoonaa annosta. Laajenneessa ja väestömäärältään kasvaneessa kaupungissa moni pienikokoinen paikallinen tuottaja ei pysty tarjoamaan kerralla kaikkien koulujen tarvitsemaa määrää yhtä tiettyä raaka-ainetta. Lihan, maidon ja kananmunien suhteen olemme omavaraisia, mutta esimerkiksi kouluissa tarjottu kala on täysin ulkomaalaista alkuperää.

 

Kuopiossa kouluruuan valmistuksen hoitaa Servica Oy, jonka toimintaa on vuonna 2015 tehdyn valtuustoaloitteen jälkeenkin ohjattu varsin suppeasti hinnan ja ravintosuositusten kautta.

Kaupunginvaltuusto voi halutessaan ohjata hankintoja painottamalla esimerkiksi raaka-aineiden kotimaisuutta. Kuopion Ilmastopoliittisen ohjelman päästövähennystavoitteet ja näkökulma on syytä huomioida ruokaan liittyvässä kokonaisuudessa.

 

         Kuntalaisille tarjottavan ruoan määrittää strategiset linjaukset.

         Päätöksissä on huomioitava ruoan laatu, raaka-aineiden alkuperä, kasviproteiinien osuus ja tuotantotapa sekä se, miten itse ruokapalvelut tuotetaan.

         Päätöksissä määritetään, mikä osuus ruokapalveluun käytettävästä rahasta jää hyödynnettäväksi omalle alueelle.

 

Päätöksillä on merkittävä vaikutus:

 

         Työllisyyteen ja aluetalouteen

         Paikallisen tuotannon kehittymiseen ja säilymiseen

         Paikallisen ruokakulttuurin säilymiseen

         Lasten ja nuorten ruokakasvatukseen

         Ruokamatkailuun ja alueen vetovoimaisuuteen

         Mikäli elintarvikehankinnat tehtäisiin oman maakunnan alueelta muutos toisi alueelle lähes 60 henkilötyövuotta

 

Tarvittavien toimituserien kokoa on mahdollista pienentää esimerkiksi jakamalla kaupunki alueisiin, joissa olisi omat toisistaan hieman poikkeavat ruokalistat. Näin paikalliset yrittäjät saataisiin paremmin mukaan ja osa mahdollisesti hieman kalliimmasta hankintahinnasta saataisiin takaisin kohentuneen työllisyyden ja verotulokertymän kautta.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että kuntamme ruuan ja raaka-aineiden hankinnoissa tullaan ostamaan suomalaisia elintarvikkeita ja mahdollisimman paljon oman alueen lähiruokaa. Lähiruuan käytön lisäämiseksi on tarpeen esimerkiksi kouluttaa eri osapuolia (maatalousyrittäjät, ruokajalostajat, ruokapalveluammattilaiset, hankinta-ammattilaiset), tehdä suunnitelmallista yhteistyötä ja päivittää kunnan hankintakriteerit. Lisäksi edellytämme, että ruuan laatukriteerien perusteeksi nostetaan ruuan alkuperä.

 

 

 

Päätös                                         Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle vastattavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa