Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 45

Asianro 11640/05.17.00/2021

 

 

Vanhuspalveluiden kattohintaiset palvelusetelit vuodelle 2022

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

 

Kattohintaisella palvelusetelillä tarkoitetaan palveluseteliä, jonka enimmäishinnan Kuopion kaupunki on määritellyt. Palvelusetelituottajan on tuotettava palvelua enimmäishinnan mukaisesti tai sitä alemmalla hinnalla. Palveluntuottajan hyväksymisen ehtona on, että palvelun hinta ei ylitä palvelusetelin kattohintaa. Perusturva- ja terveyslautakunta on hyväksynyt Vanhusten palveluohjauksen palvelusetelin palvelukuvauksen ja palvelukohtaisen sääntökirjan 27.8.2019 § 47. Vanhusten palveluohjauksessa on käytössä kattohintainen palveluseteli lyhytaikaisessa asumispalvelussa ja lakisääteisen vapaan järjestämiseksi asumisyksikössä (omaishoidon tuki).

 

Molempien palveluiden kattohinta palvelulle on ollut 121,40 euroa /vuorokausi.  Asiakasmaksulain ja -asetuksen indeksitarkastukset 1.1.2022 alkaen korottavat omaishoidon tuen omavastuuosuutta 0,20 euroa /vuorokausi. Samassa suhteessa Kuopion kaupunki korottaa palvelusetelituottajan kattohintaa (euroa/vuorokausi) palvelulle ja näin ollen 1.1.2022 alkaen kattohinta on 121,60 euroa /vuorokausi.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Yhdenmukaistaa asiakasmaksun omaishoitajan vapaan ajalta eri palveluiden järjestämistavoissa.

 

Esitys                                                Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa 1.1.2022 alkaen kattohinnaksi 121,60 euroa /vuorokausi (lyhytaikainen asumispalvelu ja lakisääteisen vapaan järjestäminen asumispalvelussa). 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Hanna Jokinen

puh. +358 44 718 3303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                             

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa